Comptel

Comptel vaikuttaa tällä hetkellä järkevimmältä sijoitukselta IT- sektorilla. Yhtiö toimii varsin terveellä pohjalla. Comptel on mediaattoriohjelmistojen globaali markkinajohtaja joka keskittyy olennaiseen (eli siihen alueeseen jonka se hallitsee parhaiten) eikä pyri hajauttamaan toimintaansa liikaa kuten eräät topiset yritykset.

Itse ostin yhtiön osakkeita kesäkuun lopussa 7000 eurolla 0,91 senttin kappalehintaan ja nyt kurssi seilaa 1,13 eurossa. Osakkeen tavoitehinnaksi asettaisin 2,00 euroa. Firman osavuosikatsaus julkistetaan 23.7, fiksuna miehenä sijoittaisin osakkeeseen ennen tätä ajankohtaa.

Jonkun mielestä tämä saattaa olla vedätyskikka mutta henkilökohtaisesti uskon tähän osakkeeseen..
51148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse en suosittelisi Compteliin sijoittamista. Firman tulevaisuudesta ei ole tarpeeksi tietoa, että pitkäaikaista sijoitusta uskaltaa tehdä.

Comptel kyllä keskittyy vähään, mutta se vähä mihin se keskittyy ei ole erittäin kannattavaa. Joten vaikkei turhia rönsyjä olekaan, ei tulos silti ole kummoista.

Eri asia on pelata lyhyellä aikavälillä, mutta ihan pienillä summilla sitä ei jaksa tehdä pikkuruisten voittojen takia. Jannella tossa on ihan ok voitot, kenties vaivan väärti tolla summalla. 2 euroa on kyllä vähän turhan korkea. Ei kannatta lähteä leikkimään tulella.

Äänestä

En olisi niin varma Comptelin osakkeiden noususta.
Kyllähän aikaisemmin vuonna 2001 vai olikohan 2000 Comptelin osakkeet tekivät pörssihistoriaa nousulla (nopeiten noussut osake x ajassa), mutta nythän Comptel on saanut muiden IT-yritysten tavoin yh-neuvottelut käytyä.

Ikävä kyllä Compteliin palkattiin liikaa väkeä huippuvuosina, joista piti nyt päästä sitten eroon. Saa nähdä miten kustannuste vähennus vaikuttaa tulokseneen.

Toinen asiahan on mediaattorituotteiden markkinat. Ikävä kyllä Comptel on jo vallannut markkinat huippuvuosina, joten uusia asiakkaita on hankala löytää, koska teleoperaattorit kamppailevat talousvaikeuksissa. Lähinnä tällä hetkellä Comptel generoi rahaa vain vanhoilta asiakkailta "profit-sharing" - periaateella. Onneksi sentään kännykänkäyttäjät lisääntyy jokseenkin, jotta rahaa enemmän.

Äänestä

kaikkihan haluaa uskoa omiin osakkeisiinsa.

Äänestä

Ja mites kävi? Tänään lähti Compteli salkusta 1,28 € hintaan. Tuli ihan kivat tienestit.

Äänestä
  • onnee vaan tällä kertaa natsas!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janne Peltola kirjoitti:

Comptel vaikuttaa tällä hetkellä järkevimmältä sijoitukselta IT- sektorilla. Yhtiö toimii varsin terveellä pohjalla. Comptel on mediaattoriohjelmistojen globaali markkinajohtaja joka keskittyy olennaiseen (eli siihen alueeseen jonka se hallitsee parhaiten) eikä pyri hajauttamaan toimintaansa liikaa kuten eräät topiset yritykset.

Itse ostin yhtiön osakkeita kesäkuun lopussa 7000 eurolla 0,91 senttin kappalehintaan ja nyt kurssi seilaa 1,13 eurossa. Osakkeen tavoitehinnaksi asettaisin 2,00 euroa. Firman osavuosikatsaus julkistetaan 23.7, fiksuna miehenä sijoittaisin osakkeeseen ennen tätä ajankohtaa.

Jonkun mielestä tämä saattaa olla vedätyskikka mutta henkilökohtaisesti uskon tähän osakkeeseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu