Ei ole näis nykyjulkkiksis Tauno-Suuren voittanutta. Voi sitä karismaa, säteilyä ja ihanaa naisen huomioimista. Suuri ihminen ja sen jälkeen suuri näyttelijä. Tuntuu nämä nykyajan Nykäset, Halmeet ja näyttelijäpojat ihan hepposilta. Eivät ole komeita katsella, saati että persoona säteilis.
Tauno Palo
oispa viel
19497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tauno oli komea ja symppis(oli kunnia jutella) ja Tapio Rautavaara oli kuin filmitähti.
Onko meillä ketään yhtä miehekästä?
On hän voittamaton. Ei ole sellaista valkokangashurmuria Suomessa hänen jälkeen ollut. Sota-aikana hänen elokuvansa olivat suuri lohtu ja sodan jälkeen antoivat voimaa. Oskarin olisi ansainnut, jos täällä sellainen olisi jaettu. Jussejahan hän toki sai. Hyvä, että tv:ssa ja videoilla voi häntä edelleen katsella.
Mies isolla M,llä!!!
Voin kompata.
Tauno Palo - Raitiovaunussa:
https://youtu.be/P4hgTccIJo4?si=fZJeswBTpuHSg-9o
Elokuvasta Onnellinen ministeri joka tulee parhaillaan televisiosta.
Elokuvassa vauhdikkaan musiikkiesityksen laulavat Tauno Palo ja Sirkka Sipilä yhdessä mainostoimiston työntekijöiden ja hissipoika Lassen kanssa (Lasse Pöysti)
Oli niin naiset huomioonottava ja symppis...elokuvissa.
Hmm.. ei vieläkään mitään negatiivista kommenttia Tauno Suuresta!
HARVINAISTA, kunnes
N*sasi sentään ainakin Kyllikki Väreelle pojan jonka Unto Salminen otti nimiinsä.
Sieltähän se tuli!
Totuus tulee julki...
"Ei ole näis nykyjulkkiksis Tauno-Suuren voittanutta. Voi sitä karismaa, säteilyä ja ihanaa naisen huomioimista."
Taisit unohtaa jotain tärkeää:
Tauno Peltonen
Tauski on joka suhteessa kovempi jäbänderos!
Ei voida puhua saman päivänäkään Tauno Palosta ja Tauskista.
Tauski on pelle vailla karismaa. Yhden laulun veisaaja.
Tauski täällä vertaamassa itseään Tauno suureen?
Tauski on aivan mitätön, väritön tusinatyyppi. Kuinka joku voi edes laittaa vertailuun Tauno Palon kanssa.
Ei Taunon vertaista komeata hurmuria ole vielä suomessa nähty.
Taunolla oli aivan uskomaton karisma.
Tauski oli nuorena ihan söpö.
Ottanut ämmämäisesti kauneusleikkauksia ja väärät pitkät riukujalat.
Osaa kuitenkin laulaa hyvin.
Tauno Palo oli kyllä huumorillakin katsoen meidän oma Cary Grant . Molemmissa on samantyyppistä vetovoimaa ja osaamista monipuolisesti.
Onhan Tauno Palo yksi Suomen karismaattisimmista tähdistä. Aivan maailman parasta glamouria, mutta alamäki hänelläkin suorastaan surullinen.
Kun katsoo 40-50-lukujen näyttelijöitä niin naisissakin todellisia suuren luokan kaunottaria. Löysin mummolan vintiltä vanhoja aikakauslehtiä ja voi kuinka upeita kuvia sekä Suomen että muun maailman näyttelijöistä ja muista artisteista. Tekisi mieli laittaa jopa kuvakavalkaadi seinälle.