Mielestäni sosiologeille tulisi varata omat kiintiönsä kelpoisuuksia ammatteihin määriteltäessä. Tyhmää, ettei näin viisastava yliopistollisen oppiaine ole saanut jalansijaa työmarkkinoilla. Todella tyhmää ja epäjohdonmukaista. Tosin kertoo sosiologien omasta saamattomuudesta ja huonosta kunnianhimosta. Vai mistä se kertoo??
Sosiologien surkea kunnianhimo ja työttömyys
Turha maisteri
52291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja ihmisten tietämättömyydestä, sivistymättömyydestä myös (anteeksi epäkunnioitukseni).
Raha ja talous kiinnostaa, sinne sitä rahaa helposti syydetään, eikä elämän muut arvot tai asiat päättäjiä tai osakkeihin sijoittajia aina kiinnosta (kyllä minäkin harrastan osakkeihin sijoittamista).
Älä pidä itseäsi turhana. Tsemppistä tsemppistä vaan. Jos tuntuu, ettei Suomessa mielenkiintoisia töitä irtoa, niin koitahan ulkomaille. Muualla osataan arvostaa asioita, joita meillä ei koeta tärkeinä.
... "totuudenpuhuja ei ikinä yösijaa saa". Sosiologi näkee helposti ne valtarakenteet, joiden paljastamisessa astutaan isokenkäisten aroille varpaille.
: epätieteellisyydestä
Anu Kantola esitti ajatuksen että tieteiden arvostus on vaihdellut syklisesti. Kohtapuoliin alkaa luullakseni valjeta useammille että teknologien ja talousasiantuntijoiden jälkiä siivoamaan tarvitaan yhteiskuntatieteellistä ja ihmistieteellistä panosta. Tuossa mielessä huonoja aikoja on ollut ennenkin, ei sentään ole pakko poistua maasta tai vaihtaa täysin alaa varmaankaan. Ehkä sekin lohduttaa että pystyy analysoimaan asiantilan syitä ja mekanismeja, paremmin kuin keskivertotyötön jota jopa itseään syyllistetään.
Kaikki suomalaisissa propagandistisissa ja valetieteellisissä yliopistoissa suoretetut kasvatustieteiden, yhteiskuntatieteiden ja psykologian tutkinnot on mitätöitävä, eli ne on poistettava kokonaan virkakelpoisuusvaatimuksista.