nollekeitto-ohjeita ja smoothie ohjeita

Kaipaisin nollakeittojen ohjeita tai sellassia missä ei paljon olis pisteitä? Ja myös smoothien ja pirtelöiden/rahkojen ohjeita,joista ei tulis paljon pisteitä,mut ois täyttäviä?
23167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kasvissosekeitoissa on aina nolla pistettä, jos et käytä perunaa. Itse teen esim. sellaista, että sulatan kaupan valmista porkkanasosetta kanaliemeen, lisään chiliä ja valkosipulia, keitän hetken ja keitto on valmis. Tuo pakasteporkkanasose vaatii ainakin pussin ohjeen mukaan muutaman minuutin keittämisen, pelkkä sulatus ei riitä. Pisteitä ei mene lainkaan. Jos haluaa ruokaisampaa, tähän voi lisätä esim. kinkkua silputtuna tai kalkkunaa suikaleina, niissä on 1 piste/50 g kypsää lihaa.

Toinen vaihtoehto on tomaattikeitto, joka on yhtä vähäpisteinen. Edellisestä ohjeesta porkkana vaihdetaan paseerattuun tomaattiin (tulee parempaa kuin murskasta), ja keitetään huomattavasti kauemmin, tuntikaan ei ole liikaa. Tomaattikeitto vaatii ripauksen sokeria, mutta senkin voi käyttää "3 ilmaista päivässä"- annoksista. Sillä saadaan keitetyn tomaatin joskus kitkerä maku pois.

Hyvän smoothien saat sekoittamalla pakastemarjoja ja puolikkaan banaanin tehosekoittimessa. Kannattaa kokeilla eri makuja, ainakin mansikka-banaani ja mustikka-banaani toimivat hyvin. Pisteitä menee vain tuosta banaanista yksi. Jos tekee mustikasta, kannattaa vähentää banaanin määrää. Mustikan maku on niin mieto, että liika banaani peittää sen helposti alleen. Jos tulee liian sakeaa, ohenna vedellä tai vähäkalorisella mehukeitolla. Pisteet pysyvät samana. Täyttää hyvin kun mukana on banaania, maitotuotteita ei välttämättä tarvitse lisätä lainkaan.

Äänestä

teet rahkan niin, että sekoitat vähärasvaista maitorahkaa, rasvatonta jogurttia ja makeutusainetta. Lisää hedelmänpaloja tai syö sellaisenaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pisteilijä85 kirjoitti:

Kaipaisin nollakeittojen ohjeita tai sellassia missä ei paljon olis pisteitä? Ja myös smoothien ja pirtelöiden/rahkojen ohjeita,joista ei tulis paljon pisteitä,mut ois täyttäviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu