Hyvin Ahonen hyppäsi eilen, mutta ei Jannella taida silti olla mahdollisuuksia mäkiviikon voittoon.
Nuo Itävallan pojat tuntuvat olevan aika ylivoimaisia tällä hetkellä. Toisaalta voi paineet kasvaa liian suuriksi, ja nuoret kaverit romahtaa jossakin kisassa.
Onnea kuitenkin Suomen pojille tuleviin kilpailuihin!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jannella on mahdollisuus ainakin toiseen sijaan, jos se vain annetaan reilulla tuomarityöskentelyllä. Suomalaisia ukkoja on lähettämössä pilvin pimein. Eivätkö he voisi vaikuttaa tässä asiassa, vaikka ovatkin valmentamassa muun maan urheilijoita?? Kojonkoski otti joskus tähän kantaa reilusti, mutta nyt taitavat norjalaiset olla heikompia kuin silloin ja sen vuoksi ei ole varaa enää Jannen puolesta kampanjoida. Nikusen ääni ei taida kauas kantaa.
Suomalaisten pitäisi varmaan alkaa "tuulettamaan" vähäisemmästäkin onnistumisesta, kuten keskieurooppalaiset. Jospa siitä heltiäisi pisteitä ronskimmin:)