Elvis Presleyllä

80 gosbel äänitettä joissa hän ylisti Jumalaa, Jeesusta Kristusta jne.
Tämän tämä jumalaton maailma yleensä haluaa unohtaa, kun hänen tuotannostaan on kyse.
Muutenkin Elvis oli varsin tietoinen Jumalan olemassa olosta ja Raamattu oli hänelle ja hänen läheisilleen tuttu.Tämä ilmenee mm. Elviksen elämän kertaa käsittelevässä kirjassa, eräästä niistä.
Bob Dylanilla on gosbel äänitteitä, eli hengellistä tuotantoa ja hänkin on synt. juutalainen kääntyen myöhemmin kristityksi, tunnustavaksi sellaiseksi.
Kantri -ja gospel laulaja Johnny Cas, hänestä puhumattakaan.Joka ylisti Jumalaa ja Jeesusta lauluissaan. ja oli tosi suosittu laulaja vuosikymmenet.
Jos ei Jumalaa olisi , ei nämä julkisuudessa vuosikymmeniä pinnalla olleet olisi "riskeeranneet" uraansa.Mutta he tunsivat Hänet joka oli heille musiikin lahjan antanut.
Äskön kuuntelin Radio Deistä Kari Tapiota jota haastateltiin(ja haastatellaan tällä viikolla joka päivä, ilta päivällä) kun hän sanoi rukoilevansa ennen keikkaa ja pyytävänsä Jumalaa siunaamaan sen.Kotoa jo saanut kristillisen kasvatuksen ja oppineensa rukoilemaan iltarukouksen.
6981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikös kaikki noista ollut (tai ole) jonkinsortin alkoholi ja huumehörhöjä?

Äänestä
  • ...

    Äänestä

..Mainitsemasi laulajat, (Dylanista en ole varma,), olivat ja ovat esiintymisikänsä, huume- ja -viinakoukussa, ajatteletko että se ikäänkuin kuuluu asiaan Korkeinta kiittäessä?Cash, niinkuin Elviskin, käytännössä kuolivat huumeisiin, ja Tapiokin, no ota itse selvää.

Äänestä
  • Sanoa voi vaikka mitä ja laulaakin voi vaikka mitä, mutta mikä on sydämen tila, on eri asia. Älä eksy tähän selittelyyn, olen rypenyt tuon suon itse joskus selittäessäni tekosiani. Se on taivan sama mitä artisti laulaa, jos sydän ei kuulu Jumalalle enkä suostu uskomaan ,että uskova artisti vetää viinaa kuin pesusieni tai on suurimman osan ajastaan "pilvessä". Heräähän nyt todellisuuteen. Pitäähän ihmisellä sanojen lisäksi olla tekojakin, sillä on aivan sama mitä sanot, js et ole sanojesi takana. Ja teot tuhoaa sanat ja saarnaa enemmän. Ei voi kännäävä ja pilveä pössyttelevä olla oikein kunniaksi Jumalalle vai?

    Äänestä

  • Elviksen hengellinen tuotanto, on hänen suurempia tuotantoja. Hän on mielestäni pars valkoinen gospel laulaja. Ajatelkaa, miten hän antoi potkua, koko gospelmusikin menestykseen. Hän sai neljä Gramyä, kaikki hengellisitä lauluista. Hän tiesi hyvin paljon, Maaiman hengellisestä musikista. !950 hän puhui aina gosoelista. Sitten se tapahtui, ensimmäinen EP Pease in the Walley, tuli markkinoille. Sen jälkeen tiedämme, His Hand IN MAIN, How great thuo are. He tuch me. ja pino hengellisiä lauluja -70 luvulla. Hänen viimeisessä konsertissa, How Great Thuo Are, tuli mahtavasti. Olen nähnyt yhden aukeaman hänen raamtusta, Tupelossa. Täynä merkintöjä sivuilla, alleviivauksia ym. Hän tunsi uskonnon ja oli uskovainen, joka välillä sortui. Hän oli ihminen, joka ei voinut elää omaa eläämää vaan antoi kaikkensa, faneilleen. Esintyi loppuun saakka. Kun olin Gracelandissa vuona 1991, keskustelin hänen ystävien kanssa. Aina ennen ja jälkeen konsertin, soitettiin hengellistä musikkia, jopa aamun asti.
    Kun hän oli viimeisen kerran Ed Sullivan TV-ojelmassa, hän pyysi että saisi esittää saada laulaa Peace in the Walley. Sullivan sanoi ei. Sillon Elvis sanoi. Minä olen luvannut, äidille että, lalan sen, joten ei tule mitään ohjelman tekoa, teidän kanssa. Sullivan sanoi tietysti että, saat laulaa sen ja Elvis ja Jordanaires, esitti laulun loistavasti.
    Sama tapahtu. Jaulhouse Rockin levytyksessä. Hänet kielettiin pitää hengellisen laulutuokion, ennen levytystä. Sanottiin että, on kallis studio ja vähän aikaa. Okey Elvis sanoi. Sen jälkeen hän käveli ulos studioista. Kiiresti takaisin. Pitkää hengellinen laulutuokio. Sen jälkeen Elvis sai aina soittaa omaa musikkiaan, joka paikassa. Hotelli Internationalin virkalija sanoi minullu että, ne lauloi hengellistä musikkia, melkein koko yön, aina kun Elvis oli siellä. Hän osasi mielettömästi hengellisiä laluja. Hän käytti taustalaulajina, aina tunnettuja lauluyhtyeitä, Imperials, Sweet Imporations, D J Sumner and the stamps, ynnä muita, yksittäisiä lalajia. Ennen konsertin alkua, rukoiltiin ympyrässä, käsikkäin. Yksi Imporationsin laulaja, on kertonut että, aina kun joku asia painoi, niin rukoiltiin Elviksen kanssa. Se siitä. Surullista että, Elvis ei mennyt Blackwood quartet.iin bassolaulajaksi. Se oli jo sovittu, muta sitten Elvis tuli tunnetuksi maailmassa ja on sitä vieläkin. Kuunelkaa vaikka Elviksen You Never walk alone, niin huomatte, tunteen ja taidon, lalussa.
    Good Luck

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


oli yli kirjoitti:

80 gosbel äänitettä joissa hän ylisti Jumalaa, Jeesusta Kristusta jne.
Tämän tämä jumalaton maailma yleensä haluaa unohtaa, kun hänen tuotannostaan on kyse.
Muutenkin Elvis oli varsin tietoinen Jumalan olemassa olosta ja Raamattu oli hänelle ja hänen läheisilleen tuttu.Tämä ilmenee mm. Elviksen elämän kertaa käsittelevässä kirjassa, eräästä niistä.
Bob Dylanilla on gosbel äänitteitä, eli hengellistä tuotantoa ja hänkin on synt. juutalainen kääntyen myöhemmin kristityksi, tunnustavaksi sellaiseksi.
Kantri -ja gospel laulaja Johnny Cas, hänestä puhumattakaan.Joka ylisti Jumalaa ja Jeesusta lauluissaan. ja oli tosi suosittu laulaja vuosikymmenet.
Jos ei Jumalaa olisi , ei nämä julkisuudessa vuosikymmeniä pinnalla olleet olisi "riskeeranneet" uraansa.Mutta he tunsivat Hänet joka oli heille musiikin lahjan antanut.
Äskön kuuntelin Radio Deistä Kari Tapiota jota haastateltiin(ja haastatellaan tällä viikolla joka päivä, ilta päivällä) kun hän sanoi rukoilevansa ennen keikkaa ja pyytävänsä Jumalaa siunaamaan sen.Kotoa jo saanut kristillisen kasvatuksen ja oppineensa rukoilemaan iltarukouksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu