Hassu tilanne. Olen tällä hetkellä kiinnostunut kolmesta miehestä,kustakin eri tavoin, enkä osaa päättää ketä haluaisin tapailla vakituisesti. Kaikkein rakkain mulle on härkämies(7v.minua vanhempi), jota olen tapaillut kohta vuoden ja hän on toistaiseksi ainoa, jonka kanssa minulla on seksuaalista toimintaa.Keskustelemme paljon kaikenlaisista asioista ja minulla on hyvä olla hänen seurassaan. Olemme kuitenkin jättäneet toisemme useasti tänä aikana mustasukkaisina toisistamme ja hänen sitoutumiskammonsa vuoksi. On niin hidasta toimintaa,etten ehkä jaksa enää odotella häntä. Nyt on tullut kuvaan myös muita (hänelläkin on ollut). Todella mukava skorpparimies(3v.vanhempi), jonka seurassa viihdyn tosi hyvin ja meillä on hyvin pitkälle samantyyppinen ajatusmaailma, seksi hänen kanssaan olisi todennäköisesti nautinnollista. En kuitenkaan ole vielä rakastunut häneen, mutta niin voisi käydä jos antaisi mennä. Sitten on n.10 vuotta nuorempi mies, joka kiinnostaisi pelkästään seksuaalisesti. Tekisi mieli lähteä hetkeksi leikkiin mukaan, mutta siinä jutussa ei olisi mitään muuta vakavampaa pohjaa. Ärsyttävää sinällään, sillä pidän kaikista tosi paljon, vaikkakin eri tavoin. Pakko kuitenkin joku ratkaisu tehdä, sillä minusta ei ole leikkimään usean kanssa yhtäaikaa. Mitähän tekisi?
Mitähän tekisi?
Kolmen miehen loukussa
1591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...Niin ja mie oon tietty oinas itse...