Maa-alueen ryöstämisen oikeuttaminen naapurikunnalta ei kerta kaikkiaan mahdu minun oikeustajuuni. Se on selvästi paikallinen erikoisuus, eikä tulisi kysymykseen muualla maassa tai ehkä Helsinki onkin suunnannäyttäjänä tuomassa maahan rikkaamman ja vahvemman vallan takaisin. Sama logiikka on esimerkin valaisemana helppo siirtää yksityisellekin puolelle, ensin koskemaan businesta ja sitten yksityisiä ihmisiä tyyliin: Toimitusjohtaja rakentaa työkaluvajansa eläkevaarin pihaan, mutta silti toimitusjohtaja tarjoaa sovinnon kättä.
Onneksi muun muassa me turkulaiset olemme erilaisia, ainakin helsinkiläisten mielestä. Ei kyllä taida olla luottamista heidän ajatteluunsa mikäli halutaan maailman pysyvän demokraattisesti ja ihanasti kallellaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä tosi fiksua varastaa sipoolta maata rakentaakseen lisää jotain paskoja neljäkerroksisia slummitaloja, nekin on kai tarkoitus ahdata täyteen somaleita.