Kaitafilmifestivaali Jyväskylässä keskiviikkona 24.10.
Jyväskylässä, ylioppilastalo Ilokivessä järjestetään kaitafilmifestivaali 24. lokakuuta alkaen klo 19. Järjestäjinä ovat kaksi kaitafilmiharrastajaa, toimittaja Juha Mäkinen ja valokuvaaja Tuukka Rönkkö. Kutsumme kaikki kaitafilmiharrastajat mukaan tapahtumaan, ja pyydämme myös apuanne ohjelmiston rakentamisessa.
Jos hallussasi on kahdeksanmillisiä filmejä – olivatpa ne sitten vanhoja tai uusia, itse kuvattuja tai jäämistöistä löydettyjä, mitä hyvänsä! – ja haluat tuoda niitä mukaan festivaalille, ota yhteyttä! Käytössämme on projektori, jolla pystyy esittämään niin superkasia kuin ”superitontakin”.
Koko tapahtuma toteutetaan kuta kuinkin nollabudjetilla (apurahaa anottiin, vaan ei saatu). Valitettavasti emme siis pysty kenellekään korvaamaan mitään. Osallistuminen on jokaisen omasta harrastuneisuudesta kiinni. Toiveissa kuitenkin on, että jos tapahtuma herättää riittävästi mielenkiintoa, voisi se tulevina vuosina kasvaa suuremmaksi ja kauniimmaksi…
Tässä vaiheessa toivomme siis yhteydenottoja ihmisiltä, jotka olisivat valmiit antamaan filmejään festivaalilla esitettäväksi. Jollet itse pääse paikan päälle, voimme myös noutaa filmit ainakin Helsingin seudulta ja mahdollisesti muualtakin. Lupaamme kohdella filmejä huolellisesti ja palauttaa ne pian tapahtuman jälkeen.
Ohjelman rakentamisen kannalta on olennaista saada tietää, millaisia filmejä olisi tarjolla. Tarkoitus on rakentaa ohjelma erilaisten teemojen varaan, tyyliin ”Matkakuvia maailmalta”, ”70-luvun perhefilmejä” jne.
terveisin
Juha Mäkinen / mcinen@jyu.fi
Tuukka Rönkkö / tuukka@vaellalaella.net

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.