Laittakaapas kertomuksia, miten on teitä kohdeltu?
Muuramen kunta
palautetta.
202452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Muuramesta ei ole kovinkaan muuta mainittavaa,että varakkaiden asuinpaikka.Rahattomat eivät täällä pärjää.
Sisäänpäin lämpenevä kunta jossa ei ole tilaa muualta tulleille.
KIITOS kirjoituksestasi. Olen nimittäin hieman suunnitellut, et josko tulisin täältä etelästä sinne suunnalle asumaan. Harkitsen uudelleen.
vaikka köyhiä tulisi lisää, koska on hyvätuloisia paljon.
Sitten tulivat tekopyhät paskat landelta rahoineen. Muuramessa lienee alle 1% syntyperäisiä. Muurame on nykyään keski-suomen peräreikä.
Muutin 2023 Muurameen ja olen ollut eläkeellä pari vuotta. Kaipa täällä asuu varakkaita, kun seutu on täynnä yrittäjiä ja yrityksiä. En koe itse olevani mitenkään syrjitty eläkeläisenä. Ihan hyvä täällä on asua ja ihmiset on tavallisen tuttavallisia, kun kaikki tervehtii ja juttelee nähdessään talon pihalla. Ei ole mielestäni mitenkään sisäänpäin lämpiävä kunta. Syrjäänvetäytyjät kokevat paikkakunnat usein ahdistaviksi, kun eivät seurustele ihmisten kanssa. Muurame on ihan mukava paikka asua omasta tulotasosta mitenkään riippumatta.
Huominen sotku voipi olla iso....lisäksi taas kaiketi virastotalon kulmilla rikotaan jotain.?
asunut kolmisen vuotta ja hieno rauhallinen paikka lähellä jyväskylää, töitä on ja kaikkea..
mut köyhiä kunta ei ota, ystävän kokemus aika karmea, ei asuntoo yksinhuoltajalle kun luottotiedot menny, ei asuntoa vaikka muurames olisi ollut työ, i mitän saumaa, ei kukaan kuuntele, ei kukaan auta, sanottiin et ei tipu asuntoo etsi vaikka jyväskylästä tai muualta ei täältä, vaikka muuramessa oli kirjoilla silloi ilman omaa asuntoa, siis asunnoton, sukulaisten hoivissa oli, et muurameen ei köyhiä kaivata vaikka työ olisi..
meni maku sen suhteen muurameen, aika nenän vartta kahtovaa kunnan touhu..
Köyhiä ei katsella hyvällä!Kunnassa on varaa valita ketä haluaa ja ketä ei.PS.Auttaminen on turhaa, mutta toivottavasti tulee pakkolunastus jyskylään!
Asunnon täältä saa vain hyvätuloinen tai eron takia. Kaksion vuokra muuten nousee 1.1 alkaen 50€/kk, että kunta pärjää hiukan paremmin! Hyvätuloisia kunta pullollaan, mutta toivon mukaan lama puraisee ja kovalla kädellä...Pakkoliitos olisi hieno asia, sen jälkeen tulisi tännekin inhimillisyyttä!
JUURI NIIIN! Tuo on täyttä totta! Täällä Muuramessa jyllää vain hyvätuloisten herrakulttuuri! Pakkoliitos Jyväskylään heti paikalla!
Nyt löytyikin mielenkiintoinen puheenaihe. Olisikohan mahdollista saada sieltä asuntoa, jos laittaisi pienen yrityksen kuntaan? Eli työpaikka olisi itsellä, jos sieltä sitten löytyy yritystilaa ja mihin hintaan??
Ihan hyvä paikka Muurame on, kasvaa koko ajan. Ihanat maisemat ulkoilla ja hyvät harrastepaikat muutenkin. Kivoja ihmisiä ja komaita miehiä liikkuu tuossa kylänraitilla, taitaa olla aika nuorekasta menoa. Palveluita ihan hyvin, kun Jyväskylä kuitenkin vain 15 km päässä. Vesistöä löytyy kunnan molemminpuolin, Muuratjärvi toisella ja Päivänne toisella puolella, Muuramen joki välissä, josta lohikalaakin nousee. Ei täällä miten rikkaiden korskeutta kuulu, isoja hyviä yrittäjiä muutama, joita ei käy kadehtiminen. Olen kyllä tyytyväinen ja toivotan tervetulleeksi kaikki.
-kuntalainen-
Onhan niitä Raudanjärvi, Sääksjärvi, Pieni ja myös Iso Palojärvi ja Kalajärvi ainakin eikä taida riittää ne. Päijänteen rannassa on Eikan Paatti eli soutuvene. Lisää vettä löytyy ainakin Tynnyri-Eikan päästä.
Mitkä maisemat? Eihän täällä ole kuin autoteitä ja asutusalueita ja ihmisiä kohta 10 000 asukasta. Ihan liikaa näin pieneen kylään! Ei tämä mikään kaupunki ole! Liitytään heti Jyväskylään! Tai ainakin asutusalueita maan tasalle taloineen ja metsää ja suota tilalle. Ihmiset täältä voidaan lähettää Multialle ja Luhankaan, niissähän on pula asukkaista ja veronmaksajista. Muuramen ei tartte kasvaa enää yhtään!
Hyvätuloisten ja rikkaiden luoma herrakulttuuri on tullut tänne jäädäkseen. Köyhät ja työttömät saavat kylähullun maineen.
:..............
Mä en tajuu koko juttuu
kyllä muuramessa on hyvä asua.
mutta totta on et jos töitä ei ole paikkakunnalla ei saa asuntoo, ellei siiten ole tontin ostan ja rakentamaan alkamassa, jolloin heti löytyy asunto melkein saahän valitakin minkä ottaa, koska rakentajille ne kämpät vuokraa niillä muka rahaa on enemmän?
mut tosiaan vaikka työpaikka on muuramessa luottotiedot menny, ei kämppää irtoo.r
mut jos yrityksen tänne laittaa ni varmaan saa asunnon yrittäjä ystävällinen kunta!
Kyllä kunnalta saa vuokra-asunnon vaikka luottotiedot on mennyt.
huollettavakin.Tulee liian kalliiksi.
Lehtitietojen mukaan esiintyy simputusta. Ilmeisesti vanhaa työntekijää yritetään savustaa ulos.
Että kunta koittaa pitää omia"lakeja" voimassa....Mutta valitammehan aina epäkohdista?