Voiko työnantaja antaa potkut epilepsian takia?

Eli minulla on seuraava ongelma:

Minulla on lapsena ollut epilepsia,
poissaolokohtauksia jotka lääkityksellä saatiin sitten kuriin.
Söin lääkkeitä vuosia ja kun lääkitys lopetettiin, oireita ei ollut vuosiin.
nyt viime aikoina on ollut kouristelua,
joka on saattanut jatkua puoli tuntia.
ja ennen sitä kouristelua olen kirkunut,
sehän on yksi ison kohtauksen oire.
Sitten lihakset jotenkin nykii ja jotenkin silmät räpsyy, jne.

ongelma on se, että työnantajani aikoo sanoa minut irti tämän takia.
Perusteluna kuulemma on se,
että en ole sanonut töissä olevani epileptikko (sain siis kohtauksen kerran töissä ja pomoni ja työkaverini saivat tietää silloin)
Lääkäri sanoi, että jos olisin mennyt sanomaan, työhaastattelussa, että minulla on epilepsia, olisin valehdellut, koska kuulemma sain tämän taudin uudestaan tai sitten se oli oireettomana, sillä kun lääkitykseni lopetettiin, niin epilepsiasta ei näkynyt merkkiäkään.

Voiko tämä olla laillista? Mitä voin tehdä?
142501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

on ollut lapsena epilepsia?
Jos lääkäri katsoo ettet nyt ole soveltuva nykyiseen työhösi niin sitten sinulle voidaan katsoa jotain sinulle sopivaa työtä nykyisessä työapikassasi. Eri asia on sitten se, että jos sinulle ei sellaista, sinulle sopivaa työtä löydy.
Niin, sairauden takia ei saisi kaiken järjen mukaan irtisanoa, mutta sen takia kyllä irtisanotaan, se on kylmä totuus.

Oliko tuo mainitsemasi asia ainut perustelu?
Saathan sinä neurologilta lausunnon, josta selviää että sinulla ei ole ollut pitkiin aikoihin epileptisiä kohtauksia, olet ollut lääkkeetön ja oireeton. Eli sen kaiken mitä lääkäri on sinulle sanonut, sen hän voi sitten kirjoittaa, saat siitä työnantajaa varten lausunnon.

Onko nykyinen työsi sellaista että voisit sitä tehdä epilepsiastasi huolimatta?

Äänestä
  • Sinällään siis lain mukaan sairaus ei ole irtisanomisperuste. Aiemmissa keskusteluissa Vilardo näköjään antoi tarkkojakin neuvoja.

    Äänestä

vakituisessa työsuhteessa, ei voi, koska olet ollut ilman sairautta vuosia.

Äänestä
  • työsuhteessa, kerroin tulotarkastuksessa tilanteeni ja lääkärin mukaan pystyn kyllä jatkamaan työtäni, paitsi ehkä yövuoroja.
    Mutta sen ei pitäisi olla ongelma, sillä meillä töissä kaikkien muiden kanssa pystytään joustamaan vuorojen kanssa...

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    työsuhteessa, kerroin tulotarkastuksessa tilanteeni ja lääkärin mukaan pystyn kyllä jatkamaan työtäni, paitsi ehkä yövuoroja.
    Mutta sen ei pitäisi olla ongelma, sillä meillä töissä kaikkien muiden kanssa pystytään joustamaan vuorojen kanssa...

    Olen ollut itse samassa tilanteessa. Sain työssä kohtauksen ja pomo uhkasi potkuilla. Soitin liittoni lakimiehelle. Yksiselitteinen vastaus: sairauden takia EI VOI irtisanoa. Työnantajan on katseltava sinulle semmoisia hommia, joita voit tehdä epilepsiastasi huolimatta, jos nykyinen tehtävä ei onnistu. Jos jäät sairaslomalle, irtisanominen on mahdollista oltuasi sillä vuoden yhtäjaksoisesti. Silloinkin yleensä tulee kysymykseen sairaseläke.

    Äänestä

  • epilepsian takia kirjoitti:

    Nykyinenkin tehtävä onnistuisi ihan hyvin,
    mutta pomo ei silti tahdo jatkaa työsopimustani. Pomoni on vihjaillut syytä, ei tietenkään ole suoraan sanonut, mutta tuntuu siltä että pomoni asenne on tämä:
    "Työni on asiakaspalvelutyötä ja kohtaukseni pelästytti paikalla olevat asiakkaat,
    aiheuttaen huonoa mainosta meille" .

    Ja vaikka minua ei voisi irtisanoa,
    pelkään, että minua yritetään savustaa ulos....

    Sanoisin, että ota Epilepsialiiton lakimieheen yhteyttä, mutta eihän sellaista edunvalvontaa siellä ole. Ehkä voivat kuitenkin antaa joitakin neuvoja. Ei todellakaan ole eka kerta ja jos savustamiseen työnantajasi alkaa, niin rankaksi se sun terveydelle käy. Sinänsä kyllä kannatan, että pistä kova kovaa vastaan.

    Äänestä

  • Hugo. kirjoitti:

    Pitää ottaa yhteyttä sinne. Ei ne saatana minusta niin helpolla pääse.

    Äänestä

Koska epilepsiasi oli välillä poissa eli kohtauksettomana myös ilman lääkitystä, työnantajasi toimii väärin. Sinun ei olisi tarvinnutkaan kertoa mitään menneestä epilepsiastasi, jos viimeisestä kohtauksesta oli kulunut väh. kaksi vuotta.

Epilepsia voi puhjeta missä vain ja milloin vain. Näin ollen lääkäri on oikeassa, ei työnantaja. Pidä sinäkin puolesi työsuojelu-teemavuonna! Tunnen erään, jolla paniikkihäiriökohtaukset (oma diagnoosinsa)alkoivat yhtäkkiä hänen tietämättään yksittäisenä koulupäivänä. Vastaava tapaus on sinun epilepsiakohtaukset, koska välillä ne olivat poissa.

Äänestä

Minulle annettiin juuri porkut epilepsian takia Tampereen kaupungilta. Syy muistamattomuus.

Äänestä
  • Niin ei saa tehdä, se on varmasti laitoin irtisanominen. Onko sulla todistusaineistoa kuten sähköposteja, nauhoituksia jne? Tallenna kaikki ja vaikka ei olisi ota yhteyttä Työsuojeluun/ AVIIN.

    Äänestä

Sairaus itsessään ei saa olla irtisanomisperuste. Mutta jos sairaus on olennaisella tavalla ja pysyvästi alentunut pysyvästi eikä voi työnantajan mitenkään katsoo löytävän korvaavaa työtä, voi silloin irtisanoa. Nämä on kauhean tulkinnanvaraisia asioita. Silti karu totuus vaan on se, että sairaus itsessään on usein se oikea syy ja sitten keksitään syyt miksi irtisanotaan!

lajijasuris

Äänestä
  • edittiä...
    Mutta jos työkyky on alentunut sairauden johdosta olennaisesti ja pysyvästi eikä voi nykyistä työtä enään tehdä eikä voi työnantajan...

    lajijasuris

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

joku kirjoitti:

Eli minulla on seuraava ongelma:

Minulla on lapsena ollut epilepsia,
poissaolokohtauksia jotka lääkityksellä saatiin sitten kuriin.
Söin lääkkeitä vuosia ja kun lääkitys lopetettiin, oireita ei ollut vuosiin.
nyt viime aikoina on ollut kouristelua,
joka on saattanut jatkua puoli tuntia.
ja ennen sitä kouristelua olen kirkunut,
sehän on yksi ison kohtauksen oire.
Sitten lihakset jotenkin nykii ja jotenkin silmät räpsyy, jne.

ongelma on se, että työnantajani aikoo sanoa minut irti tämän takia.
Perusteluna kuulemma on se,
että en ole sanonut töissä olevani epileptikko (sain siis kohtauksen kerran töissä ja pomoni ja työkaverini saivat tietää silloin)
Lääkäri sanoi, että jos olisin mennyt sanomaan, työhaastattelussa, että minulla on epilepsia, olisin valehdellut, koska kuulemma sain tämän taudin uudestaan tai sitten se oli oireettomana, sillä kun lääkitykseni lopetettiin, niin epilepsiasta ei näkynyt merkkiäkään.

Voiko tämä olla laillista? Mitä voin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu