Tai minä vuonna se on tehty? :)
Kuinka vanha laulu on "tuu tuu tupakkarulla..."
Pikkutyttö
81585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tästä vanhasta tutusta lasten kehtolaulusta, minkä itse muistan lehtiartikkelista joskus lukeneeni, taisi olla jostain 50-luvun alkupuolen-puolenvälin tienoilta ja ensimmäinen levyjulkaisu kuitenkin vasta vuodelta 1958 Hulda Selinin esittämänä ja Ritva Paakkunaisen sanoittamana. 1960-luvulta lähtien sitä ovat tulkinneet omalla tavallaan useat muutkin kuorot ja esittäjät.
YLEn levystö antaa jotain viitteitä:
http://yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=Tuu tuu tupakkarulla
Muistelisin Tuutuu tupakkirullan säveltä käytetyn monessa muussakin laulussa joko samanlaisena taikka hieman muunnellun, joten sävel saattaa olla paljon vanhempikin kuin tupakka Suomessa.
Antaako tekoäly tähän mitään vastausta?
äitini joskus lauloi tätä kun oltiin pentuja veljeni kanssa.
Monessa paikassa sanotaan että helposti 1800-luvun puolelta
Jaakko Suomalainen selvitteli asiaa jo vuonna 1909 artikkelissaan ”Muutamia tuutulauluja” (Suomi N:o 6, 1.1.1909).
Hän oli löytänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunokokoelmista 67 kpl ”Tupakkarullan” länsisuomalaista toisintoa. Varhaisimmat muistiinmerkityt versiot olivat 1800-luvun alkupuolelta Länsi-Suomesta (vuodesta 1829 alkaen). Sen lisäksi samasta kehtolaulusta oli itäsuomalaisia toisintoja, jotka olivat syntyneet myöhemmin.
”On selvää, ettei runo ole tietystikään syntynyt ennenkuin tupakka oli maahamme tullut. Tämä seikka vie meidät jokseenkin myöhäiseen aikaan. Tunnettuahan on, että vasta
30-vuotisen sodan aikana tuli tupakka Ruotsiin ja sieltä Suomeen. Päättäen siitä, että Kustaa Adolfin hallitessa Ruotsissa julkaistiin kielto tupakan polttamista vastaan, oli se siellä ja siis kai meidänkin maassamme silloin suuresti levinnyt. Emme siis voi tämän kehtolaulun syntymäaikaa missään tapauksessa asettaa 17:nnen vuosisadan puoliväliä aikaisemmaksi.
Ei myöskään voida olettaa laulun olevan vanhemman (…), sillä esim. Vermlannin suomalaisten keskuudesta kerätyissä kansanrunoissa ei ole ainoatakaan kehtolaulua, joka edes tännepäin vivahtaisi.”
Jaakko Suomalainen sijoittaa laulun siis jonnekin 1750-luvulle tai sen jälkeisiin vuosikymmeniin. 1850-luvun puoliväliin mennessä laulusta oli useita toisintoja Länsi-Suomessa. Eniten paikkakunnilla, jotka olivat Turun ja Hämeenlinnan välisen vanhan härkätien varrella.
Itä-Suomeen laulu levisi vähän myöhemmin kuten purutupakkakin.
Korjaan edellistä kommenttiani: ”17:nnen vuosisadan puoliväli” tarkoittaa 1650-lukua. Sitä vanhempana laulua ei siis missään tapauksessa voida pitää.
Tekoäly kertoo tupakan saapumisesta Suomeen:
– Tupakka saapui Suomeen ensimmäisen kerran 1630-luvulla (tarkka vuosi 1637 mainitaan), mutta yleistyi merkittävästi 1730-luvulla perustettujen tupakkatehtaiden ja parantuneiden tuontiyhteyksien (erityisesti Hollannista) myötä.
– Suomeen perustettiin 1700-luvulla tupakkakehräämöjä (esim. Vaasaan 1722, Turkuun 1731), jotka toivat raakatupakkaa Hollannista. Tupakoinnista tuli 1700-luvulla osa seuraelämää.
Eli kun Turkuun perustettiin tupakkakehräämö 1731, niin siitä lähtien tupakkarullia alkoi ilmestyä tavallisen kansan ostoskoreihin kun Turun markkinoilla käytiin.
Tupakka oli raakatupakkaa, joka oli kääritty rullaksi. Tupakkarulla muistutti kapaloihin käärittyä lasta, ja vastaavasti kehdossa pötköttävä lapsi muistutti tupakkarullaa.