Tutkiva tuomio seis - ovet jo suljettu !!!

Kiitokset Kuhilaalle aarteista, helmistä - nettilinkeistä!

SUURI TAISTELU, 28. - TUTKIVA TUOMIO

Olen törmännyt useaan Suureen Taisteluun viime aikoina (pokkaripainoksia) - niitä jaeskellaan ilmaiseksi,vuoden 2005 painosta. Eikä ihme, sillä tuolla kirjalla ei ole enää mitään virkaa.
SE Tutkiva Tuomio, mitä v. -39 painoksesta lähtien on julistettu (s. 482), on poistettu v. 2005
painoksesta ja sijaan on astunut suljetun oven oppi! (S. 313 viimeiset rivit).
Nyt puhutaan tutkivan tuomion sijaan "tilinteon hetkestä" ja pokkarista ilmenee, että se on
jo suoritettu, sekin. Ja nyt vain sitten sinetöidyt odottelevat Herramme ilmestymistä.
Pahoin pelkään, että päädytään v. 1844 kaltaiseen pettymysten oravanpyörään.
Ainakin näyttää siltä, että sellaista valmistellaan - jossain henkivalloissa tai päämajoissa.

Aiemmin luettiin osiossa "Kohtalon hetki", näin:
"Kun tutkiva tuomio päättyy, on jokaisen ihmisen kohtalo määrätty joko elämäksi tai
kuolemaksi", s. 482.
V. 2005 lähtien luemme samaisesta kohdin Suurta Taistelua:
"Armonaika päättyy VÄHÄN ENNEN KUIN Herra ilmestyy
taivaan pilvissä".
Kohtaa edeltävä kappale "Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä"
- se paljon puhuttu kappale on tykkänään poistunut v. 2005 lähtien. Täällä ovat monet
toitottaneet vanhentunutta EGW-oppia! Enää ei tutkita, vaan kohta hutkitaan!

ONKO VUODEN 2005 JÄLKEEN TULLUT UUSI ILMOITUS EGW:LTÄ ?

Saatan minäkin olla vanhanaikainen, sillä ei Suuren Taistelun nettiversiossa ollut enää
edes tuota "Kohtalon hetkeä" lainkaan - joka v. 2005 painoksessa on s:lla 313, "Tilinteon
hetki", ent. "Tutkiva tuomio". Onko tosiaan tullut vastikään uusia ilmoituksia, vai onko
pyrkimys vain hämmästyttää? Vrt: "Hämmästyttääkö sinua ...?"; Ilm.seminaari, ov. 10.
No, ehkä Timo Flinkin väitöskirja aikanaan selvittää tuota mielenkiintoista salatiedettä.


SIIRRYMME TOISELLE TAISTELUAREENALLE

Ei hätää. Vaikka ei enää hyödytä ottaa sapattisinettiä tai hylätä sunnuntain viettämistä,
niin voimmehan vaihtaa toiselle taisteluareenalle. Nimittäin armottomuus / laupeus.
Sillä areenalla voimme valita puolemme ja armahtavaiselle tuomio on RIEMUVOITTO!

Tällä Jaakobin mainitsemalla areenalla voimme taistella aina siihen hetkeen saakka, kun
Karitsa ilmaantuu pilviin ja nousemme sitten Häntä vastaan yläilmoihin. Työ pitää
lämpimänä ja hereillä - siis laupaudenharjoitus käyntiin!

Jaakob 2:12-13

12
Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]   
13
Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]   

Gal 5:6b
Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. [1. Kor. 7:19; Gal. 6:15; Kol. 3:11]   

Jaak 2:8
Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;   

Uskossa, toivossa ja rakkaudessa
15271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kovastipa tulee uusia ilmoituksia Elleniltä yhä.
Kait saatana sentään vielä suostuu syntipukki
olemaan? Mullakin on 2005 painoksessa sellanen asia.

"Kristus tulee siirtämään kaikki synnit Saatanalle,
synnin alkuunpanijalle." Suuri Taistelu, 2005,
"tilinteon hetki", s. 311.

"Lähetettiin asumattomille seuduille" - mutta mistäs
sille saatanalle ruumis tehtäis, että voitais antaa
sen veren vuotaa kuiviin? Kun Jeesus ei sitten
pidäkään Jes 53. lupaustaan?

Tuommoinen hyväsydäminen saatana - arvostelen
opin rienaamiseksi ... liekö vallan Hengen pilkkaa? Kellekäs lankeaa vastuu; no ainakin opin
hyväksyjille ja tyrkyttäjille?

Äänestä

Adventtitotuuden tilalle Jumalan totuus.
Totuuden Valon Ellen Whiten tilalle Jeesus.

Äänestä
  • Tuhatvuotiset kiitokset Kuhilaalle Suuren Taistelun ajantasalla olevasta nettiversiosta!
    En minäkään löytänyt sieltä v. 2005 painoksen mainitsemaa Kristuksen välitystyötä
    enkä Kohtalon hetkeä - "Armonaika päättyy vähän ennen kuin Herra ilmestyy taivaan pilvissä.
    Kuka löytäisi sen "Tilinteon hetkestä"?

    http://www.diateam.fi/itisryhma/st1.html

    Pettymys se mulle on ... pitääköhän nyt lopettaa Tutkivasta Tuomiosta puhuminen ja
    myöskin suljetuista ovista todistaminen? Oliko ne suljettu vuodesta 1844 vuoteen
    2005 vai miten tämä on ymmärrettävä? Onko ne auki taas ja mites se sinetti?
    Joku selvyys tarvittais. Onkos niin, että nyt sapatinviettäjä vain odottaa noutajaa?
    Ei tässä vielä mitään aamenta sanota pedonmerkkiin
    ainakaan -- kyllä te sunnuntain viettäjät olette
    keisarin orjia.

    Hämmentynyt advari

    Äänestä

  • Eikö pedonmerkkikään enää .... kirjoitti:

    Tuhatvuotiset kiitokset Kuhilaalle Suuren Taistelun ajantasalla olevasta nettiversiosta!
    En minäkään löytänyt sieltä v. 2005 painoksen mainitsemaa Kristuksen välitystyötä
    enkä Kohtalon hetkeä - "Armonaika päättyy vähän ennen kuin Herra ilmestyy taivaan pilvissä.
    Kuka löytäisi sen "Tilinteon hetkestä"?

    http://www.diateam.fi/itisryhma/st1.html

    Pettymys se mulle on ... pitääköhän nyt lopettaa Tutkivasta Tuomiosta puhuminen ja
    myöskin suljetuista ovista todistaminen? Oliko ne suljettu vuodesta 1844 vuoteen
    2005 vai miten tämä on ymmärrettävä? Onko ne auki taas ja mites se sinetti?
    Joku selvyys tarvittais. Onkos niin, että nyt sapatinviettäjä vain odottaa noutajaa?
    Ei tässä vielä mitään aamenta sanota pedonmerkkiin
    ainakaan -- kyllä te sunnuntain viettäjät olette
    keisarin orjia.

    Hämmentynyt advari

    KUKA ON ON TEIDÄT LUMONNUT ====> ELLEN WHITE ON LUMONNUT

    Paavali, joka muuten on kirjeissään niin lempeä, muuttuu galatalaiskirjeessä vihaiseksi ja ankaraksi. ”Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut?” (Gal.3:5) Hän hermostuu galatalaisille siitä, että nämä olivat aloittaneet uskonelämänsä armossa, mutta luisuneet uudelleen orjuuden ikeeseen, laintekojen tielle.

    Meillä on sama vaara langeta itsetyytyväisyyteen kuin Paavalin ajan ihmisillä. Menemme niin helposti harhaan. Kuvittelemme olevamme muita parempia kristittyjä koska meillä on korkea moraali, elämme kunniallisesti ja meillä on uskonnollisia harrastuksia. Harhaan menemme myös silloin, jos tiedämme olevamme syntisiä, mutta emme koskaan vakavasti kysy, minkä asian elämässämme pitäisi olla toisin, vaan pidämme anteeksiantamusta itsestäänselvänä asiana. Myös armon ymmärtäminen voi ”nousta päähän”. Pidämme itseämme muita parempina, koska mielestämme ymmärrämme enemmän armosta.

    Äänestä

Adventtiteologit häpeilevät tutkivaa tuomiota ja kolmen enkelin sanomaa.
Pasuunan ääni on epäselvä adventisteilla.

Äänestä

Suuri Taistelu 2005 s. 305.

Tällaisia ovat raamatullisen kääntymyksen ja pyhityksen hedelmät. Koska laissa esitettyihin suuriin vanhurskauden periaatteisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi, näitä hedelmiä nähdään vain harvoin. Tästä syystä ilmenee niin vähän Hengen syvää, pysyvää vaikutusta, joka oli tyypillistä entisaikojen herätyksille.

Katselemalla me muutumme. Kun on lyöty laimin ne pyhät käskyt, joissa jumala on ilmaissut ihmisille luonteensa täydellisyyden ja pyhyyden, ja ajatukset on kiinnitetty ihmisten oppeihin ja teorioihin, seurauksena on ollut hurskauden väheneminen seurakunnassa. Vasta kun Jumalan laki palautetaan sille kuuluvaan asemaan, voi alkuperäinen usko ja jumalisuus elpyä hänen omikseen tunnustautuvien keskuudessa.

Näetkö samaa kuin minä - että vain vanhaan lakiin ja vanhoihin hyviin aikoihin palaamalla
syntyy Hengen hedelmää?
Paavali taisi nähdä ihan toisin päin, mutta sehän olikin vain Paavali eikä Ellen.


Room. 6:21    Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.    
Gal. 3:2    Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?    
Ef. 4:4    yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;    
1. Tess. 2:13    Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.    

Lainkuuliaisuus ... eikö se ole vanhanaikaista ... ja Hengelle kuuliaisuus nykyaikaa?

Galatalaiskirje 3.

1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?   
2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?   
3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?   
4 Niin paljonko olette turhaan kärsineet? -jos se on turhaa ollut.
   
5 Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta,   
6 samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?   
7 Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.   

Oon Hengessä vaeltanut, enkä laista paljon tiedä

Äänestä

Ellen Whitea tai adventtikirkon opillisia näkemyksiä. Se käsittelee Uuden testamentin alkutekstin rekonstruoimista alkukielisistä käsikirjoituksista ja niissä olevista eroista.

Äänestä
  • Timo häpeilee kolmen enkelin sanoman julistamista ja sunnuntain demonisoimista iankaikkisena evankeliumina.

    Äänestä

  • Onhan nääs hurjaa todeta, että aitoa on Sana!
    Eikä mitään paavikunnan houreita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pasuuna ))))) kirjoitti:

    Timo häpeilee kolmen enkelin sanoman julistamista ja sunnuntain demonisoimista iankaikkisena evankeliumina.

    Jos niin on, minä suorastaan kadehdin hänen
    uudistumiskykyään. sillä onhan tälläkin palstalla
    kisitattomasti kumottu sunnuntain demonisointi
    harhaoppina.
    Ja Ilmestyskirja viidentenä evankeliumina.

    On alettu palata takaisin Raamattuun ja jos
    Timo nyt todellakin on etsiytymässä Sanan
    alkuteksteihin, niin ei muuta kuin: siunausta!

    Äänestä

Suuren Taistelun taskupainos on lyhennelmä laajasta alkuperäisestä. Tämä sanotaan selvästi kys. kirjassa. Eli horinasi on tyhjänpäiväistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sillä jos pokkarista jotain jätetään pois -
    niin ei toki pääasioita!
    On tarkoituksellisesti lopetettu taivaan pyhäkössä
    "parhaillaan käytävä" oikeudenkäynti ja alettu
    puhua TULEVASTA "tilinteon hetkestä".

    Hyvä niin, sillä yhdentymisneuvottelut Luterilaisen
    Maailmanliiton kanssa ovat olleet käynnissä jo 10 v.

    Lopeta sinäkin turha horinointi ja ryhdy etsimään
    raamatullisia sovinnollisia ratkaisuja lähentymis-
    pyrkimysten edistämiseksi! Ei siinä mitkään
    mainitsemasi pillerit auta - vaan voitelu Hengessä.

    Äänestä

Hei, Antti! Mielenkiintoista, että uusimmassa
Suuressa Taistelussa ei enää ole tätä:

"Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä
taivaan pyhäkössä." Mahtava havainto sinänsä!

Mutta et vain kait huomannut -- kyllä tuo 2005
painoksen maininta "Armonaika päättyy vähän
ennen kuin Herra ilmestyy taivaan pilvissä".
(Suuri Taistelu, Tilinteon aika (Ennen: tutkiva
tuomio), s. 313.

Joka tapauksessa ollaan suuren kysymyksen edessä:
Onko armonaika menossa vai ei. Vain Raamattu
siihen voi vastata, sillä ei kaiketi Herramme
anna ihmisten, ei edes profeettojen käsiin tuosta
asiasta päättämistä.

Ystävällisesti

http://www.diateam.fi/itisryhma/ST/28.htm

Äänestä
Aloittaja

MIELENKIINTOINEN KYSYMYS 12. IMAAMISTA

Muhammed on islamissa "profeettojen sinetti",
hieman yläpuolella muita profeettoja.
Jeesuskin on sangen arvostettu profeettana,
mutta Koraanihan opettaa, ettei Jumalalla voi
olla poikaa. Tässä siis järki tyrmää Raamatun
sanan, mutta sinänsä Koraani katsoo islamilla ja
kristityillä ja juutalaisilla olevan sama Jumala.

Koraanin mukaan; joka uskoo Muhammediin, saa
synnit anteeksi. Koraani kertoo paljon myös
Jeesuksesta - mm. että tämä lapsena tapasi muovata
savilintuja ja ne sitten lähtivät lentoon.

Mutta mielenkiintoista ajassamme on se, että
12. imaami katosi jonnekin, kauan sitten.
Kun nykypäivinä Jeesus on ilmestynyt tuhansille
ja taas tuhansille muslimeille - käykö niin,
Jumalan johdatuksesta (?), että islamissa lopulta
aletaan nähdä Jeesus kadonneena 12. imaamina ja
kiinnostutaan Hänestä ylenmäärin.

Joka tapauksessa - Jeesus ei harrasta suljettujen
ovien oppia Aabrahamin Ismaelin jälkeläisiä
kohtaan, vaan avautumista tapahtuu yhä tiheämmin.

Äänestä
Aloittaja

1. Kor. 11:31
Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi.

Totean Paavalin lailla, ettei minussa, se on:
minun lihassani, asu mitään hyvää.
Joten totean kaiken mahdollisen hyvän hedelmän
olevan Kristuksen aikaansaannosta.
Olen kätkettynä Kristukseen.

Niin en joudu tuomittavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antti_kantola kirjoitti:

Kiitokset Kuhilaalle aarteista, helmistä - nettilinkeistä!

SUURI TAISTELU, 28. - TUTKIVA TUOMIO

Olen törmännyt useaan Suureen Taisteluun viime aikoina (pokkaripainoksia) - niitä jaeskellaan ilmaiseksi,vuoden 2005 painosta. Eikä ihme, sillä tuolla kirjalla ei ole enää mitään virkaa.
SE Tutkiva Tuomio, mitä v. -39 painoksesta lähtien on julistettu (s. 482), on poistettu v. 2005
painoksesta ja sijaan on astunut suljetun oven oppi! (S. 313 viimeiset rivit).
Nyt puhutaan tutkivan tuomion sijaan "tilinteon hetkestä" ja pokkarista ilmenee, että se on
jo suoritettu, sekin. Ja nyt vain sitten sinetöidyt odottelevat Herramme ilmestymistä.
Pahoin pelkään, että päädytään v. 1844 kaltaiseen pettymysten oravanpyörään.
Ainakin näyttää siltä, että sellaista valmistellaan - jossain henkivalloissa tai päämajoissa.

Aiemmin luettiin osiossa "Kohtalon hetki", näin:
"Kun tutkiva tuomio päättyy, on jokaisen ihmisen kohtalo määrätty joko elämäksi tai
kuolemaksi", s. 482.
V. 2005 lähtien luemme samaisesta kohdin Suurta Taistelua:
"Armonaika päättyy VÄHÄN ENNEN KUIN Herra ilmestyy
taivaan pilvissä".
Kohtaa edeltävä kappale "Tuomitseminen on nyt parhaillaan käynnissä taivaan pyhäkössä"
- se paljon puhuttu kappale on tykkänään poistunut v. 2005 lähtien. Täällä ovat monet
toitottaneet vanhentunutta EGW-oppia! Enää ei tutkita, vaan kohta hutkitaan!

ONKO VUODEN 2005 JÄLKEEN TULLUT UUSI ILMOITUS EGW:LTÄ ?

Saatan minäkin olla vanhanaikainen, sillä ei Suuren Taistelun nettiversiossa ollut enää
edes tuota "Kohtalon hetkeä" lainkaan - joka v. 2005 painoksessa on s:lla 313, "Tilinteon
hetki", ent. "Tutkiva tuomio". Onko tosiaan tullut vastikään uusia ilmoituksia, vai onko
pyrkimys vain hämmästyttää? Vrt: "Hämmästyttääkö sinua ...?"; Ilm.seminaari, ov. 10.
No, ehkä Timo Flinkin väitöskirja aikanaan selvittää tuota mielenkiintoista salatiedettä.


SIIRRYMME TOISELLE TAISTELUAREENALLE

Ei hätää. Vaikka ei enää hyödytä ottaa sapattisinettiä tai hylätä sunnuntain viettämistä,
niin voimmehan vaihtaa toiselle taisteluareenalle. Nimittäin armottomuus / laupeus.
Sillä areenalla voimme valita puolemme ja armahtavaiselle tuomio on RIEMUVOITTO!

Tällä Jaakobin mainitsemalla areenalla voimme taistella aina siihen hetkeen saakka, kun
Karitsa ilmaantuu pilviin ja nousemme sitten Häntä vastaan yläilmoihin. Työ pitää
lämpimänä ja hereillä - siis laupaudenharjoitus käyntiin!

Jaakob 2:12-13

12
Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]   
13
Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]   

Gal 5:6b
Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. [1. Kor. 7:19; Gal. 6:15; Kol. 3:11]   

Jaak 2:8
Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;   

Uskossa, toivossa ja rakkaudessa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu