onko kellään tietoo tai mitään aavistusta millonka julkistetaan seuraava päävalmentaja?
nikunen lopettaa
tamjan_
141137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tosiaan, sitä kukaan tiiä, ku ei ees ehdokaslistaa oo kyrsitty kokoon. Varmaan venyy ilmotus mäkihyppykauden jo loppumiseen. Palaan huomenna esittämään spekulaationi ketkä ovat ehdolla :DD
tuleva valmentajakaan sitä viel. Luulisin, että taistelu ja nuoleskelu sekä kovan luokan junttaus on alkanut viime yön pikkutunneilla juomapaikoilla.
poislähtevää miestä on enään kenenkään turhaan mollata. Perheen kannalta valinta varmaan on mieluinen. Kuusi vuotta tuollaisessa "tuulisessa" paikassa on pitkä aika.
Vuodesta toiseen taistellessa tuulia ja "tuulimyllyjä" vastaan.
Tiedän ettei reilua tukemista ole ollut kentältä kovinkaan paljoa. Hännystelyä ja oman edun tavoittelua vähän joka "kylästä". Siinä olisin toivonut Tommilta enempi jämäkkyyttä. Aika arkana ja rauhallisena otti Hän tehtävän vastaan Kojonkosken jälkeen. Hyvin kasvoi tuossa matkan varrella oikeisiin mittasuhteisiin valmentajana. Kuten Tommi sanoi minulle 2005 "Siinä vaiheessa kun olen toisissa tehtävissä arvoni tiedetään". Näin on käynyt Lepistön, Kojonkosken, Ylianttilan, Nikkolan, Niemelän ja kaikkien joiden nimeä en nyt saa päähäni, ja ketkä ovat ulkomailla valmennustehtävissä. Näin tulee käymään myös Tommi Nikusen kohdalla. Jo muutaman vuoden kuluttua porukat alkaa muutamaan mieltänsä.
Nimeomana näin, välillä tuntunut kyllä kuin täältä kotimaasta löytyisi parisataa valmentajaa...Ja ku katotaan mitä maajoukkue on saavuttanut nikusen aikana niin se lista on kunnoitettava.
mäkivalmentaja Suomessa. Mm. Kojonkoski floppasi pahoin Suomen peräsimessä.
Hyppääjät ne hyppäävät.
Valmentaja heiluttaa vain lippua ja kerää kehut tai vittuilee hyppääjille.
valintakriteerit.
...taitaa jollaki olla tämä lajitieto hieman harhassa?
Kojonkoski ei tod. flopannut, hän kattoi lautasen seuraavalle. Ei hän vuonomaahan tyhjillä meriiteillä päässyt?
"Valmentaja heiluttaa vaan lippuaan kerää kehut tai vittuilee urheilijoille". Jos nämä niin.. onhan maassamme kymmeniä nämä vaatimukset täyttävää kaveria jotka kuvittelevat olevansa mäkivalmentajia.
golfia tai onko edes kiinnostunut siitä.
Nikusen aikana tullut yksi(1) vaivainen maailmanmestaruus (2002-2008). Vanhoina hyvinä
aikoina joukkuekultahan oli itsestäänselvyys!
Voitot:
MC: 2004, 2005
Mäkiviikko: 2003, 2005, 2006, 2008
MM: 2003, 2005
Ei ole tietoa miksi Nikunen lopettaa, mutta kurjalta tuntuu. Pidin hänen tyylistään hoitaa asioita yhdessä Marvailan kanssa.
Mitään Kojonkoskia, puhumattakaan ulkomaisista valmentajista, täällä ei tarvita. Omista miehistä pitää löytyä uusi valmentaja ja löytyykin.