Ruuasta menee alv miksi ei osakekaupasta.

Mitä arvoa tuo millekään firmalle se, että sen osakkeilla käydään kauppaa päivittäin tai tunneittain. Yhtiöiden arvo määräytyy niiden tuloksen mukaan, ei siitä kuinka paljon niiden osakkeita myydään tai ostetaan. Kaikenlaisesta kaupastahan joutuu maksamaan alv:tä miksi ei sitten tällaisesta tuottamattomasta toiminnasta. Verottajan olisi syytä huomioida tämä ja lopettaa esim ruualta alv ja laittaa se osakekaupalle. Osakekeinottelu useimmiten haittaa joitakin firmoja kuin hyödyttää niitä.

Vero määriteltäisi siten miten usein ko. osakkeella käydään kauppaa. Esim. kerran vuodessa 16 % , kaksi kertaa vuodessa 30 % neljä ketaa vuodessa 45 % jne
15912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ajatuksesi on niin naurettava,että suksi kuuseen. Yrityksethän hakevat listautumisella lisärahoitusta ja altistavat samalla yrityksensä keinottelulle. Maailmassa ei saa mitään ilmaiseksi,joten miksi ehdotat noin hullua ideaa? Eikö sinulle riitä nykyisen hallituksen toopetouhut vai oletko muuten vain epäisänmaallinen?

Äänestä
  • Yhtiö tarvii rahaa, jolloin se myy osakkeita. Osakkeet ostetaan alunperin tuotto-odotuksien takia. Eli, jos firmasta tulee tuottoa niin siitä jaetaan osinkoa.
    Muu pörssikauppa on monopoli peliä josta pitää maksaa veroa kuten muistakin tarpeista.

    Äänestä

  • "minä juon kahvia nyt... kirjoitti:

    Yhtiö tarvii rahaa, jolloin se myy osakkeita. Osakkeet ostetaan alunperin tuotto-odotuksien takia. Eli, jos firmasta tulee tuottoa niin siitä jaetaan osinkoa.
    Muu pörssikauppa on monopoli peliä josta pitää maksaa veroa kuten muistakin tarpeista.

    Siitä pörssikaupasta maksetaan myyntivoittoveroa eli valtio rahastaa kaiken arvonnousun.

    Äänestä

  • JA. kirjoitti:

    Pelkäätkö että joudut maksamaan lisää veroa osakekaupoistasi vai mitä.
    Suhtaudut tähän asiaan tunteella etkä käytä päätäsi. Mietihän tätä!
    Kaikesta kaupasta maksetaan alv:tä, niin miksi ei sitten myös osakekaupoista missä se rahakin liikkuu.
    90-luku on vielä tuoreessa muistissa kun koko joukolla maksoimme osakepelureiden tekemiä tappioita Suomen kansantaloudelle pankkitukien muodossa.
    On oikein maksattaa veroja niilläkin yksilöillä jotka luulevat että raha tulee vain osake-papereita ostamalla ja myymällä.

    Muuten valtio ei rahasta kaikkea arvonnousua vaikka niin väitätkin, sillä muutenhan emme kävisi tätä keskustelua lainkaan.

    Ajatus pörssikaupan viemisestä arvonlisäveron alle on teoriassa ihan oikein, mutta nykyisessä vapaassa (keinottelu)maailmassa mahdoton toeuttaa. Jos esim eu-maat määräisivät pörssikaupat alville, niin kauppat siirtyisivät hetkessä jollekin pikkusaarelle, koska pääomien pitää saada vapaasti liikkua.

    Itse asiassa alvtä maksetaan vain maan sisäisessä kaupassa (ei vientitutteista ja turistit saavat halutessan palautuksen). Nythän Hex:inkin kauppan osapuolet ovat kai useimmiten eri maista.

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Käsittääkseni EU on päässyt sopimukseen keinottelun ja veronkierron estämiseksi EU:n sisällä ja samalla on estämässä nämä vero-paratiisi
    hommat kokonaan.
    Kysymyksessähän on EU:n etu, ja uskottava yhteinen rahapolitiikka.
    Alv osakkeille olisi aivan oikein jolloin se rauhoittaisi yhtiöiden toiminnan, eikä niiden arvoa mitattaisi spekuloinnin vaan niiden todellisen arvon mukaan.

    Jos minulla on sata yksikköä ja haluan sijoittaa sen suomalaiseen yritykseen pörssin kautta, niin valtio perisi mallissasi siitä 16 yksikköä. Eli olisipa huono sijoitus, kun arvo laskisi heti 84 yksikköön. Löytyisiköhän niin tyhmiä sijoittajia mistään? Jos tämä toteutettaisiin EU:n alueella, niin koko unioni kaatuisi siihen. Myyntivoittovero on aivan riittävä vero.

    Tietenkin kyse on vain myyntivoitosta. Tappiot voisi vähentää verotuksessa jonkun tietyn prosentin mukaan.
    Luovuttaisi osinkoverotuksesta, koska siitä ei näytä nytkään tulevan mitään. Ainakaan näin piensijoittajan näkökulmasta katsoen.

    Äänestä

  • "minä juon kahvia nyt... kirjoitti:

    Tietenkin kyse on vain myyntivoitosta. Tappiot voisi vähentää verotuksessa jonkun tietyn prosentin mukaan.
    Luovuttaisi osinkoverotuksesta, koska siitä ei näytä nytkään tulevan mitään. Ainakaan näin piensijoittajan näkökulmasta katsoen.

    että myyntivoitosta menee vero ja se on tällä hetkellä 29 %. Tappiot ja sijoituskulut saa vähentää voitoista. Suomessa ei ole veronmaksajan osinkoverotusta, koska yritys maksaa sen tuloksestaan. Näin vältytään kahdenkertaisesta verotuksesta. Koeta nyt päättää minkälaista veroa oikein suunnittelet!

    Loppuu Monopolin peluu ja rupeat sinäkin tekemään rehellistä työtä, etkä elä muiden töiden tuloksella.

    Äänestä

  • "minä juon kahvia nyt... kirjoitti:

    Loppuu Monopolin peluu ja rupeat sinäkin tekemään rehellistä työtä, etkä elä muiden töiden tuloksella.

    pääomaveron laskua 16 prosenttiin. Ottaisin sen mielummin. Tee välillä töitä, kun tuo alituinen kahvitauko ei tuota yhteiskunnalle muuta kuin tappiota. Minulla ei ole yhtään enempää työnantajani aikaa tuhlattavaksi tyhjäntoimittajille.

    Kuka omistaa firmasi?

    Äänestä

Alvi maksettaisiin arvon LISÄSTÄ, eli myyntihinnan ja ostohinnan erotuksesta (vähennettyinä kuluilla). Tasapuolisuuden vuoksi tappiollisista kaupoista sitten alvipalautus, mieluiten takautuvasti parilta viimevuodelta.

Äänestä
  • Kohta vois alkaa hankkimaan matkaliput etelään.

Kommentoi aloitusta

"minä juon kahvia nyt... kirjoitti:

Mitä arvoa tuo millekään firmalle se, että sen osakkeilla käydään kauppaa päivittäin tai tunneittain. Yhtiöiden arvo määräytyy niiden tuloksen mukaan, ei siitä kuinka paljon niiden osakkeita myydään tai ostetaan. Kaikenlaisesta kaupastahan joutuu maksamaan alv:tä miksi ei sitten tällaisesta tuottamattomasta toiminnasta. Verottajan olisi syytä huomioida tämä ja lopettaa esim ruualta alv ja laittaa se osakekaupalle. Osakekeinottelu useimmiten haittaa joitakin firmoja kuin hyödyttää niitä.

Vero määriteltäisi siten miten usein ko. osakkeella käydään kauppaa. Esim. kerran vuodessa 16 % , kaksi kertaa vuodessa 30 % neljä ketaa vuodessa 45 % jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu