Alimman kerroksen "parvekkeelle" näkösuojaa

Asutaan kerrostalon alimmassa kerroksessa, ja parveke on aivan maan tasalla (laatoituksen jälkeen alkaa nurmikko suoraan) Pian syntyy vauva ja tarkoitus olisi, että pikkukaveri voisi tuossa meidän pihalla ottaa päiväunia. Ongelma on, että täällä on muutama kissa, joita ei pidetä kiinni, enkä haluaisi, että ne pääsevät hyppäämään vaunujen päälle.. lisäksi tekis mieli saada näkösuojaa parvekkeelle.

Ajattelin hankkia esim. 1,5m korkeaa ristikkoaitaa tuohon laatoituksen reunalle ja rakentaa puusta kasvualustan siihen juurelle. Onglema on nyt siinä, että olen näin kamalan myöhään liikkeellä, ehtiikö tässä enää mitään köynnöstä istutella/ ehtiikö mikään enää ennen syksyä yhtään kasvaa? IV-alueella asutaan, eli sen mukaan osaisko joku suositella sopivaa köynnöstä?
2909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehtii niitä köynnöksiä istutella.Monivuotiset alkaa sit ens keväänä kasvella kevään tultua.Jos nyt haluat äkkiä jotain kasvamaan,osta valmiita isoja taimia tai laita äkkiä kasvamaan itse.Ruusupapu on tosi nopea kasvamaan,liota pavut ensin ja laita multaan,kasvata vaikka ens sisällä ja sit laitat partsille kasvamaan.Niin nopea kasvamaan,että myöhäisen pelastus,ellei tuu kovin kylmät ilmat.

Paras jos saat taimia valmiina.

Pidä vaunujen päällä aina ötökkä verkkoa,meillä punki pikkulinnut vaunuihin.Laita se aita ja viritä säleikkö.Ihanteellista ois jos voisit laittaa säleikön-verkon koko parvekkeelle.

Säleikkö on helppo tehdä ja halpakin,esim.pysty suuntaan olevia rimoja oleva säleikkö on tosi helppo tehdä ja tyylikäskin.Elementtejä on kyllä kaupassa valmiinakin.

Kissat ei muuten ole ainoa,eikä ollenkaan pahin vauvan vihollinen vaunuissa.Oravat,hiiret ja rotat kiipeää ja puree.Linnut nokkii,joten suosittelen sitä verkkoa vaunyuihin kesät talvet,ainakun laps siellä nukkuu.Ja tarpeeks iso verkko,ettei sieltä pääse jostain luikahtamaan vaunuihin.

http://www.vaunuaitta.fi/tuotteet/vaunu-jaratastarvikkeet/kissaverkkoyleinenmalli/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myöhäinen kirjoitti:

Asutaan kerrostalon alimmassa kerroksessa, ja parveke on aivan maan tasalla (laatoituksen jälkeen alkaa nurmikko suoraan) Pian syntyy vauva ja tarkoitus olisi, että pikkukaveri voisi tuossa meidän pihalla ottaa päiväunia. Ongelma on, että täällä on muutama kissa, joita ei pidetä kiinni, enkä haluaisi, että ne pääsevät hyppäämään vaunujen päälle.. lisäksi tekis mieli saada näkösuojaa parvekkeelle.

Ajattelin hankkia esim. 1,5m korkeaa ristikkoaitaa tuohon laatoituksen reunalle ja rakentaa puusta kasvualustan siihen juurelle. Onglema on nyt siinä, että olen näin kamalan myöhään liikkeellä, ehtiikö tässä enää mitään köynnöstä istutella/ ehtiikö mikään enää ennen syksyä yhtään kasvaa? IV-alueella asutaan, eli sen mukaan osaisko joku suositella sopivaa köynnöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu