Pietarin hintataso

Millainen hintataso Pietarissa on esimerkiksi kenkien ja vaatteiden suhteen?
Eli kannattaako shoppailureissu Pietarissa? Onko edullisempaa kuin Suomessa?
Mistä löytyy parhaimmat valikoimat?
95473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pietarissa on selvästi halvempaa Suomen hintoihin verrattuna:
- tupakka
- olut
- bensiini
- taksilla ajaminen, ja julkinen liikenne yleensäkin
- kaikkein halvin rapavodka (laatualkoholit ovat kalliimpia kuin Suomessa)
- jotkin palvelut, parturi tms..

Samanhintaista on ruoka, vaatteet, asuminen (vaikka taso ei ole sama kuin Suomessa). Syöminen ja hummaileminen ravintoloissa on jopa kalliimpaa kuin Suomessa. Valikoimat ovat kyllä ihan yhtä hyvät (tai lähes yhtä hyvät) kuin Suomessakin. Keskustasta, vaikkapa Nevskij Prospektin varrelta ja -ympäristöstä löytyy kaikkea mahdollsita jotain vielä lisää. Ennen kuin lähdet shoppailemaan Pietariin, niin pysähdy hetkiseksi miettimään miksi venäläiset reissaavat jatkuvasti bussilasteittain ja yksityisautoillaan Suomeen ostoksille.

Lisäksi nähtävyyksien katseluun on edelleen vanhoja neuvostoliiton aikaisia hinnotteluita tyyliin venäläiselle 20€ mutta ulkomaalaiselle 40€

Äänestä
  • ..todistusta !

    Piipahdimme pari viikkoa sitten Parnasin lähellä olevassa kauppakeskus Megassa ( täälä mm. Ikea )ja ei tehnyt mieli niillä hinnoilla juuri shoppailla. Samaa kamaa saa kotona Lr:ssa halvemmalla.

    Tosta museoiden yms. kohteiden kaksoishinnoittelusta pitäis muuten tehdä valitus Euroopan Neuvostolle koska VF on sen jäsen ja sitoutunut siihen että ketään ei aseteta huonompaan asemaan kansallisuuden tai kansalaisuuden perusteella ;-)))

    Äänestä

  • PekkoOriginal kirjoitti:

    ..todistusta !

    Hyvä tietää!
    Olemme menossa ryhmämatkalla katselemaan Pietaria ja mietin tosiaan että kannattaako varata shoppailurahaa matkaan.

    Eli ei paljon kannata käyttää aikaa kaupoissa pyörimiseen :)

    Äänestä

  • Shoppailija1234 kirjoitti:

    Hyvä tietää!
    Olemme menossa ryhmämatkalla katselemaan Pietaria ja mietin tosiaan että kannattaako varata shoppailurahaa matkaan.

    Eli ei paljon kannata käyttää aikaa kaupoissa pyörimiseen :)

    Itse olen mennyt mm. Pietarhoviin paikallisten hinnalla sisään yksinkertaisesti lyömällä tasarahan ruplia tiskiin ja puhumatta mitään...toki asiaa auttaa jos edes vähän näyttää "ei-turistilta". Parhaiten tämä konsti onnistuu kun luukulle on kova jono, mieluiten paikallisia ihmisiä.

    mutta ei välttämättä Nevskin kaupoissa.

    Katsele kauppoja josltain Nevskin sivukadulta 500 metriä Nevskiltä. Sellaisia joissa käy tavallisia kansalaisia. Noista saattaa löytää paljonkin mielenkiintoista. Hinnat ja laatu ovat sitten mitä ovat; välillä voi löytää jotain ihan kohtuuhinnallakin.

    Jos kirjoista tykkäät niin jokainen kirjakauppa Pietarissa on pistäytymisen arvoinen.

    Äänestä

  • Itäosasto kirjoitti:

    näytellä venäläistä?
    Meikä on luonnostaan ja pukeutumisen puoleen sen verran venäläisen näköinen että yksin tai ven. kavereiden kanssa liikkuessa ei tule ongelmia. Kielitaitokin (venäjän) on parempi kuin useimmilla Tuvan alueella asuvilla Venäjän kansalaisilla ;-)

    Ei kesivertoturisti lähde temppuilemaan kassoilla ja esittämään Igor-imitaatiota eikä moiseen ole mitään tarvettakaan. Lopettakoot venäläiset moisen sorron ja alkakoot elämään eurooppalaiseten normien mukkan. Millanen huuto ja älämölö syntyisi siitä jos täällä alettaisiin perimään venäläisiltä korotettuja hintoja?

    Äänestä

  • PekkoOriginal kirjoitti:

    mutta ei välttämättä Nevskin kaupoissa.

    Katsele kauppoja josltain Nevskin sivukadulta 500 metriä Nevskiltä. Sellaisia joissa käy tavallisia kansalaisia. Noista saattaa löytää paljonkin mielenkiintoista. Hinnat ja laatu ovat sitten mitä ovat; välillä voi löytää jotain ihan kohtuuhinnallakin.

    Jos kirjoista tykkäät niin jokainen kirjakauppa Pietarissa on pistäytymisen arvoinen.

    eli Pekko, Walpurin tienoilla raiteilla vaiko maanteiden kuningas?

    Äänestä

  • hän itse kirjoitti:

    eli Pekko, Walpurin tienoilla raiteilla vaiko maanteiden kuningas?

    ..vuorobussilla Pietariin ja edellen Novgorodiin karauttaa niin että sitten kai maateitten kuningas?

    Missä hän itse vaikuttaa?

    Äänestä

  • PekkoOriginal kirjoitti:

    ..vuorobussilla Pietariin ja edellen Novgorodiin karauttaa niin että sitten kai maateitten kuningas?

    Missä hän itse vaikuttaa?

    "Jannen" kyydissä Pietariin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Shoppailija1234 kirjoitti:

Millainen hintataso Pietarissa on esimerkiksi kenkien ja vaatteiden suhteen?
Eli kannattaako shoppailureissu Pietarissa? Onko edullisempaa kuin Suomessa?
Mistä löytyy parhaimmat valikoimat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu