uusien kasvien lannoitus

Kun on istuttamassa perennoja ja pensaita tai puita, onko syytä istutusvaiheessa laittaa kuopan pohjalle lannoitetta vai ei? Itselläni on ollut käsitys, että ei istuttamis-ja kasvien juurtumisvaiheessa vielä lannoiteta, mutta jossain puutarhaohjelmissa annetaan ymmärtää, että jo istutusvaiheessa kuopan pohjalle tulee laittaa reilusti lannoitetta. Miten olette menetelleet? Tiedosta kiitollinen ja vastauksista etukäteen kiittäen!
1571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siis on istutuslannoitetta. Siinä ei ole typpeä, samaa lannoitetta kuin syyslannoite, voidaan käyttää myös istutuskuopassa.
Olen testannut ja hyvin on lähteneet kasvamaan kaikki.
Ja jos kasvi on kalkinsuosija, myös kalkkia kuoppaan sekoitettuna siihen lannoitteeseen ja multaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lannoittaako vai ei kirjoitti:

Kun on istuttamassa perennoja ja pensaita tai puita, onko syytä istutusvaiheessa laittaa kuopan pohjalle lannoitetta vai ei? Itselläni on ollut käsitys, että ei istuttamis-ja kasvien juurtumisvaiheessa vielä lannoiteta, mutta jossain puutarhaohjelmissa annetaan ymmärtää, että jo istutusvaiheessa kuopan pohjalle tulee laittaa reilusti lannoitetta. Miten olette menetelleet? Tiedosta kiitollinen ja vastauksista etukäteen kiittäen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu