kultsu työpäivän ulkona(4-8h) muuten sisällä?

Eli siis sopiiko /tarkeneeko kultainen noutaja olla päivät noin 4-8 tuntia(myös talvella) ulkona tarhassa jossa lämmin koppi? Yöt, illat ja viikonloput sisällä siis aina muulloin mutta kun olemme töissä niin koira olisi pihalla?

Aamulla kyllä koira pääsee lenkille sitten töihin ja koira tarhaan, kun tullaan töistä sisälle ja illalla käydään 4-8km lenkillä ja leikitään ja vietetään aikaa sisällä.....

Kiitos jos viitsit vastata
61443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

koira olisi tarhassa koko päivän?

Kaksi lenkkiä päivässä ei muuten riitä noutajalle. Pitää päästä kunnon lenkille aamulla, päivällä (siis työpäivän jälkeen teidän tapauksessanne) ja vielä illallakin.

Äänestä

Kultsu ei mene koppiin ja on erittäin sosiaalinen koira mikä kärsii varmasti tarhassa ja yksinolosta jos on pitemmän aikaa.

Äänestä
  • Miksi sana häkki on kirosana, tai usein ainakin tuntuu siltä...
    On ihan eri asia pitää koiraa häkissä jatkuvasti kuin esim. työpäivän ajan. Työpäivän ajan koira on joka tapauksessa yksin kotona, joten itse kun ajattelen, niin ikävöi omistajiaan oli häkissä tai asunnossa; ulkona vaan saa esim. tehdä tarpeensa eikä tartte päivää pidätellä.
    Korostan tässä vielä sitä, että oman kokemukseni mukaan häkki on ok, jos koira todellakin viettää siellä sen ajan kun perhe on pois!!!
    Yhdellä tuttavallani on kultsu, joka on kevät-,kesä- ja syysajat häkissä juuri työssäoloajan. Tämä kultsu ainakin menee koppiin.
    Siihen en valitettavasti osaa ottaa kantaa, pärjääkö ko. rotu turkkinsa puolesta talvisin häkissä edes työpäivän ajan.

    Äänestä

  • zzzzz.... kirjoitti:

    Miksi sana häkki on kirosana, tai usein ainakin tuntuu siltä...
    On ihan eri asia pitää koiraa häkissä jatkuvasti kuin esim. työpäivän ajan. Työpäivän ajan koira on joka tapauksessa yksin kotona, joten itse kun ajattelen, niin ikävöi omistajiaan oli häkissä tai asunnossa; ulkona vaan saa esim. tehdä tarpeensa eikä tartte päivää pidätellä.
    Korostan tässä vielä sitä, että oman kokemukseni mukaan häkki on ok, jos koira todellakin viettää siellä sen ajan kun perhe on pois!!!
    Yhdellä tuttavallani on kultsu, joka on kevät-,kesä- ja syysajat häkissä juuri työssäoloajan. Tämä kultsu ainakin menee koppiin.
    Siihen en valitettavasti osaa ottaa kantaa, pärjääkö ko. rotu turkkinsa puolesta talvisin häkissä edes työpäivän ajan.

    etteivät koirat tee tarpeitaan häkkiin. Käsitykseni mukaan koira ei halua liata omaa tilaansa. Pitäisi siis kai olla aika suuri häkki, että koira sinne merkkailisi. (Ehkä olen väärässä.) En siis näe tuotakaan hyötyä häkistä. Vielä ei ole selvinnyt, miksi koira pitäisi laittaa päiväksi häkkiin...

    Äänestä

  • luullut, kirjoitti:

    Totta helkkarissa koira tarpeensa häkkiin tekee, useat tiettyyn nurkkaan kylläkin. Tämä on just tätä ihme-ekoismia, "häkki paha" -ajattelua. On koiran rääkkäystä rodusta riippumatta esim. teljetä se pysyvästi häkkiin ja ihan yhtä suurta rääkkäystä ottaa koira yksineläjäksi kotiin jos esim. työpäivä venyy kohtuuttomaksi. Jos koira joutuu olemaan jonkin aikaa päivästä yksin, tottuu siihen, mutta on laumaeläimen peruskäyttäytymisen vastaista. Tärkeintä on, että koiralla on ok olo yksinollessaan, asiallinen tila ja virikkeitä oli häkissä tai sisätiloissa.

    Äänestä

Meillä kultsu ja sakemanni. Työpäivät ovat häkissä kesällä ja talvella. Pakkasraja meillä -10. Koirilla iso koppi joka on vuorattu rutirexillä mutta jossa ei ole lämmitystä. Minusta koirat on terveempiä ja parempi turkkisia kun ovat paljon ulkona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Adiiiiii kirjoitti:

Eli siis sopiiko /tarkeneeko kultainen noutaja olla päivät noin 4-8 tuntia(myös talvella) ulkona tarhassa jossa lämmin koppi? Yöt, illat ja viikonloput sisällä siis aina muulloin mutta kun olemme töissä niin koira olisi pihalla?

Aamulla kyllä koira pääsee lenkille sitten töihin ja koira tarhaan, kun tullaan töistä sisälle ja illalla käydään 4-8km lenkillä ja leikitään ja vietetään aikaa sisällä.....

Kiitos jos viitsit vastata

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu