Punaherukan siirto kaivamalla nyt ylös?

Hei
Siirtäisin vanhahkosta punaherukkapensaasta vanhempieni tontilta "poikasen" omalle pikku pihalleni..Onnistuuko tuosta vain kaivamalla ja eikun uusiin multiin täällä?Onko ajankohdalla väliä? Entä sillä otanko kasvista puolet vai osan?
Kiitollisena vastauksesta
Anne
21389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

otettiin vanhoja puskia sukulaiselta revittiin koneella maasta irti kun olivat siinä kymmeniä vuosia olleet, karsittiin reilusti, mustaherukka tykkäs huonoa, punaherukkaan tuli jo muutamat marjat viime kesänä. Tänä vuonna kaikista nousee uusia versoja, myös mustaherukasta, joka oli aika onneton tapaus(siis tosi vanha ja kuivunut ja hajosi ihan palasiksi) Punaherukat on voimissaan ja ne varmaan tuottaa jo satoa enemmän kuin viime vuonna. Malttia ja kastele eka kesä niitä. Me laitettiin istutus kuoppaan palanutta karjanlantaa, mutta ei suoraan juuria vasten.

Äänestä
  • Meilläkin olis marjapensaiden siirtoa vanhalta tontilta,ovat olleet siellä kymmeniä vuosia?
    kuinka isot ovat juuret eli kuinka laajalta kaivetaan?
    kaivurilla olisi tarkoitus ottaa neth ylös ja istuttaa peltotontille.
    tv,tumpelo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annwi kirjoitti:

Hei
Siirtäisin vanhahkosta punaherukkapensaasta vanhempieni tontilta "poikasen" omalle pikku pihalleni..Onnistuuko tuosta vain kaivamalla ja eikun uusiin multiin täällä?Onko ajankohdalla väliä? Entä sillä otanko kasvista puolet vai osan?
Kiitollisena vastauksesta
Anne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu