isosta joukosta löytyy monenlaista...

palveluksen jälkeen(KIN) olen saanut hyvää palautetta kaikilta tapaamilta alaisilta. mutta kuri jota pidin oli todella tiukka. olin varmasti yksikköni tiukin ja vaativin kokelas. sain hyvät arviot alaisiltani myös kirjallisena ja nimettömänä.

Eräs tapaus kuitenkin jäi kaivelemaan palvelusajallani. kerran yhden alokkaan äiti oli soittanut esikuntaan asti syyttäen minun kohdelleen hänen pienokaistaan huonosti. asia tutkittiin ja oikeus päätti että mitään rikettä ei ole tapahtunut. alokas vain oli äidilleen kertonut hieman eri version kuin mitä totuus oli!

Tällä haluan sanoa että saapumiserässä on monenlaista sakkia. toiset osaavat ajatella itse ja toisilla ajatustyön tekee äiti, isä, mummo, tai vaikkapa kaiku pääkopassa. sotilasarvosta riippumatta.

joskus sitten joku kokee tulleensa simputetuksi tai joku idiottii simputtaa!
2999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

totta, mutta eikö johtajista pitäisi karsia pois nämä mädät omenat. Huono johtaja kun tuhoaa koko joukon. Arvon alentaminen toimisi tehokkaana keinona. Kyllä siinä alikersantti Simo Simputtajaa keljuttaisi, kun kotiutuisi jääkärinä.

Äänestä
  • ehdottomasti pitää karsia pois. kynnys alentaa (tai jättää ylentämättä) voisi toki olla matalampi. tosin esim RUK:sta maitojunalla joku silloin tällöin tuleekin, mutta eri syystä. mistä mahtaa johtua että näin ei kuitenkaan juuri toimita? en tiedä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


res. vänr. kirjoitti:

palveluksen jälkeen(KIN) olen saanut hyvää palautetta kaikilta tapaamilta alaisilta. mutta kuri jota pidin oli todella tiukka. olin varmasti yksikköni tiukin ja vaativin kokelas. sain hyvät arviot alaisiltani myös kirjallisena ja nimettömänä.

Eräs tapaus kuitenkin jäi kaivelemaan palvelusajallani. kerran yhden alokkaan äiti oli soittanut esikuntaan asti syyttäen minun kohdelleen hänen pienokaistaan huonosti. asia tutkittiin ja oikeus päätti että mitään rikettä ei ole tapahtunut. alokas vain oli äidilleen kertonut hieman eri version kuin mitä totuus oli!

Tällä haluan sanoa että saapumiserässä on monenlaista sakkia. toiset osaavat ajatella itse ja toisilla ajatustyön tekee äiti, isä, mummo, tai vaikkapa kaiku pääkopassa. sotilasarvosta riippumatta.

joskus sitten joku kokee tulleensa simputetuksi tai joku idiottii simputtaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu