Hämeen Sanomissa mainittiin tänään, että Parolassa oli nähty susi viime viikon perjantaina. Tietääkö joku, missäpäin susi on nähty?
Susihavainto Parolassa
perjantaina
185223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
susia liikkuu valtoimenaa kannatta viedä lapset kouluun autolla
Susia alkaa olla jo liikaa tässä maassa kun niitä jatkuvasti ihmisten ilmoillakin näkyy.
takajärvellä 4 suden lauma ja ilveskalliolla ilves
Hattulan susilauma oli mennyt parkkiin Hämeenlinnan puolelle.
Kyllä niitä susia on, vaikka jotkut tahot haluavat kiistää väitteen. Selkeästi voin vain neuvoa, että älkää jättäkö koiria yöksi pihalle juoksulankaan tai muitakaan eläimiä ulos.Lapsia ei pidä nukuttaa pihalla vaunuissa.Roskiksista huolehtiminen olisi myös tärkeää. Turengissa oli sudenjäljet joku nähnyt kunnan lenkkimaastossa konttilassa, ei ollut kuitenkaan ilmoittanut petoyhdysmiehelle, kun pelkäsi asialle naurettavan.( huono asia )Karvakorvat kulkevat ristiin rastiin varsinkin kiima-aikaan. Ja vaikka normaali villi susi pyrkii välttämään ihmistä, kannattaa kohtaamistilanteessa olla valppaana ja säilyttää katsekontakti. jos kokee tilanteen uhkaavaksi, pitää soittaa 112:seen ja pyytää apua.Jos näet jäljet pihallasi joita epäilet pedon ( susi, ilves, karhu) jäljiksi, kannattaa pirauttaa oman paikkakunnan Riistanhoitoyhdistyksen petoyhdysmiehelle. Karhunjäljistä voi soittaa myös poliisille.
Kyseisiä eläviä on ollut tällä alueella niin kauan, kun minä muistan ja pesiä on havaittu todella lähellä Parolaa iät ja ajat, mutta ne pitää rauhoittaa. Turha sisien perään on huudella. Tänään ovat täällä ja huomenna tuolla, joten et niiden paikasta tiedä hetken kuluttua, kun ovat jossain naamansa näyttäneet. Romanien tavoin vaeltavat.
On se eläkkeellä oleva poliisimies Susi-Armas Kyttälä. Ei se ketään purematta niele.
Vieläkö S-A Kyttälä vaikuttaa kylällä?
Ennen oli ennen, silloin rosvotkin sai mitä ansaitsivat ja ei paljon Kyttälää hetkauttanut jotkut eduskunnan oikeusasiamiehen kirjeet
Tappais? On se vaan sellanen legenda eläessäänkin, että ne nelijalkaiset sudet ei uskalla lähellekään Parolaa, jos Susi-Armas on vaan lähistöllä.
Taisi moni aikanaan moisella uhota, mutta kummasti pää pehmeni, kun vanhan mustan trasnporterin kajuutassa sai nokialaisesta ja yönsä vietti kopissa päätään pehmättämässä.
Huhu kertoo että ampui kuulemma sen vanhan siviilimallisen ladankin katosta läpi, kun ajoi takaa jotain mökkivarasta Renkosen suuntaan.
Toinen tarina taas kertoo, että oli paikallisesta joskus aamulla kömpinyt putkalle selviämään. Joku nuorempi konstu olisi ollut yksin yövuorossa ja tullut hädissään armasta herättämään, kun kuuli osuuskaupan ikkunoiden kilisevän.
Armas oli kuulemma napannut havelikon päivystyshuoneen kaapista ja pamahtanut samasta reijästä rosmon perään. No tyhjähän se havelikko oli, mutta kuka sitä aamutuimaan putkan lattialta herättyään hoksaa tarkastaa. Paskat olisi kuulemma sille nilkille reisille valahtanut, kun armas oli karjaissut katkaisevansa sen sillä havelikolla keskeltä kahtia, jos kämmenet ei nouse kattoa kohti.
Ottimiehiä. Olen aina kuvitellut, ettei sitten juuri viinaksii kajonnut, kuin ne Tanelta takavarikoidut kantaessaan Transitin takaloosiin.
Niin otti joskus ja silloin koko kylän edestä. No ei "pieni mies" pienestä humalaan olisi tullutkaan.
Kerrankin kantoi kaksi koltiasta Pekolan lavalta sinne rautatieaseman takana olleeseen vanhaan buduaariin, kun ei nimismies antanut piirin ainoata kupla volkkaria ajoon joskus 70-luvun alkupuolella. Armas partio silloin usei polkupyörällä, mutta paha sillä oli kahta riitapukaria kuskata
Aloittiko tämä Kyttälä hommansa nimismiehen sijaisena joskus 60-luvun lopulla?
Herra näkyy löytyvän facebookista nykyisin
http://www.takeforum.com/tunturisuden/index.php?mforum=tunturisuden
Uusi susipullinen on nimittäin löytynyt, joka on susien lisääntymisen kannalla ja palvoo niitä. Haluatteko te, että lapsenne kulkevat susien eväänä, minä en ainakaan.
viimeyönä ruokatunnilla shellin suuntaan iittalasta ajoin ja siinä susi pisteli rusakkoa poskeensa tienvieressä. on tää kyllä hiukan huolettavaa että ihmisasutuksellakin tapaa näitä kavereita kenen pitäs metsässä jolkottaa. Piti oikein pysähtyä ja oman tuntemuksen mukaan tarkistaa näkikö oikein ja elukan lähdettyä tutkia jälkiä ja ruhoa ja niiden perusteella hukka kyllä oli. Tosin en ole petotutkija mutta tuskinpa Suomessa villiintyneitä koiriakaan usein näkee saati kulkee vapaallaan ja olisi asiasta nyt joku työpaikalla tietänyt jos kyseessä olisi villiintyny koira, kerran kaikki "oman kylä väkeä" siellä lähes on.
Huhu kertoo että Susi-Armas olisi saanut porttikiellon Vanhaan apteekkiin, koska on kuulemma kännissä kertonut ketä äänesti edellisissä vaaleissa
Onko oikeasti noin tiukka kontrolli Parolassa?
Joo-o, ei ole enää koko apteekkia