Eli kumpi on parempi? Kummatkin perustettu samana vuonna. Samantyylistä musiikkia soittavat. Kumpi on yksinkertaisesti parempi?
Moonsorrow vai Ensiferum?
Kumpi?
221713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ensiferum omasta mielestäni... mutta FINNTROLL on parempi!
mutta myös Ensiferum ja Finntroll ovat tosi hyviä. Monnsorrow:n parhaat levyt ovat Kivenkantaja ja Voimasta ja Kunniasta. On se hienoa että suomesta löytyy näin mahtavia metalliyhtyeitä...
Itse pidän reippaammasta Ensiferumista enemmän, vaikkakin uusi levy oli aika pettymys...
Vai että samantyylistä? No, kenties keskiharvalla aamukammalla seulottuna. Mutta genremasturbointi sikseen. Moonsorrowin uusi täyspitkä tulee suurella todennäköisyydellä löytymään tämän nimimerkin "Vuoden 2007 Parhaat Metallilevyt Top 10" -listalta vielä reilun kuuden kuukauden kuluttuakin, mutta Ensiferumin vastaava taasen ei. Perusteluita on turha mainita, sillä makuasioistahan tässä on kyse. Moonsorrowin uutukaisen tasan kaksi kappaletta ovat malliesimerkkejä siitä, miten kestoltaan "kohtuuttomalta" ensisilmäyksellä vaikuttavat kappaleet saadaan toimimaan - ilman sitä Suurta Saatanallista Peikkoa eli ns. progressiivisuutta. "Hävitetyn" jälkeen Moonsorrowin hepuilla on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko jatkaa viimeisten kahden levyn linjalla potenssiin kaksi, tarkoittaen yhtä ainoaa, koko levyn mittaista kappaletta tai rykäistä ulos ripeämpi, Lakupaavi-sivuprojektinsa henkinen mättöpaketti. Kummassakin tapauksessa Moonsorrow tullee pesemään (sinänsä aivan kuunneltavan) Ensiferumin 666 - 0...
Enska vai Monska. Monska lienee hiukka sokkeloisempaa, Enska on komean melodista ja sävelellistä
Penska vai Moska? Molemmat täyttä roskaa, musikaalista jätettä. Erityisesti Penska. Noilla Penskoilla, heidän folkeillaan ja suomalaisuuksillaan ei kukaan tee yhtään mitään. Pelkkää vammaista älämölöä ja tuubaa. Täysin lahjattomien ja merkityksettömien henkilöiden tekeleitä.
Väinämöisen parran mitalla Enska kaahaa kärkeen vaikka Moonsorrown uusin iskikin sekopäisen loistavalla toteutuksella. Ensiferumilla on kuitenkin musiikissa enemmän energiaa joka tempaa mukaan, varsinkin livenä loistava bändi.
Enska tietty ;)
Ensiferumin sielu lähti Mäenpään mukana. Uusin levy on pelkkää köyhää ja aneemista paskaa.
Aivan.
ensiferum ei oo enää yhtään sama ilman jari mäenpäätä.. Ketään ei koskaan voi korvata jarin paikkaa ensiferumissa. ei ketään..
Ja aika kaukana nämä bändit toisistaan ovat. Varsinkin nykyään. Enskalta lähti sydän Jartsan vaihtuessa Peteen. Moonsorrow on koskettavampaa. Kaikin puolin mahtavaa.
Moonsorrow ehdottomasti. Se on sanoinkuvaamattoman upeaa musiikkia.
Ensiferum ei enää oikeen kovasti iske.
Ai Moonsorrow sanoinkuvaamattoman hienoa musiikkia ja enska ei "enää" iske.
Sulta taitaa puuttua korvat kokonaan ja lisäksi tyylitaju.
Norther on ihan paska bändi.
Kumpikin on säälittävää roskaa.
Aivan tasaväkisiä surkeudessaan. Tosin Toisiferum on vielä paljon naurettavampi ulkoisesti. Täyttä roskaa nämä folk- ja viikinkimetallit. Nämä "enskat" ja penskat ovat kaikki yhtä suomalaiskansallista säälittävää parodiaa, jolle nauravat hevosetkin.
Parasta on, etteivät itse käsitä sitä kuinka naurettavia ovat. Eivätkä fanit. On kiva nauraa sivusta koko porukalle.
Ensiferum on minun makuuni liian sankarillista, kun taas Moonsorrow saavuttaa juuri oikeanlaisen pakanatunnelman (esim. Pakanajuhla).
Mitä sankarillista?
Pelkkää köyhää suttua paskoilla soundeilla, jossa jotkut kurahousut perunasäkeissä yrittävät näyttää cooleilta. Pelkkää sontaa koko enskat ja penskat, Mikki Hiiri merihädässäkin kuulostaa paljon paremmalta.
Köyhää ja säälittävää Suomi-p*skaa.
Mä tykkään Ensiferumista enemmän. Moonsorrown jotkut vanhemmat levyt iskivät, uudemmat eivät niinkään. Ensiferumin kohdalla pidän sekä vanhasta että uudesta tuotannosta.
No jos on pakko valita, niin sanon Moonsorrow, vaikka eipä kumpikaan enää kovin tiuhaan levylautasella pyöri.
Ensiferum on mun mielestä parempi noista.
Noista kahdesta Moonsorrow on parempi.