Lapsi 1,5 vuotta mukaan.

Pietari on tuttu pariltakymmeneltä reissulta. Mutta miten olisi pienen lapsen ottaminen mukaan. Onko matkakokemuksia. Ja miten onnistuu näin miljoonakaupungin keskustassa meno, metrot, ravintolat ym..
2659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos olet jo nähnyt Pietarin, niin kai itse tiedät parhaiten, pärjäätkö sellaisessa paikassa oman lapsesi kanssa vai et?

Äänestä

on matkalla yhtä helppo tai vaikea kuin kotonakin. Oman kolmevuotiaani kanssa olen lyhyempiä reissuja tehnyt lähes syntymästään asti ja kun puolitoistavuotiaana pääsi tissistä irti ollaan kahdestaan reissattu 25 maassa tämän vajaan parin vuoden aikana mukaan lukien Kosovo, Moldova, Albania, Länsi-Sahara jne eksoottista. Viime vuonna kahdestaan reissussa 25 viikkoa eli puolisen vuotta yhteensä.
Pietari ei ole kummempi juttu kun vain muistat perusasiat eli pitää lapselle evästä ja uhrata aikaa sille että tämä saa leikkiä riittävästi. Vaunuilla tosi hankala liikkua, joten sateenvarjorattaat (isopyöräiset kun kuoppia kadulla) parempi vaihtoehto kun ne voi ottaa yhteen ja toukan toiseen kainaloon liukuportaissa tai tavallisissa portaissa. Leikkipaikkoja on Pietarissa kuten useissa muissakin maissa harvakseltaan, joten kannattaa etsiä tai kysellä missä lähin heti kun saapuu.
Lapselle parhaimmillaan matka on suurempi elämyt kuin aikuiselle, mutta aikuisenkin matka pitää ohjelmallisesti ja aikataulullisesti tapahtua lapsen ehdoilla.
Itse olen lapsen kanssa matkailun kokenut hyvin rikastuttavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matkalle kesällä kirjoitti:

Pietari on tuttu pariltakymmeneltä reissulta. Mutta miten olisi pienen lapsen ottaminen mukaan. Onko matkakokemuksia. Ja miten onnistuu näin miljoonakaupungin keskustassa meno, metrot, ravintolat ym..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu