Tässä faktaa

Ei ole mitään todisteita siitä, että geenimuunneltu viljantuotanto auttaisi ratkaisemaan maailman nälänhädän, todetaan Isossa-Britanniassa viikko sitten julkaistussa raportissa. Selvityksen on tehnyt kehitysmaihin erikoistunut asiantuntijayritys ActionAid, joka tunnetaan kriittisestä suhtautumisestaan muunneltuihin kasveihin.
Päinvastoin ActionAidin asiantuntijat epäilevät köyhien maiden tuottajien joutuvan entistä epävarmempiin oloihin, koska heistä tulee riippuvaisempia kalliista siemenistä ja kemikaaleista.
Steriilien siementen käyttö estää viljelijöitä soveltamasta nykyisiä viljelymenetelmiä, koska he joutuvat uusimaan siemen sen sijaan, että käyttäisivät edellisvuonna tilalla lisättyä siementä. raportissa huomautetaan.
Yrityksen mielestä geenitekniikka sopii paremmin suurille, markkinataloudessa toimiville tiloille. Se myös muistuttaa, ettei geenilajikkeiden satoisuudesta ja vähemmän kasvinsuojelun tarpeesta ole todellista näyttöä.
Biotekniikan kehitystä on usein perusteltu maailman nälkäongelman helpottamisella, koska uudet muunnellut lajikkeet olisivat satoisampia sekä kestäisivät paremmin tuholaisia, tauteja ja kuivuutta.
ActionAidin raportin mukaan vain prosentti geeniteknologisesta tutkimuksesta kohdistuu köyhien maiden viljelijöiden ongelmiin. Esimerkiksi Afrikassa gmo-tutkimus jalostaa vientituotteita kuten leikkokukkia, tupakkaa ja hedelmiä, joita tuotetaan suurilla kaupallisilla tiloilla Keniassa, Etelä-Afrikassa sekä Zimbabwessa.
Raportti myös korostaa, että kehitysmaissa tarvittaisiin ennen kaikkea investointeja edullisiin ja helposti omaksuttaviin viljelytekniikoihin sekä koulutukseen.
Myös panostukset maanomistukseen ja -vuokraukseen, vedensaantiin, tiestöön ja rahoitukseen ovat ActionAidin johtajan Martin Lockwoodin mukaan kehitysmaissa geeniteknologiaa oleellisempia nälänhädän ratkaisemisessa.


MT-Reuters
2754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Kantsii lukea Vandana Shivan Voiko tietoa omistaa, siinä on paljon asiaa tuosta patentointijutusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa kirjoitti:

Ei ole mitään todisteita siitä, että geenimuunneltu viljantuotanto auttaisi ratkaisemaan maailman nälänhädän, todetaan Isossa-Britanniassa viikko sitten julkaistussa raportissa. Selvityksen on tehnyt kehitysmaihin erikoistunut asiantuntijayritys ActionAid, joka tunnetaan kriittisestä suhtautumisestaan muunneltuihin kasveihin.
Päinvastoin ActionAidin asiantuntijat epäilevät köyhien maiden tuottajien joutuvan entistä epävarmempiin oloihin, koska heistä tulee riippuvaisempia kalliista siemenistä ja kemikaaleista.
Steriilien siementen käyttö estää viljelijöitä soveltamasta nykyisiä viljelymenetelmiä, koska he joutuvat uusimaan siemen sen sijaan, että käyttäisivät edellisvuonna tilalla lisättyä siementä. raportissa huomautetaan.
Yrityksen mielestä geenitekniikka sopii paremmin suurille, markkinataloudessa toimiville tiloille. Se myös muistuttaa, ettei geenilajikkeiden satoisuudesta ja vähemmän kasvinsuojelun tarpeesta ole todellista näyttöä.
Biotekniikan kehitystä on usein perusteltu maailman nälkäongelman helpottamisella, koska uudet muunnellut lajikkeet olisivat satoisampia sekä kestäisivät paremmin tuholaisia, tauteja ja kuivuutta.
ActionAidin raportin mukaan vain prosentti geeniteknologisesta tutkimuksesta kohdistuu köyhien maiden viljelijöiden ongelmiin. Esimerkiksi Afrikassa gmo-tutkimus jalostaa vientituotteita kuten leikkokukkia, tupakkaa ja hedelmiä, joita tuotetaan suurilla kaupallisilla tiloilla Keniassa, Etelä-Afrikassa sekä Zimbabwessa.
Raportti myös korostaa, että kehitysmaissa tarvittaisiin ennen kaikkea investointeja edullisiin ja helposti omaksuttaviin viljelytekniikoihin sekä koulutukseen.
Myös panostukset maanomistukseen ja -vuokraukseen, vedensaantiin, tiestöön ja rahoitukseen ovat ActionAidin johtajan Martin Lockwoodin mukaan kehitysmaissa geeniteknologiaa oleellisempia nälänhädän ratkaisemisessa.


MT-Reuters

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu