Tulin mökille ja täällä on paisunut oikein vuosisadan sato herkkusieniä. En millään pysty syöttämään niitä perheelle viikonloppuna tuoreeltaan ja säilöntäapua tarvitsen. Voiko niitä pakastaa ja paistetaanko ne ennen ilman rasvaa/rasvalla, voiko kuivata ja pitääkö sitten liottaa ennen käyttöä.
Etikkasäilöntä ei oikein pure perheelle eikä lahjoitettaville. Kiitos neuvoista.
Etikkasäilöntä ei oikein pure perheelle eikä lahjoitettaville. Kiitos neuvoista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli kyseessä on herkkutatti ja muut kolmen tähden tatit. Meillä kun yleensä huudetaan löydön tehtyämme, että täällä on herkkusieni.
Kuivaus on juuri paras säilöntätapa niille - niistä tulee jopa parempia kuivattamalla. Tottakai pitää sitten liottaa ennen käyttöä. Liotusvesi pannulle sitten mukaan, ei siis viemäriin!
Itse en ainakaan käytä rasvaa pakastimeen meneville. Rasva säilyy huonosti, eikä sitä muutoinkaan tarvita.
Herkkusieniä en ole koskaan kuivattanut, mutta pakastaminen sopii niille ainakin. Kai niitä voi rauhassa kuivatakin, mutta aika vaikea niitä nykymetsätalouden jäljiltä on enää löytää niin paljon. Kaik kuusikot menneet jo autuaammille metsästysmaille. Pian ei kerätä kuin korvasientä jos sitäkään :(
Kuivana voit murskata ne vaikka jauheeksi, eikä liotusta silloin tarvita. Herkkutatin maku vain paranee kuivattaessa. Parempaa keittoa ei saa mistään!
Rupean nyt kuivauspuuhiin, ja sienien ystävät saavat kukkakimpun asemesta kuivattuja tatteja.
Levitä hyvin ohuelti. Joku tuuletin ois hyvä olla, että ilma kiertää. Lämmittää ei saa.
Meillä on rakennettu täällä mökillä ritilä hellan yläpuolelle ja siellä kuivattelen yrtit ja suppikset. On mahtava systeemi, hellan uunissa en oikein onnistu, kotona käytän jääkaapin päällä olevaa kaappia kuivatukseen. Ne herkkutatit on nyt kuivumassa ja varmaan 8 litraa pientä tavaraa. Ei ole koskaan ollut tällaista satoa. Nyt saunaan ja sitten unia näkemään, on ollut melkoinen savotta.
Herkkusieniä kuivana voi syödä kuin sipsejä!
Muutama ihana naksu illassa riittää! Jopa pelkkä nuuhkaisu!