Diagnoosia; kiitos : /

Moi!

Mikähän korvaani vaivaa, nyt viikon korva on ollut "puolittain lukossa", välillä enemmän ja välillä vähemmän. Korvaan ei koske ja humina on aika lievää. Välillä tuntuu vähän samalta kuin korvassa olisi vettä.

Mikä tähän vaivaan auttaisi?

Todella ärsyttävää, lääkärin pakeille en ole vielä mennyt, kun luulin että tämä menee pian ohi. -Korvatulehdusko?
Saako korvatippoja ilman reseptiä?

Tämä alkoi ihan yllättäen, en ollut melussa tai vastaavaa. Musiikkia kuuntelen silloin tällöin kuulokkeilla, mutten suinkaan täysillä..

Kiitos etukäteen neuvoista :)
4915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mee terveys- keskukseen terveyden hoitajalle hän huuhtelee ilmaiseksi jos ei ole lääkärille näytettävää

Äänestä

Vaikkua,ainakin oireet sopivat. Jos olisi tulehdusta olisi särkyäkin.Apteekista saa nykyään korvavahan poistoon tarkoitettuja tippoja.Tietysti kaiken parasta olisi että ensin korvaasi katsottais ja sitten putsattaisiin. Tarkistus kävisi terveyskeskuksessa.Ei tarvitse olla lääkäri, terveydenhoitaja käy hyvin.

Äänestä

Minä olen puhdistanut vaikun korvista kastamalla syljellä vanupuikkon ja sitten varovasti korvakäytävään työntäen ja pyörittäen puhdistanut korvakäytävän.

Äänestä
  • Ja samalla olet työntänyt vaikun tiukkaan syvemmälle ja syvemmälle. Siellä pysyy ja tukkii korvan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


amora kirjoitti:

Moi!

Mikähän korvaani vaivaa, nyt viikon korva on ollut "puolittain lukossa", välillä enemmän ja välillä vähemmän. Korvaan ei koske ja humina on aika lievää. Välillä tuntuu vähän samalta kuin korvassa olisi vettä.

Mikä tähän vaivaan auttaisi?

Todella ärsyttävää, lääkärin pakeille en ole vielä mennyt, kun luulin että tämä menee pian ohi. -Korvatulehdusko?
Saako korvatippoja ilman reseptiä?

Tämä alkoi ihan yllättäen, en ollut melussa tai vastaavaa. Musiikkia kuuntelen silloin tällöin kuulokkeilla, mutten suinkaan täysillä..

Kiitos etukäteen neuvoista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu