Junamatkustamisesta..

Saksaan olen lähdössä kesäkuussa ja tarkoitus olisi matkustaa joitakin matkoja junalla Saksassa. Paljonko junalla matkustaminen maksaa, onko kalliimpaa kuin Suomessa? Onko bussilla matkustaminen kenties halvempaa..Kiitos neuvoista
2877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saksassa ei ole sellaisia Bussiverkostoja niinkuin suomessa. Ei Pikalinjaliikennettä siis lainkaan, eli jäljelle jää vain juna.
DB:n sivuilta voi ottaa hintaesimerkkejä, suomen hinnoista ei aavistustakaan. DB on kallistunut kovasti viime vuosina.. eli ehkä on jo suomen tasoa?

Äänestä

Saksassa voi matkustaa kalliisti tai ostamalla hyvinkin edulliset junaliput. Kaikki riippuu matkatavasta ja ajankohdasta (pystytkö ostamaan hyvissä ajoin). Liput ovat erittäin edullisia pikkuryhmille (tai perheille), jotka matkustavat henkilöjunissa (Regional Bahn tai Regional Express). Läänikohtaisilla lipuilla voi 5:n ryhmä matkustaa 18-25 tunnin ajan rajoituksitta mainituilla kulkuvälineillä koko läänin alueella (ja katsokaa miten isoja läänit ovat, esim. Baijeri) ja lippu maksaa 23-29 euroa per ryhmä. Lippu kelpaa useimmiten myös paikallisbusseissa, metrossa jne.
Viikonloppuna voi matkustaa ns. Schönes Wochenende lipulla em. kulkuvälineissä koko Saksan alueella, kaikissa lääneissä.

Myös kaukoliikenteessä pika- ja ICE juniin voi saada liput hyvin edullisesti, tässä kuitenkin ehtona lipun osto hyvissä ajoin. On olemassa ns. Dauer-Spezial lippu, joka maksaa 29 euroa per henkilö tai 49€ kahdelta ja jolla voi tehdä matkat kahden vapaasti valitun kaupungin välillä - esim. Dresdenista Aacheniin tai Rostockista Muncheniin. Tämätyypisten lippujen määrä on kuitenkin rajoitettu. Nyt sitten osoitteeseen http://reiseauskunft.bahn.de/bin/query.exe/en aikatauluja ja hintoja tarkistamaan. Liput voi ostaa suomalaisella luottokortilla ja liput lähetetään ilman postimaksuja Suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


interreilari kirjoitti:

Saksaan olen lähdössä kesäkuussa ja tarkoitus olisi matkustaa joitakin matkoja junalla Saksassa. Paljonko junalla matkustaminen maksaa, onko kalliimpaa kuin Suomessa? Onko bussilla matkustaminen kenties halvempaa..Kiitos neuvoista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu