Irlantilaisten viha englantilaisia kohtaan?

Pian koittaa ensimmäinen matka Irlantiin ja mieltäni kaihertaa kuinka intohimoisesti irlantilaiset vihaavat englantilaisia?!? Olen toki lukenut Irlannin historiaa matkaoppaista eikä se kovin ruusuiselta kuulostanut. Mies kun sattuu olemaan puoliksi britti ja omaa hyvinkin brittiläisen sukunimen, saadaankohan me paskaa niskaamme jo majapaikassa..? Sanoin kyllä miehelle että pitää tehdä hyvin selväksi se että olemme suomlaisia ja tulemme Suomesta!!
41027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sanoisin, että viha on saman tyylistä kuin suomalaisilla ruotsalaisia kohtaan = aina joukkoon mahtuu muutama fanaatikko, mutta suurimmaksi osaksi kyseessä on puhdas perinne/vitsien aihe vihata naapuriaan ja entistä isäntää.

Äänestä

juurensa historiassa kauas. Eivät erityisesti pidä engelsmanneista, mutta eipä siellä kukaan kimppuunkaan käy. Ne jotka siellä pahoja katseita nykyään keräävät ovat ne sadat tuhannet puolalaiset joista varsinkin Dublin on täyttynyt. Kyse ei sentään ole mistään Irakista missä käydään toisten kimppuun.

Äänestä
  • Miksi nää idiootit vihaa puolalaisia vaikka itse ovat niitä sinne haalineet. Jotain täytyy olla yhteiskunnassa pahasti pielessä jos maahan tulvii ulkomaalaista työvoimaa, tai ainakaan siitä ei pitäsi valittaa koska Irlanti on tietääkseni suvereeni valtio laittaan topin tälle puolalaisten tulvalle.

    Äänestä

Ei todellakaan mitään huolta. Kunhan ei muutaman tuopin jälkeen ryhdy väittelemään paikallisten kanssa historiasta tai politiikasta, tai käytä vääriä termejä kuten "The British Isles"... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


almost mrs. Smith kirjoitti:

Pian koittaa ensimmäinen matka Irlantiin ja mieltäni kaihertaa kuinka intohimoisesti irlantilaiset vihaavat englantilaisia?!? Olen toki lukenut Irlannin historiaa matkaoppaista eikä se kovin ruusuiselta kuulostanut. Mies kun sattuu olemaan puoliksi britti ja omaa hyvinkin brittiläisen sukunimen, saadaankohan me paskaa niskaamme jo majapaikassa..? Sanoin kyllä miehelle että pitää tehdä hyvin selväksi se että olemme suomlaisia ja tulemme Suomesta!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu