Korva jyskyttää/ pulputtaa/ sykkii, apua!

Korvat alkoi vaivata huhtikuun lopulla. Välillä jo rauhoittui pariksi viikoksi, mutta taas alkoi uudelleen. Enimmäkseen vasen korva oireilee, mutta myös oikea korva oireilee ajoittain. Korvassa ikään kuin joku jyskyttäisi (vähän niin kuin jännittäisi korvan lihaksia monta kertaa peräkkäin). Ei mielestän jyskytä sydämen tahtiin, vaikka en ole varma siitä. Tuo jyskytys tulee sellaisina sarjoina ja jyskytyksen välillä on n. minuutti. Tuo jyskytys voi kestää minuuteista muutamaan tuntiin. Eniten tuo jyskytys vaivaa öisin, mutta myöskin päivällä sitä esiintyy.

Kävin korvalekurilla joka ei löytänyt korvistani mitään poikkeavaa. Lisäksi kävin hammaslääkärillä joka totesi, että ilmeisesti puren hampaitani yhteen kun hampaat ovat niin kuluneet. Elokuussa niitä on tarkoitus hioa ja jos ei auta niin sitten saan hammaskiskot. Voiko purenta aiheuttaa tällaisia korvaoireita? Ihmetyttää, että en mielestäni ainakaan päivisin pure hampaita yhteen ja silti sitä on myös joskus päivisin. Korvalääkäri käski mennä kuulotestiin, jos jyskystys taas pahenee. Käski kuitenkin ennen vielä käydä siellä hammaslääkärissä. Nyt en tiedä, että pitäskö mennä jo sinne kuulotestiin vai odotanko että hammaslääkäri ensin pistää purukaluston kuntoon. Pelottaa vaan niin vietävästi, että mitä tämä on. Pelkään tämän olevan kuolemanvakavaa :( Oma mielenterveys kärsii todella paljon ja kaipailisinkin kohtalotovereita...Löytyykö muita?
510910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla on samanlainen kokemus helmikuulta. On ollut tiedossa purentaongelmat, kiskokin on ollut yöksi, mutta jäänyt uusimatta isomman hammasremontin jälkeen. Korvaongelmat tulivat minullekin yllätyksenä, epäilin jo ties mitä. Minulla korvavaivat olivat lähinnä korvien soimista sekä suhinaa ja rutinaa. Hälyisessä tilassa olo oli sietämätöntä, en oikein voinut edes kuunnella mitään tarkasti kun kaikki äänet kuuluivat ikäänkuin seinän takaa ja vielä ilm. oma pulssi iski tähän äänien kakofoniaan oman sävynsä. Tämä tila kesti muutaman viheliäisen päivän. Onneksi loppui, mutta voi kuulemma uusia kun nuo poskihampaat on niin matalaksi kuluneet...

Äänestä

Välillä mulla oli tulehdus korvassa ja silloin jyskytti hirveästi. Ilman tulehdustakin ( mitä mulla oli vain kerran)on kyllä jyskyttänyt. EI kannata googlettaa, sieltä löytyy kaikkea epätodennäköistä kauheeta.... Itse kävin lekurilla ja sanoi, ettei kannata välittää. On kuulemma aika yleinen ilmiö ja lisääntyy varsinkin kun siihen kiinnittää huomiota ( hermoston vaikutus...)

Äänestä

Vaikuttaa samanlaiselta kuin omakin vaivani. Onko sinulla allergiaa, astmaa tai kuulovammaa. Itselläni on lievä astma ja sisäkorvien rappeutumissairaus. Korvalääkärini suositteli kokeilemaan apteekista ilman repetiä saatavia allergiatabletteja. Hän epäili korviin tulevaa painetta syyksi. Pari viikkoa söin pillereitä ja aloin jo epäilemään sen tehoamista, kunnes parin viikon käytön jälkeen alkoi huomattavasti helpottamaan ja nyt ei vaivaa läheskään niin paljon, vaan nukkuminenkin onnistuu jo hyvin.

Äänestä

Vaikka on kovasti vanha kirjoitus, niin annan vinkin:
Mulla loppuu pulputus kun otan 2kpl magnesiu tabletteja.
Muuten voi kestää jopa päiviä..

Äänestä

Tonic tensor tympani syndrome. Itsellä sama vaiva. Ei auta purukisko, fysioterapia, akupunktio, uusi sänky, tyyny, rauta - eikä magnesium toisinaan hieman helpotusta tuo lihasrelaksantit. Useammalla korvalääkärillä olen käynyt, enkä juuri apua ole saanut, vaikka osa vaivasta on kuullutkin. Fb:stä löytyy ryhmä edellä mainitulla vaivan nimellä jossa ihmisiä saman vaivan kiroissa. Maailmalla moni käynyt leikkauksessa josta osa saanut avun, Suomessa ei kai ko leikkauksia tehdä 😑

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua tarvitseva kirjoitti:

Korvat alkoi vaivata huhtikuun lopulla. Välillä jo rauhoittui pariksi viikoksi, mutta taas alkoi uudelleen. Enimmäkseen vasen korva oireilee, mutta myös oikea korva oireilee ajoittain. Korvassa ikään kuin joku jyskyttäisi (vähän niin kuin jännittäisi korvan lihaksia monta kertaa peräkkäin). Ei mielestän jyskytä sydämen tahtiin, vaikka en ole varma siitä. Tuo jyskytys tulee sellaisina sarjoina ja jyskytyksen välillä on n. minuutti. Tuo jyskytys voi kestää minuuteista muutamaan tuntiin. Eniten tuo jyskytys vaivaa öisin, mutta myöskin päivällä sitä esiintyy.

Kävin korvalekurilla joka ei löytänyt korvistani mitään poikkeavaa. Lisäksi kävin hammaslääkärillä joka totesi, että ilmeisesti puren hampaitani yhteen kun hampaat ovat niin kuluneet. Elokuussa niitä on tarkoitus hioa ja jos ei auta niin sitten saan hammaskiskot. Voiko purenta aiheuttaa tällaisia korvaoireita? Ihmetyttää, että en mielestäni ainakaan päivisin pure hampaita yhteen ja silti sitä on myös joskus päivisin. Korvalääkäri käski mennä kuulotestiin, jos jyskystys taas pahenee. Käski kuitenkin ennen vielä käydä siellä hammaslääkärissä. Nyt en tiedä, että pitäskö mennä jo sinne kuulotestiin vai odotanko että hammaslääkäri ensin pistää purukaluston kuntoon. Pelottaa vaan niin vietävästi, että mitä tämä on. Pelkään tämän olevan kuolemanvakavaa :( Oma mielenterveys kärsii todella paljon ja kaipailisinkin kohtalotovereita...Löytyykö muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu