Ristiallergia

Miten teille muilla tämä ristiallergia ilmenee. Olen noin 20 vuotta sitten käynyt allergiatestissä ja siiloin oli paju, voikukka ja heinät. Kuiten olen jo usean vuoden ajan saanut nuhan jo heti lepän kukinnan aikana. Keväisin voimakasta väsymystä. Nyt käytössä aerius ja nasonex, mutta oireita on kumminkin jonkun verran. Olen miettinyt tätä ristireaktiojuttua. Minulla tosin ei tule esim. suuhun kutinaa ( toissa keväänä kyllä oli palan tunnetta kurkussa ). Mutta noin pari tuntia ruoan jälkeen saattaa vatsa mennä löysälle. Toisinaan korvassa tuntuu kutinaa ja sitten tämä voimaton olo. Pystyykö näitä jotenkin testaamaan ?
31670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen lukenut ristiallergiasta, mutta se usein sivuutetaan. Aihetta on tutkittu ja aiheesta tiedotettu liian vähän. Poden itse leppä-allergiaa ja samoihin aikoihin myös ruoka-allergia ilmaantuu tai pahenee. Allergia pahimmillaan kohdistuu lähes kaikkeen syötävään, eli en pääse selville pääsyyllisestä. Oletan, että esim. ruuansulatuskanavan, ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen lievätkin vauriot pahentavat tuntuvasti tilannetta ja syntyy noidankehä.

Äänestä

Vaikka ketjun edellisistä viesteistä on jo kaksi vuotta, on asia jälleen ajankohtainen, leppä alkaa kukkia.
Itse ole kokemukseni ja allergologin mukaan ( ei näy testeissä) allerginen lepälle, ja oireilu on jo tänä keväänä alkanut. Hengitystieoireiden lisäksi tuo väsymys tuntuu tutulta. Joinakin päivinä saan voimakkaan 'väsymyskohtauksen' jolloin mm. verenpaineeni saattaa laskea. Nyt olen yhdistävinäni nuo kohtaukset greipin tai soijajukurtin syöntiin. Googletin nämä, ja mitäs sieltä löytyikään, LTP-allergia, jossa oireillaan ruusukasvien hiemoon kuuluville hedelmille, marjoille ja vihanneksille. Ja syylliseksi epäiltävien lista oli tosi pitkä! Joeten nyt vain saneeraamaan nämä ruokavaliosta ja sitten kokeilemaan, jos syyllinen löytyisi. Jo pari vuotta sitten huomasin (syksyllä, ei siitepölyaikaan) oireilevani voimakkaasti Pekka-omenalajikkeelle. Ja siihenkin löytyi nyt selitys tuon LTP:n mukaan. Omenalajikkeissa on satakertaisia eroja allergisoivuudessa. Käykää itse katsomassa: http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00745&p_ylataso=&p_osio=&p_haku=Ruusukasvi-LTP-allergia

Äänestä
  • LTP-allergia on aika haastava. Sen voi todeta verikokeella, jossa kannattaakin käydä ennen kun siivoaa ruokavaliostaan koko LTP-listan ja alkaa eliminaatiomenettelyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Allergikko kirjoitti:

Miten teille muilla tämä ristiallergia ilmenee. Olen noin 20 vuotta sitten käynyt allergiatestissä ja siiloin oli paju, voikukka ja heinät. Kuiten olen jo usean vuoden ajan saanut nuhan jo heti lepän kukinnan aikana. Keväisin voimakasta väsymystä. Nyt käytössä aerius ja nasonex, mutta oireita on kumminkin jonkun verran. Olen miettinyt tätä ristireaktiojuttua. Minulla tosin ei tule esim. suuhun kutinaa ( toissa keväänä kyllä oli palan tunnetta kurkussa ). Mutta noin pari tuntia ruoan jälkeen saattaa vatsa mennä löysälle. Toisinaan korvassa tuntuu kutinaa ja sitten tämä voimaton olo. Pystyykö näitä jotenkin testaamaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu