Jaala-Valkeala

Mikäli Jaalan kunnanhallituksella ja -valtuustolla on vähänkin järkeä vielä tallella, tulisi kuntaliitokseen Kouvolan, Kuusankosken ja Anjalankosken kanssa suhtautua torjuvasti. Valkealan sekä Jaalan kuntaliitos antaisi jaalalaisille aivan toiset vaikuttamisen mahdollisuudet oman kunnan eli Jaalan asioihin.

Entinen kunnanjohtaja Seppo Porkka on asunut Kouvolassa ja ottanut ohjeet Kuuusankosken edelliseltä kaupunginjohtajalta. Ulkopuolisena täytyy todeta, että Jaalan kuntaa, sen päättäjiä sekä asukkaita on retkutettu perusteellisesti jo tähän mennessä. Mikäli Jaala lähtee herrojen kanssa marjaan jatkossakin, retkutus tulee jatkumaan.

Jaalan kunnan tulisi tuketua mieluummin Valkealan kuntaan, joka ottaa jaalalaisten tarpeet huomioon aivan toisella tavalla kuin kyseiset kaupunkikunnat.

Jaala ja Valkeala ovat yhdessä Suomen mittapuun mukaan elinvoimaiset kunnat, jotka pystyvät järjestämään asukailleen riittävät palvelut. Kaupunkien liitoksessa Jaala olisi lähinnä kesämökkikunta ja luonnonsuojelualue.
2975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä kunnanhallituksen aamuinen päätös jättänyt spekuloinnille varaa, kun sitä ei tarvinut edes äänestää. Tähänkin saakka Jaala on tehnyt yhteistyötä Kuusankosken kanssa, joten aika keinotekoiselta liitos Valkealan kanssa olisi tuntunut. Valkealassakin näyttäisi panostettavan eniten Kouvolan suntaan (Lautaro, Koivuranta...)- ei Jaalaan päin - lisäksi päätös Valkelan jääminen kuntaliitoksen ulkopuolelle ei ole mikään itsestäänselvyys. Pienet kunnat turvaavat asemansa parhaiten olemalla mukana liitosneuvotteluissa heti alusta saakka, tämä on näköjään ymmärretty hyvin Jaalassa.

Äänestä

jumala rankaisee jaalan kepulaisia liittämällä kouvolaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaupunkilainen kirjoitti:

Mikäli Jaalan kunnanhallituksella ja -valtuustolla on vähänkin järkeä vielä tallella, tulisi kuntaliitokseen Kouvolan, Kuusankosken ja Anjalankosken kanssa suhtautua torjuvasti. Valkealan sekä Jaalan kuntaliitos antaisi jaalalaisille aivan toiset vaikuttamisen mahdollisuudet oman kunnan eli Jaalan asioihin.

Entinen kunnanjohtaja Seppo Porkka on asunut Kouvolassa ja ottanut ohjeet Kuuusankosken edelliseltä kaupunginjohtajalta. Ulkopuolisena täytyy todeta, että Jaalan kuntaa, sen päättäjiä sekä asukkaita on retkutettu perusteellisesti jo tähän mennessä. Mikäli Jaala lähtee herrojen kanssa marjaan jatkossakin, retkutus tulee jatkumaan.

Jaalan kunnan tulisi tuketua mieluummin Valkealan kuntaan, joka ottaa jaalalaisten tarpeet huomioon aivan toisella tavalla kuin kyseiset kaupunkikunnat.

Jaala ja Valkeala ovat yhdessä Suomen mittapuun mukaan elinvoimaiset kunnat, jotka pystyvät järjestämään asukailleen riittävät palvelut. Kaupunkien liitoksessa Jaala olisi lähinnä kesämökkikunta ja luonnonsuojelualue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu