Kakkaa,kakkaa!!

Hyvät koiranomistajat,ei luulisi paljon taskussa painavan kakkapussi.Siihen on näpsäkkä roudata lemmikkinsä jätökset,karseen näköstä taas kun lumet suli,kikkare siellä ja useampi täällä.En inhoa koiria,päinvastoin,vaan niitä jotka siellä hihnan toisessa päässä fiksuina mukamas lenkittävät koiriaan.Tästä asiasta pitäs saada laki niinkuin ulkomailla saa sakot räkimisestä!!Kakkapussit pakollisiksi!!!!!
4959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei..kaikki koiran omistajat tai ilman.
Janador on aivan oikeassa,sillä minullakin on koira.
Tuo mainio kaveri,jota ilman olisi elämä vivahdetonta.Samalla itsekin huomaa-pieniä,suuria-
ympäristön eri merkkejä paremmin:-jopa sosiaallisemmin. Yhdessä tutkien ja viestien!
En ymmärrä omistajia joilla on koira,eivätkä voi lenkittää koiraa niin,että jätökset jäävät "mainoksena"toisten riesaksi.
Esim. kerros/-rivi talojen OMILLE nurkille annetaan tehdä.
Miten sitten on oma koti talojen kohdalla,kuin niiden liepeillä sitten tapahtuvaa sanailua ?
Kaikki eivät edes siedä kissojakaan.
Tarvitaan koiran omistajien oma kakki kurssi että sen jälkeinen-inssin ajo- kuin myös kirjallinen
pääsy koe.
Mielellään kesä ja talvi ajo suoritus-lisänä !
Toisaalta ymmärrän- vanhuksia,vammaisia-tietyiltä
osin :En muita !
Tervettä ja vastuun tuntoista kanssa ihmisten
arvostusta tarvitaan-Tässäkin asiassa !
Koira vaatii kuin tarvitsee liikuntaa enemmän kuin
vain sen -tarve matkan-jos terveellä ihmisellä ei
ole muuta koiran tarvetta kuin-sohvailu-heillä ei
pitäisi sitä edes olla.
Koira on tunteva kuin myös älykäskin eläin,eri aisteista nyt puhumattakaan.
Terveiseni kaikille koiran omistajille,jotka hoitavat lemmikin ohella myös itseään-että-ottavat
kokonais vastuun myös ympäristöstään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tää on kaikkia kuohuttava aihe,puolesta ja vastaan.Enpä usko että kukaan koiranomistaja ihastuisi jos veisin oman hurttani hänen portilleen ja pihaan kakkimaan! Toinen on sit lasinsirut,voi helevetti et on nuijapäist hommaa rikkoo pullot tonne ulos.Kivast on koirantassut hajalla jatkuvasti ja laitapa koiralle kengät ni pääset lataamoon.Samoten pyörängummit poksuu ja paukkuu,et kyl on ihmisist tullu välinpitämättömiä.Paskahan maatuu aikanaan mut lasi ei.Molemmille,koiranpaskattajille ja pullonrikkojille,linnatuomio!!

    Äänestä

  • UPDATE_8751896 kirjoitti:

    Huomenta...jälleen Allekirjoitan viestisi.
    Sirpaleita on kerätty jokunen päivä sitten viimeksi.
    Tuntuu sellaiselta,että nyky aikana on eräänlainen
    vastuuttomuus lisääntynyt. "Globaalista" nykyistä tämän asian -Ajattelemattomuudesta-vaikka ei kai
    tämä liene mitään uutta!
    Toiseksi-jälleen nousee esiin ihmisten jättämät
    roskailut eri jätöksineen "mainostamaan"pitkin
    raittia,että miten ja mitä meillä napostellaan/-eletään-...yli tuotanto sitten heitetään muiden nähtäväksi.
    Arvaa-mitä koirat himoitsee-saatuaan ;..saa käyttää joskus erinäisiä keinoja,jos pitää "ottaa"
    pois.
    Voi tätä ihmisten "Sivistys Tasoa",mitä on liikenteessä..kertonee jotain yksilöiden puutteellisuuden tasosta ympäristöään kohtaan.

    Äänestä

Ota vaan itsellesi kukkurallinen lautasellinen :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8751896 kirjoitti:

Hyvät koiranomistajat,ei luulisi paljon taskussa painavan kakkapussi.Siihen on näpsäkkä roudata lemmikkinsä jätökset,karseen näköstä taas kun lumet suli,kikkare siellä ja useampi täällä.En inhoa koiria,päinvastoin,vaan niitä jotka siellä hihnan toisessa päässä fiksuina mukamas lenkittävät koiriaan.Tästä asiasta pitäs saada laki niinkuin ulkomailla saa sakot räkimisestä!!Kakkapussit pakollisiksi!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu