Putkituksen jälkeen kuulo outona

Olen kärsinyt jo pitkään korvien rusahtelusta ja lukkiintumisesta vaikka näennäisesti kaikki onkin lääkärillä käydessä yleensä kunnossa. Pari päivää sitten oikeaan korvaani tehtiin viilto ja siihen laitettiin putki auttamaan ilmastointia. Heti operaation jälkeen huomasin kaiken kuuluvan oudosti ja myöskin viiltämätöntä korvaa heikommin. Eli saundi on tummempi ja matalat taajuudet kaikuvat todella kummasti. Esimerkiksi pieni korkea taustahurina kuulostaa voimakkaalta matalalta huminalta. Oma puhe myös resonoi ("kaikuu") oikeassa korvassa todella selvästi.

Onko muilla vastaavia kokemuksia ja onko kuulo palautunut normaaliksi jossain vaiheessa? Johtuukohan asia viillosta tärykalvossa vai itse putkesta? Vai onko jotain mennyt pieleen operaatiossa? Onkohan oletettavaa että saundi tulee pysymään tällaisena ainakin koko sen ajan kun putki on paikallaan vai auttaako muun viillon umpeutuminen? Teen leipäni studiohommilla ja näillä taajuuksilla on ihan turha lähtä miksaamaan :) Toivottavasti ehditte vastata edes pikaisesti, suurkiitos!
1646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

itsel ihan sama. Putkitettiin 5 vuotta sit ja vieläkin kaikuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ToneE kirjoitti:

Olen kärsinyt jo pitkään korvien rusahtelusta ja lukkiintumisesta vaikka näennäisesti kaikki onkin lääkärillä käydessä yleensä kunnossa. Pari päivää sitten oikeaan korvaani tehtiin viilto ja siihen laitettiin putki auttamaan ilmastointia. Heti operaation jälkeen huomasin kaiken kuuluvan oudosti ja myöskin viiltämätöntä korvaa heikommin. Eli saundi on tummempi ja matalat taajuudet kaikuvat todella kummasti. Esimerkiksi pieni korkea taustahurina kuulostaa voimakkaalta matalalta huminalta. Oma puhe myös resonoi ("kaikuu") oikeassa korvassa todella selvästi.

Onko muilla vastaavia kokemuksia ja onko kuulo palautunut normaaliksi jossain vaiheessa? Johtuukohan asia viillosta tärykalvossa vai itse putkesta? Vai onko jotain mennyt pieleen operaatiossa? Onkohan oletettavaa että saundi tulee pysymään tällaisena ainakin koko sen ajan kun putki on paikallaan vai auttaako muun viillon umpeutuminen? Teen leipäni studiohommilla ja näillä taajuuksilla on ihan turha lähtä miksaamaan :) Toivottavasti ehditte vastata edes pikaisesti, suurkiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu