Kysyisin AVOLIITOSTA. Mitenkä avoerossa kun toinen osapuoli on tienannut enemmän. Vuositulot toisella noin 15.000euroa, toisella noin 8.000euroa, vuodessa. Noin 10v. avoliiton ajan. Nyt suurempituloisempi vaatii eron tultua, oikeudessa minulta palautusta, vaikka palkat ovat menneet samalle pankkitilille. Asia menee käräjäoikeuteen.
AVOLIITON RAHAT
JAKOON erossa
51139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
alettu riidellä.
Onko rahaa tallessa? Jos on, rahat ovat sen, jonka nimellä ne ovat.
Tavarat sen, jonka nimiin ne on hankittu.
Saahan sitä yrittää jälkikäteen pyydellä, mutta aivan turhaa on. Ei tuollaista palautusta ole olemassa.
Tuskin menee käräjäoikeuteen.
Ei ole rahoja, vaan maksettu muummuassa yhteistä velkaa. asuntoosake yhteisesti puoliksi ostettu. Hän nyt vaatii siitäkin suurempaa osuutta. Omistamme osakkeen 50/50. hän ja hänen asianajajansa vaatii jakoa, 70/30.
Tottakai hän voi vaatia vaikka mitä,eri asia onkin mikä katsotaan oikeaksi,noin lakikirjaimen mukaan.Avoliitossa ei ole oikeuksia,eli jos paperilla omistussuhteenne 50/50 niin faktaa on että näin se myös jaetaan,perustelisi hän sitä vaikka miten.Hän selvästi tietää sinun olevan heikoimmilla ja käyttää tätä nyt hyväkseen.Mikään oikeusaste ei tule kumoamaan omistussuhdettanne (ainoastaan tehty rikos vaikuttaisi)Haistata hänelle "p...." sano vieköön käräjille,hänhän sen maksaa.
Nuku yösi vain rauhassa, ja anna suurituloisemman vaikka haljeta kiukkuunsa.
Mitä palautusta avo-ex:äsi vaatii? Kyse on ilmeisesti kiusanteosta. Kumpikin lähtee avoliitosta omille teilleen eikä kukaan voin perään kysellä,paitsi jos teillä oli yhteisomistuksessa osake/kiinteistö, eli jos te omistitte puoleksi, niin sinä voit myydä omanpuoliskosi pois.Jos sinulla on kiinteistöön vielä velkaa, niin sovi pankin kanssa, miten voit myydä omanosuutesi pois, ja hoidat oman velkasi pankin kanssa. Avo-ex:ä hoitaa itse omansa, samoin kuin asianajopalkkiot.