leipzig

Kellään henk.koht. kokemksia Leipzigistä? Kiitos!
2536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Leipzig, kuten muutkin itäisen Saksan protestanttiset kaupungit, potee jonkinlaista verenvähyyttä; yleisilme on valjunoloinen eikä esimerkiksi maahanmuuttajia juurikaan näy. Kaupungin tasaisesta profiilista erottuu epäedukseen pari tornitaloa, mutta muuten DDR sijoitti vähät rahansa Berliiniin ja Leipzig säästyi kaikkein pahimmilta derkkuarkkitehtuurin ylilyönneiltä. Leipzigin rautatieasema on lähes Itäkeskuksen kokoluokkaa oleva ostoskeskus ja siitä on lyhyt matka kaupungin torille, minkä laidalla on Johan Sebastian Bachista tunnettu Tuomas-kirkko. Sisältä kirkko on aika vaatimaton ja nonstop-urkushow alkaa pian kyllästyttää. Vieressä on onneksi Saksan toiseksi vanhin ravintola (mikä muuten on vanhin ?) Auerbachs Keller, missä Goethekin tuhosi maksaansa. Paikka on iso ja sokkeloinen ja aika hintavakin, mutta muuten Lepzig oli hintatasoltaan varsin kohtuullinen, jopa halpa; raitiovaunut tuovat ja vievät kaikkialle kaupunkiin.

Äänestä
  • Pieleen meni usealla sadalla vuodella. Auerbachs Keller on vuodelta 1525, heidän omien tietojansa mukaan.

    Vanhimman tittelistä kilpailevat
    1. Zum Riesen Miltenbergissä, 1158
    2. Zum roten Bären Freiburgissa, 1120
    3. Herberge zum Löwen Schönbergissä, 1231.

    Asuin aikani Konstanzissa, ja siellä on ravintolat Barbarossa vuodelta 1419, ja Dischinger jotain 1200-luvulta, ainakin siellä on seinällä keskiaikainen fresko ja omistaja väittää ravintolan olleen toiminnassa jo silloin kuin se on seinään maalattu. Ja sitten on Klosterkeller Salmansweilergassella - hyvin, hyvin erikoinen viinitupa.

    Leipzigissa kannattaa käydä kuuntelemassa maankuulun Tuomaskuoron konsertti juuri tuossa yllämainitussa Tuomas-kirkossa.
    Leipzig, kuten monet muutkin itäsaksalaiset kaupungit, on kokenut todella valtavan muodonmuutoksen Saksojen yhdistyttyä. Muistan kun muurin kaatumista seuraavana kesänä kävimme katsomassa kaupunkia eikä yhdessäkään talossa ollut ehjää kattoa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reissaajat kirjoitti:

Kellään henk.koht. kokemksia Leipzigistä? Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu