pähkinä-

Minkähän laisia oireita liittyy pähkinä allergiaan? Voiko sitä olla lievänä? olen ainakin ymmärtänyt, että jos on tuo allergia, oireet voivat olla todella voimakkaita. Kuitenkin huomasin tässä syötyäni pähkinä suklaata, kurkkuni kipeytyi kutisi ja kuivui, myös vatsa meni sekaisin. Ajattelin, että nyt iski joku flunssa. Kuitenkin seuraavana päivänä olo oli parempi. Nyt taas parin päivän päästä söin samaa suklaata ja hetki sen jälkeen samat oireet alkoivat. Illalla lähdin lenkille ja oli jotenkin ahdistunut olo. Nielu ei kyllä näytä erityisesti turvonneelta. Otin tabletin kestineä, joka on kylläkin nuha-allrgia lääke, niin oireet vähän helpottuivat. Voisikohan kyse siis olla pähkinä allergista?
3665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

reaktio, riippuu ihan ihmisestä

Äänestä

Minulla on pähkinäallergia, näkyy testeissä. Sílti syön usein pähkinöitä ja manteleita, koska pidän niistä paljon, eikä ole mitään ihmeempiä ongelmia. Joskus huulissa ja kielessä tuntuu sellainen omituinen olo ja ehkä pientä pahoinvoinnin tuntua, muttei muuta. Sitä en tiedä, onko se viisasta tuo minun pähkinöiden syönti, mutta niin kauan kuin siitä ei ole muita oireita, aion jatkaa sitä.

Yksi tyypillinen merkki ruoka-allergioista on tuo huulten ja kielten pistely ja/tai turpoaminen. Sitä voi olla vain vähän, ei mitään vakavaa.

Kyllä tapauksessasi voi olla kyse allergiasta ja yhtä hyvin jostain muusta. Vatsa voi mennä sekaisin siitäkin, että suklaa on liian raskasta - minulla ainakin menee. Kestine on antihistamiini, joka auttaa monenlaisiin allergioihin

Äänestä

on erittäin monta erilaista molekyyliä, joista luonnollisesti pähkinä itse on relevantein allergeeni, sillä se on todellakin eräs maapallon vaikein ja tavallisin allergeeni. Siihen allergiaan ei ehkä edes totu, siis siitä ei kasva pois. Lapsilla ehkä pähkinäallergia on vakavampi kuin aikuisilla. Alle 4 vuotiaille ei edes suositella antaa pähkinöitä

Koska se on niitä vakavan sortin allergioita, mene terveyskeskukseen asiasta puhumaan ja vältä pähkinöitä tai sitä kombinaatiota, mistä sait niinkin pahan tapaisen allergian. Ota mukaan näyte sitä valmistetta, (inkredienssiluettelo) josta sai reaktion, kun menet lääkärille.
Pidä niitä antihistamiineja mukanasi.
Antihistamiini tosin ei ole mikään kovin nopeavaiktuksinen lääke. Keskustele lääkärisi kanssa, jos tarvitset nopeammin vaikuttavaakin .
Testauta ainakin pähkinöitä vastaan ja IgE ( nopeat reaktiot).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


allergian oireita kirjoitti:

Minkähän laisia oireita liittyy pähkinä allergiaan? Voiko sitä olla lievänä? olen ainakin ymmärtänyt, että jos on tuo allergia, oireet voivat olla todella voimakkaita. Kuitenkin huomasin tässä syötyäni pähkinä suklaata, kurkkuni kipeytyi kutisi ja kuivui, myös vatsa meni sekaisin. Ajattelin, että nyt iski joku flunssa. Kuitenkin seuraavana päivänä olo oli parempi. Nyt taas parin päivän päästä söin samaa suklaata ja hetki sen jälkeen samat oireet alkoivat. Illalla lähdin lenkille ja oli jotenkin ahdistunut olo. Nielu ei kyllä näytä erityisesti turvonneelta. Otin tabletin kestineä, joka on kylläkin nuha-allrgia lääke, niin oireet vähän helpottuivat. Voisikohan kyse siis olla pähkinä allergista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu