Arvostan Paris Hiltonia

Arvostan Paris Hiltonia monessa asiassa.

Parisilla on unelmia ja haaveita, eikä hän pelkää kokeilla siipiään eri osa-alueilla tavoitellessaan niitä. Hän kohtaa paljon vastoinkäymisiä ja ennakkoluuloja ja -asenteita, mutta jatkaa silti eteenpäin. Hän osaa nauraa itselleen ottamatta asioita liian vakavasti. Paris näyttää myös hyvinvoivalta, eli hän huolehtii ulkonäöstään. Lisäksi Paris on mukana hyväntekeväisyydessä keräten varoja muun muassa rintasyöpätutkimuksiin.

Paris tekee parhaansa oli kyse sitten näyttelemisestä, levyttämisestä, mallintöistä, pr:stä jne. Ei olekaan ihme, että hänen tv-sarjansa jatkuu jo viidettä kautta, hän on päässyt tekemään isojakin mallikampanjoita, saanut tehdä useita pienempiä ja suurempia tv- ja elokuva-rooleja sekä ollut suunnittelemassa ja lanseeraamassa useita menestyneitä tuotteita.

Kaikkea hyvää Parisille!

Mallikampanjoita:
* Iceberg
* GUESS
* Tommy Hilfiger
* Christian Dior
* Marciano

Tuotteita:
* Confessions of an Heiress- (New York Times bestseller) ja Your Heiress Diary: Confess It All To Me -kirjat
* The Paris Hilton Collection -korulinja
* Paris Hilton Limited Edition Watch Collection -kellolinja
* Club Paris -klubiketju
* Paris Hilton's Diamond Quest -mobiilipeli
* Paris Hilton-, Paris Hilton for Men-, Just Me by Paris Hilton, Heiress by Paris Hilton-, Heir by Paris Hilton -tuoksut
* Paris -albumi oman Heiress Records -levy-yhtiön alaisuudessa

Elokuva- ja tv-töitä:
* The Hottie and the Nottie (2008)
* Pledge This! (2006)
* Bottoms Up (2006)
* House of Wax (2005)
* "American Dreams" (2005)
* "Veronica Mars" (2004)
* The Hillz (2004)
* Raising Helen (2004)
* "The O.C." (2004)
* "George Lopez" (2004)
* "Las Vegas" (2004)
* The Cat in the Hat (2003)
* Wonderland (2003)
* L.A. Knights (2003)
* QIK2JDG (2002)
* Nine Lives (2002)
* Sweetie Pie
* Wishman (1991)
2468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki tuli sanotuksi. Hän on nyt joutunut hieveään julkisuusmyllyyn jossa ei tunneta armoa. Kaikilla on "oikeus" arvostella ja sanoa millainen Paris Hilton on.
Arvosta Paris Hiltonia.

Äänestä

eihän se muija tee yhtään mitään! Ku se ei edes ite laulanut levyllään jne... Mutta kukin taplaa tyylillään! Ja itehän se on sanonut ettei ole tehnyt PÄIVÄÄKÄÄN töitä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


(..kind of life..) kirjoitti:

Arvostan Paris Hiltonia monessa asiassa.

Parisilla on unelmia ja haaveita, eikä hän pelkää kokeilla siipiään eri osa-alueilla tavoitellessaan niitä. Hän kohtaa paljon vastoinkäymisiä ja ennakkoluuloja ja -asenteita, mutta jatkaa silti eteenpäin. Hän osaa nauraa itselleen ottamatta asioita liian vakavasti. Paris näyttää myös hyvinvoivalta, eli hän huolehtii ulkonäöstään. Lisäksi Paris on mukana hyväntekeväisyydessä keräten varoja muun muassa rintasyöpätutkimuksiin.

Paris tekee parhaansa oli kyse sitten näyttelemisestä, levyttämisestä, mallintöistä, pr:stä jne. Ei olekaan ihme, että hänen tv-sarjansa jatkuu jo viidettä kautta, hän on päässyt tekemään isojakin mallikampanjoita, saanut tehdä useita pienempiä ja suurempia tv- ja elokuva-rooleja sekä ollut suunnittelemassa ja lanseeraamassa useita menestyneitä tuotteita.

Kaikkea hyvää Parisille!

Mallikampanjoita:
* Iceberg
* GUESS
* Tommy Hilfiger
* Christian Dior
* Marciano

Tuotteita:
* Confessions of an Heiress- (New York Times bestseller) ja Your Heiress Diary: Confess It All To Me -kirjat
* The Paris Hilton Collection -korulinja
* Paris Hilton Limited Edition Watch Collection -kellolinja
* Club Paris -klubiketju
* Paris Hilton's Diamond Quest -mobiilipeli
* Paris Hilton-, Paris Hilton for Men-, Just Me by Paris Hilton, Heiress by Paris Hilton-, Heir by Paris Hilton -tuoksut
* Paris -albumi oman Heiress Records -levy-yhtiön alaisuudessa

Elokuva- ja tv-töitä:
* The Hottie and the Nottie (2008)
* Pledge This! (2006)
* Bottoms Up (2006)
* House of Wax (2005)
* "American Dreams" (2005)
* "Veronica Mars" (2004)
* The Hillz (2004)
* Raising Helen (2004)
* "The O.C." (2004)
* "George Lopez" (2004)
* "Las Vegas" (2004)
* The Cat in the Hat (2003)
* Wonderland (2003)
* L.A. Knights (2003)
* QIK2JDG (2002)
* Nine Lives (2002)
* Sweetie Pie
* Wishman (1991)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu