Miksi päivähoidon pitäisi olla ilmaista?

Aivan käsittämätöntä, että päivähoidon pitäisi olla ilmaista, miksi?

En halua kunnallisveroani käytettävän yllämainittuun asiaan. Pyydän tutkimusta sosiaalialalta, paljonko suomalaisten lasten päivähoito maksaa verrattuna maahanmuutajien ja etnisten ryhmien lasten päivähoitoon.

Kirjoitukseni ei ole rasistinen, vaan vertailu on mielestäni veronmaksajien oikeus tietää enenmmän asioista.
14320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Lapsia ei pitäisi etenkään hankkia opiskeluaikana, jolloin päivähoitomaksut voi tipahtaa maksuttomaan luokkaan.

Joku ministeri yritti taas usuttaa perheen perustmiseen siten, että valmistuessa olisi valmis täysipainoisesti työelämään. Katin villat.

Opiskeluaika on - ja sen pitäisi olla - täysipäivätyötä, jolloin ei ole aikaa lapsen kasvatukselle ja parisuhteelle. Sen aika on sitten, kun elämän perusasiat ovat turvattuja, ettei ole liikaa stressin aiheita yhtä aikaa.

Äänestä

Enemmän laiskat suomalaiset työttömät raahaavat lapsiaan päivähoitoon koko päiväksi että saavat itse löhötä kotona rauhassa... helppoa ja ilmaista.

Tarveharkinta käyttöön ja nollamaksuluokka pois, kaikille.

Äänestä
  • Mielestäni päivähoitomaksu pitäisi kaikilla olla sama. Tai maksu määräytyisi siitä,paljonko lapsi on hoidossa. Itsekin olen kuullut,että työttömien lapset ovat pitkiä aikoja hoidossa,jopa pitempiä kuin työssäolevien..Itse teen vuorotöitä ja viikolla kun olin vapaalla,lapset olivat kanssani kotona.Olihan minulla tietysti halvempi,kun meillä oli ne sopimuspäivät,vai millä nimellä niitä nyt kutsuttiin.

    Äänestä

  • jo koulukäisten äiti kirjoitti:

    Mielestäni päivähoitomaksu pitäisi kaikilla olla sama. Tai maksu määräytyisi siitä,paljonko lapsi on hoidossa. Itsekin olen kuullut,että työttömien lapset ovat pitkiä aikoja hoidossa,jopa pitempiä kuin työssäolevien..Itse teen vuorotöitä ja viikolla kun olin vapaalla,lapset olivat kanssani kotona.Olihan minulla tietysti halvempi,kun meillä oli ne sopimuspäivät,vai millä nimellä niitä nyt kutsuttiin.

    parempi lapsen olla vaikka päivähoidossa aktiivisessa ympäristössä kuin 'kotona makaavilta' työttömiltä mallia oppimassa.

    Tosiasia näistä kotona makaavista työttömistä ja heidän lastensa päivähoidosta taitaa olla kuitenkin vähintäänkin liioiteltua.

    Erityisen hankala tilanne on pienten lasten pätkä- ja silpputyöläisvanhemmilla. Etenkin kadehtivat naapurit, kun näkevät asiat vain oman käytöksensä kautta, eli luuleevat, että kaikki huijaavat kun he (kateelliset naapurit itse huijaavat minkä ehtivät).

    Äänestä

  • huhuja, mutta kirjoitti:

    Se vasta on kaiken huippu. Äitien, jotka tekee lapsia tähän maailmaan, pitää jaksaa huolehtia niistä kotona. Lapsi sairastelee vähemmän, kun on kotona.

    Pitäisi ymmärtää, mikä etu se on, että saa pitää lapsen kotona, eikä tarvitse raahata sitä päiväkotiin, josta on seurauksena sairastelu ja väsyminen.

    Äänestä

  • äitiyslomalla olevien lapset kirjoitti:

    Se vasta on kaiken huippu. Äitien, jotka tekee lapsia tähän maailmaan, pitää jaksaa huolehtia niistä kotona. Lapsi sairastelee vähemmän, kun on kotona.

    Pitäisi ymmärtää, mikä etu se on, että saa pitää lapsen kotona, eikä tarvitse raahata sitä päiväkotiin, josta on seurauksena sairastelu ja väsyminen.

    sinäkin luulet olevas, vai oletko sä se sama heppu jota häiritsee kaikki asiat ja nariset mistä vaan asiasta.

    Äänestä

  • asijantuntija? kirjoitti:

    sinäkin luulet olevas, vai oletko sä se sama heppu jota häiritsee kaikki asiat ja nariset mistä vaan asiasta.

    päiväkodeissa kun kuulemma ei voi pitää hammasharjoja, kun olisi liian suuri vaara, että lapset käyttäsi toistensa harjoja

    Äänestä

ihan huoleta ilmaista! Jaa miksikö?

*Tulevaisuus tarvitsee tasapainoisia, (siis henkisesti) yhteistyökykyisiä ja yhteisö ajattelua ymmärtäviä aikuisia.

*Jo kokemuksesta tiedämme, että monet hyvät ja läpielämän jatkuvat ystävyyssuhteet luodaan jo tarhassa.

*Koska perhekoko on pienentynyt huomattavasti, lapsi tarvitsee ikäisiään leikki- ja oppimiskavereita, joko tarhasta tai muusta yhteisöstä missä on muitakin samanikäisiä lapsia.

Äänestä
  • se ei ole tarha - vaan päiväkoti!

    päiväkodissa ei yhtään elinikäisiä ystävyyssuhteita luoda, heh heh, olipas vitsikästä!

    Äänestä

  • tuo on kirjoitti:

    se ei ole tarha - vaan päiväkoti!

    päiväkodissa ei yhtään elinikäisiä ystävyyssuhteita luoda, heh heh, olipas vitsikästä!

    no PÄIVÄKOTI jos se sua niin häiritsee ja millähän perusteella väität ettei synny ystävyyssuhteita? Minä voin puhua ainakin ihan omasta kokemuksesta!

    Äänestä

  • tykätä kaikista kirjoitti:

    no PÄIVÄKOTI jos se sua niin häiritsee ja millähän perusteella väität ettei synny ystävyyssuhteita? Minä voin puhua ainakin ihan omasta kokemuksesta!

    ellei ole pakko

    Äänestä

Samaa mieltä. Jos kaikki maksais kiinteä 50€/lapsi/kk niin ei tarvis lähetellä noit vitun tulotieto papereita ja muutenkin aivan naurettavaa että pk maksukin on progressiivinen ja sisarukset menee jolllain prosentti osuuksilla, kyl mä sanon et on tämä byrokraatrien ja kirjanoppineiden unelmamaa kun saa oikein keksimällä keksiä miten yksinkertainen asia tehdään mahdollisimman hankalasti ymmärtettäväksi ja MIKSI työttömät ja osa-aika työttömät tietty saa päivähoidon ilmaiseksi, eikö heillä nimenomaan ole eniten aikaa hoitaa niitä lapsiaan!!

Äänestä

Kapitalisti voi syöksyä vaikka suhon.

Äänestä

ratikalla ei edes pääse ilmaiseksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sano, EI, Tampere kirjoitti:

Aivan käsittämätöntä, että päivähoidon pitäisi olla ilmaista, miksi?

En halua kunnallisveroani käytettävän yllämainittuun asiaan. Pyydän tutkimusta sosiaalialalta, paljonko suomalaisten lasten päivähoito maksaa verrattuna maahanmuutajien ja etnisten ryhmien lasten päivähoitoon.

Kirjoitukseni ei ole rasistinen, vaan vertailu on mielestäni veronmaksajien oikeus tietää enenmmän asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu