Kyssäri Uuden Jetan tai Golf Variantin omistajille

Ajelen uusikorisella Golf Variantilla ja kysyisin onko muissa uusissa Jetoissa tai Golf Varianteissa ollut jo alle kymppitonnin ajettuna tällaista vikaa?

Elikkä oikealta etupäästä kuuluu kolinaa aina toisinaan kun kääntyy oikealle, ajaa ympyrää tai ajelee jyrkissä mutkissa.

En ole vielä korjauttanut mutta jutellut kylläkin huollon kanssa.

Huoltoneuvojan mukaan kyseessä ei voi olla murrokset tai koiranluut kun on niin uusi auto.

Toinen pieni mutta ärsyttävä vika on ilmeisesti kuskin ovipilarista/sen muoveista tai sitten kuskin oven muoveista/verhoilusta kantautuva vaimea narina eli sellainen resonanssi ääni.

Muistan jostain foorumeilta lukeneeni että uusissa Jetoissa olisi ollut noita samoja oireita joittenkin autoissa mitä omassani on.

Kiitos vastauksista ja mieluiten siis asiallisia vastauksia. Ei provoja tai vinoilua, kiitos!
92189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nyt ajettu n. 1500 km uudella variantilla. Pari kertaa kuului jokin 'klunksahdus' kääntäessä mutta nyt ei ole kuulunut. Jotain pientä 'narinaa' on pari kertaa kuulunut mutta se ei ole mitenkään systemaattista. Kivet jäävät hiekkatiellä ajettaessa herkästi jarruihin josta tuleekin pirunmoinen rohina, vähän kun peruuttaa niin irtoaa. Rengasäänet ovat Variantissa 'ei niin hiljaiset'. Kaikenkaikkiaan olen ollut autoon tyytyväinen vaikka edellinen auto oli nk. 'premium' -merkkiä, eikä sekään kovin vanha. Variant on kuitenkin mainio auto ajaa ja muutkin ominaisuudet ovat kohdallaan. Mielummin tämä 'kaikilla varusteilla' ja kunnon koneella kuin karvalakkimallin Passat.

Äänestä
  • lähes päivittäin kuuluu tuo kolaus/pamaus. Sinällään erikoista että tuo ääni kuuluu vaan edestä oikealta ja nimenomaan käännyttäessä ja kaartaessa.

    ja se narina kuuluu nimenomaam jostain verhoilusta/verhoilun sisältä.

    Äänestä

  • Mister XXX kirjoitti:

    lähes päivittäin kuuluu tuo kolaus/pamaus. Sinällään erikoista että tuo ääni kuuluu vaan edestä oikealta ja nimenomaan käännyttäessä ja kaartaessa.

    ja se narina kuuluu nimenomaam jostain verhoilusta/verhoilun sisältä.

    Jetassa ei etupäästä ole kuulunut kolahduksia tms., mutta ovesta/ovista toisinaan kuuluu "narinaa"....ei toki aina mut joskus.

    Muutoin helvetin pätevä auto. eilen kaahasin 175 kmh, ja auto kulki niin vakaasti että olisi luullut et ajan vain 100kmh....

    Äänestä

  • Mister XXX kirjoitti:

    lähes päivittäin kuuluu tuo kolaus/pamaus. Sinällään erikoista että tuo ääni kuuluu vaan edestä oikealta ja nimenomaan käännyttäessä ja kaartaessa.

    ja se narina kuuluu nimenomaam jostain verhoilusta/verhoilun sisältä.

    Oletko tsekannut, ettei hanskalokerossa tai oven sivutaskussa ole mitään irrallista, joka kääntyessä lonksahtelee?

    Äänestä

  • kummiskin kirjoitti:

    Oletko tsekannut, ettei hanskalokerossa tai oven sivutaskussa ole mitään irrallista, joka kääntyessä lonksahtelee?

    Se on pehmustettu ja muutenkin pehmeää materiaalia se säilytysjuttu. Hanskalokero on myös pehmustettu. Pelkääjän ovessa on kaukalo tavaroille ja se on aina tyhjänä. En kuljeta siellä autossa muutenkaan juuri mitään ylimääräistä. Kyllä siellä jotain on irti tai menossa rikki siellä oikealla keulassa. Vetonivel tai jotain vastaavaa. Samaan tapaan paukkuu/kolisee.

    Äänestä

...narisee/sirisee ajoittain kuskin puolen b-pilarin sisäverhoilumuovi, samoin kovissa kuopissa kojelaudan keskiosa (missä siis tavaralokero-syvennys) natisee, samoin ajoittain sirisee mittariston kehys. En viitsi moisista edes valittaa merkkihuollossa, koska jos ne purkavat kojelautaa ja verhoilua niin natinat voivat vaan pahentua.

Mulla etupäästä kuuluu joskus kynnyskivien ylityksen yhteydessä natinaa/narinaa, nämä ovat VAG-konsernin kaikille tuotteille ominaisia eivätkä siis vikoja. Jos taas kuuluu kova kolaus, se voisi viitata alatukivarteen, sellainen vioittui itselläni edellisessä VAG-konsernin erimerkkisessä autossa ja oli ajettu vasta 15 tkm ja vaihdettiin takuuseen.

Äänestä
  • ihan tasaisella asfaltillakin ja eniten/voimakkaammin se kuuluu kuoppaisella tiellä. Katukivetyksiä en juuri koskaan ylitä eikä sellaisia juurikaan osu ajoreiteilleni. Kojelaudan keskiosan kotelo ei voi omassa autossa resonoida kun siinä ei ole sellaista koska on automaatti-ilmastointi.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    ihan tasaisella asfaltillakin ja eniten/voimakkaammin se kuuluu kuoppaisella tiellä. Katukivetyksiä en juuri koskaan ylitä eikä sellaisia juurikaan osu ajoreiteilleni. Kojelaudan keskiosan kotelo ei voi omassa autossa resonoida kun siinä ei ole sellaista koska on automaatti-ilmastointi.

    Häh? Siis eikö sulla ole automaatti-ilmastoidussa mallissa keskikohdalla kojelautaa siinä keskisuuttimien päällä ylimmäisenä sellaista vaakatasoista (tosin matala, neliskanttinen) tavaratasoa? On se siis todella matala ja ei siinä isot tavarat pysy, parkkikiekko tosin pysyy.

    Äänestä

  • koteloa?? kirjoitti:

    automaatti-ilmastoinnilla varustettu auto. Sen tilalla on säätöpyörällä (samanlainen säätörulla kuin muissa suulakkeissa) varustettu kaiuttimen ritilää muistuttava systeemi jolla ohjataan ilmaa ylöspäin silloin kun halutaan keskeltä puhallusta niin ettei se vedä tolkuttomasti. Automaatti-ilmastoinnissa on tuo vedonpoistotoiminto. Minulla on uusikorinen Golf-variant.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mister XXX kirjoitti:

Ajelen uusikorisella Golf Variantilla ja kysyisin onko muissa uusissa Jetoissa tai Golf Varianteissa ollut jo alle kymppitonnin ajettuna tällaista vikaa?

Elikkä oikealta etupäästä kuuluu kolinaa aina toisinaan kun kääntyy oikealle, ajaa ympyrää tai ajelee jyrkissä mutkissa.

En ole vielä korjauttanut mutta jutellut kylläkin huollon kanssa.

Huoltoneuvojan mukaan kyseessä ei voi olla murrokset tai koiranluut kun on niin uusi auto.

Toinen pieni mutta ärsyttävä vika on ilmeisesti kuskin ovipilarista/sen muoveista tai sitten kuskin oven muoveista/verhoilusta kantautuva vaimea narina eli sellainen resonanssi ääni.

Muistan jostain foorumeilta lukeneeni että uusissa Jetoissa olisi ollut noita samoja oireita joittenkin autoissa mitä omassani on.

Kiitos vastauksista ja mieluiten siis asiallisia vastauksia. Ei provoja tai vinoilua, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu