http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135239302361
Ylitornion kirkkoherra Matti Salminen puolustaa seurakuntansa linjaa. "Sama periaate kuin elokuvateatterin ovella: onhan sielläkin pikkuisen eri asemassa lipulliset ja liputtomat."
Pöyristyttävää!
Ylitornion kirkkoherra Matti Salminen puolustaa seurakuntansa linjaa. "Sama periaate kuin elokuvateatterin ovella: onhan sielläkin pikkuisen eri asemassa lipulliset ja liputtomat."
Pöyristyttävää!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikka haudattaisiin kirkon "siunaaman" maan ulkopuolelle, niin ei kai sillä lopulta mitään väliä ole. Kirkko varmasti näin luulee. Maan "siunaaminen" ei tee maasta sen siunatumpaa kuin hautausmaan aidan toisella puolella. Sama kuin väittäisi, että Jumala on vain kirkossa. Antaa kirkkoherran elää siinä uskossa, että ajalla olisi jotain merkitystä. Samasta syystä kuin siunatun maan tapauksessa, ajallakaan ei ole väliä. Kirkko on väärä profeetta.
tuonkin kirkonmiehen tietää, että hautaustointa rahoitetaan yhteisöverolla, ei kirkollisverolla. Ja yhteisöveroa maksavat kaikki. Yhteisöveron kirkon osuutta perustellaan kaiken lisäksi hautaustoimen kustannuksilla, mutta ne ovat pienemmät kuin kirkon saama osuus kyseisestä verosta.
Suomessa ei edes saa lain mukaan tulla haudatuksi kuin viralliselle hautuumaalle ja niihinhän on kirkolla melkeinpä monopoli.
perustakaa ihan vapaaasti omia uskonnottomia hautausmaita ja haudatkaa uskonnottomat vainajat niihin. Silloin saatte haudata sinä päivänä kuin itse haluatte eikä tartte valittaa siitä mitä yhdessä lappilaisessa seurakunnassa tehdään.
Luterilaiset vainajat luterilaisiin hautausmaihin ja muut omiinsa. Se olisi reilua meininkiä!
mutta sittenhän näitä uskonnottomiakin hautuumaita tulisi tukea yhteisöveroin vai mikä se nyt oli... olisi todella epäreilua että vain kirkko saisi ko. varat käyttönsä ja näin ollen uskonnottomat joutuisivat pulittamaan isot rahat hautauksesta.
eikö uskonnottomia hautuumaita todellakaan ole missään muualla?!
ellei ole erityistä perustetta kieltää. Vaihtoehto sille joka ei halua kirkolliselle hautausmaalle. Muuten tuo rajoitus kuulosti ihan järkevältä, viikonloppuina on ruuhkaa, sopiihan siitä kirkollisveron maksusta jotain lisäetuja olla!