Ylen radion 24,00 uutisissa kerrottiin viimeisemmästä Rovaniemen yliopiston tutkimuksesta puolueiden puheenjohtajien paremmuusjärjestyksestä. Suomen kansa oli oikeutetusti nostanut Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ylivoimaiseksi ykköseksi verratessa kaikkia puheenjohtajia.
Asialinjan hoitamisessa myös tutkimuslaitos sai Timo Soinin parhaiten hoitavaksi kansalaisten asioita heidän omaksumalla kielellä. Perussuomalaisten kannatus nousee kapinetti politiikan harjoittajien sanelupolitiikan riveistä pääsääntöisesti Demareista ja osaksi vasemmistoliittoa.
Olen otettu siitä, että 80 luvun alkupuolella ollessani SMP;N kenttäpäällikkönä hain Timo Soinin korkeasti koulutetusta perheestä Iivisniemiltä Espoosta puolueemme jäseneksi.
Timo Soinin vielä ollessa politiikan alkuvaiheessa kiersimme tekemässä näkyvää kenttätyötä välillä talosta taloon, jossa Timo Soini maisterijätkänä sai ensimmäisen kokemuksen Suomen kansan syvienrivien vaikeudesta viedä askareitaan eteenpäin poliittisessa puristuksessa. Silloin oli meillä iskulause Kyllä Kansa Tietää.
Nyt Perussuomalaisten puheenjohtaja on noussut kaikkien puolueiden puheenjohtajien kastissa kaikilla tasoilla ykköseksi. Tutkimusten pohjalta se on fsktaa.
Tämä lämmittää pitkäaikaista kenttäpolitiikan kiemuroihin perehtynyttä Arto Hirvosta nyt työstä on aika kerätä myös pysyvää satoa seuraavissa kuntavaaleissa.
Arto Hirvonen
Perussuomalaiset

Vastaukset 3
Vanhimmat
se on FSKTAA.
Niin.
Myönnän että Soinissa on jotain. Ainoa ongelma on vaan se perushelppoon vetoaminen. Kun kansalle sanoo ajavansa verojen laskemista, palveluiden parantamista ja muuta tuubaa, niin kyllä massa äänestää. Soini on fiksu mies, mutta sen politiikka puolueensa puoleesta on hanurista.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000235&posting=22000000037480501