Toisenlainen virtsaamis ongelma (9 vuotiaalla)

Yhdeksän vuotiaalla serkku tytöllä 9v on kummallisia ongelmia virtsaamisen kanssa.

Aamuisin jos ei kukaan käske menemään vessaan, ei ole tytöllä sinne kiirettä ollenkaan. Uskon siis että hän ei aisti rakkonsa olevan täynnä tai vastaavaa. Jos aamulla on unohtanut muistuttaa asiasta, saattaa vahingossa käydä niin että aamupissa tuleekin vasta iltapäivällä, jos ei päivälläkään ole asiasta muistuttanut.

Toisin sanoen tämä serkku ei varmaan kävisi koko päivänä pissalla, jos ei muistuttaisi asiasta. Koskaan en ole myöskään kuullut "mulla on kauhee hätä pakko päästä vessaan", esimerkiksi reissussa tms.

En tiedä onko asiaa tutkittu tai pitävätkö serkkuni vanhemmat asiaa normaalina. En osaa myöskään sanoa, että onko koko ikä heti vessassa käynnin osatessaan itsenäisesti täytynyt muistutella.

Nuorempana tytöllä oli yökastelua joka sitten loppui jossain vaiheessa. Ulostamisessa on ollut ongelmia jonkin aikaa ja päivittäin syö jonkinlaisia kakkalääkkeitä, ilmeisesti levolacia tai sen tapaista ja sen lisäksi jotain veteen sekoitettavaa jauhetta jota ei tietääkseni ota päivittäin.


Minun mielestäni kun se tuntuu aika epänormaalilta, että 9 vuotias (kohta 10 vuotias) ei osaa automaattisesti mennä vessaan kun tulee vessahätä

Osaako joku kertoa mikä on vikana (vai onko sittenkään?) tai löytyykö jostain vastaavia tapauksia?
0802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


huolestunut serkku kirjoitti:

Yhdeksän vuotiaalla serkku tytöllä 9v on kummallisia ongelmia virtsaamisen kanssa.

Aamuisin jos ei kukaan käske menemään vessaan, ei ole tytöllä sinne kiirettä ollenkaan. Uskon siis että hän ei aisti rakkonsa olevan täynnä tai vastaavaa. Jos aamulla on unohtanut muistuttaa asiasta, saattaa vahingossa käydä niin että aamupissa tuleekin vasta iltapäivällä, jos ei päivälläkään ole asiasta muistuttanut.

Toisin sanoen tämä serkku ei varmaan kävisi koko päivänä pissalla, jos ei muistuttaisi asiasta. Koskaan en ole myöskään kuullut "mulla on kauhee hätä pakko päästä vessaan", esimerkiksi reissussa tms.

En tiedä onko asiaa tutkittu tai pitävätkö serkkuni vanhemmat asiaa normaalina. En osaa myöskään sanoa, että onko koko ikä heti vessassa käynnin osatessaan itsenäisesti täytynyt muistutella.

Nuorempana tytöllä oli yökastelua joka sitten loppui jossain vaiheessa. Ulostamisessa on ollut ongelmia jonkin aikaa ja päivittäin syö jonkinlaisia kakkalääkkeitä, ilmeisesti levolacia tai sen tapaista ja sen lisäksi jotain veteen sekoitettavaa jauhetta jota ei tietääkseni ota päivittäin.


Minun mielestäni kun se tuntuu aika epänormaalilta, että 9 vuotias (kohta 10 vuotias) ei osaa automaattisesti mennä vessaan kun tulee vessahätä

Osaako joku kertoa mikä on vikana (vai onko sittenkään?) tai löytyykö jostain vastaavia tapauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu