Tartteeko ristiäisiin viedä lahja myös kastettavan sisarukselle? Mielipiteitä?
Lahja sisarukselle?
ei-kummi
41260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kastettavallekaan, jos ei ole kummi. Eikä kumminkaan ole mikään pakko.
viedä ristiäisiin lahja vaikken kummi olisikaan jollen ole vielä käynyt rotinoilla.Ja näin ollen veisin myös sisaruksille jotain pientä.
Minä kyllä olen sellainen lahjan ostelija muutenkin.
Mutta jos olet jo käynyt vauvaa ja vanhempia tervehtimässä niin sitten kortti riittää,jos tarvitsee sitäkään joidenkin mielestä.
Kuten edelliset kirjoittajatkin ovat todenneet,
ei ole välttämätöntä viedä edes kastettavalle lapselle.
Minä en periaatteessa vie lahjoja lasten syntymäpäiväkahveille mennessänikään kuin päivänsankarille.
Tämä johtuu siitä, että useilla tuttavillani ja sukulaisillani on vähintään kolme lasta.
Muutenkin tuo lahjojen osto menee joskus yli
ymmärryksen, ja turhaa krääsää kertyy aivan suotta.
Miksi ihmeessä pitäisi viedä lahja myös sisarukselle? Vaikka mieli tekisi viedä jotain pientä myös sisarukselle, niin älä tee sitä. Lapsen tulee oppia, että meillä kullakin on ne omat merkkipäivämme, jolloin iloitaan toisen puolesta. Syntymäpävinä viedään halutessa lahja juhlakalulle, ei muille. PItäisikö jonkun kolmekymppisillekin viedä lahja varmuuden vuoksi myös siipalle?