Peräaukon sulkijalihas

Jos peräaukon sulkijalihas on liian tiukka, onko ainoa keino päästä vaivasta leikata/operoida se?

Tietääkö kukaan?
66584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko sinulla vaivana siis vain tuo tiukka sulkijalihas, vai onko muuta vaivaa lisänä?

Minulla on tuo sulkijalihas ollut aina tiukka, mutta kyllä se silti aukenee sen verran kuin tarve vaatii, eli asian saa toimitettua, mutta peräpuikot ei mene.
Nyt minulla on vaan vaivaa suolessa sulkijalihaksen takana, eikä lihas päästä lääkäriä tutkimaan, mikä siellä on vikana. Se tiedetään, että jotain kovaa liikkumatonta ja vertavuotavaa on, mutta sen enempää ei tiedetä.
Lääkäri sanoi, että jotta tutkimus voidaan tehdä, täytyy paikat ensin puuduttaa. Mahdollisesti tuolla puudutuksen avulla sinunkin vaivaasi voitaisiin korjata, ennenkuin leikkaukseen joudutaan turvautumaan.

Toivon, että saat tarvitsemaasi apua kuitenkin. Nuo perävaivat ovat todella ikäviä.

Äänestä
  • istumatyö duunissa, ja päivisin on kovin vaikeaa.

    Kun pääsen kotiin, pesen takapuoleni ja pistän nitrovoidetta, se auttaa.

    Ongelmana mulla lähinnä on se että mä en saa päivisin ulostettua, ei pysty punnertamaan, aamuisin vatsa kyllä toimii.

    Sisäisiä pukamia on aina silloin tällöin, ne olen saanut pois Neoproct-puikoilla.

    Kaikki tämä show alkoi peräaukon haavaumasta, joka parani mutta sain perintönä uuden vaivan.

    Sisätautien erikoislekurille olen jonossa.

    Verta ei tule mutta takapuoli on päivisin vähän kipeähkö, uloste kun haluaisi tulla sieltä peräsuolesta pois mutta ei pysty punneretamaan vasta kuin aamulla. Ja kun uloste painaa peräsuolessa, painaa se myös eturauhaseen, ja silloin ei ole virtsaaminenkaan ihan normaalia.

    Peräaukon työterveyslekuri tähystänyt ja tsekkasi vaan ettei ole kasvaimia tai muita tukoksia. Olisi heti pitänyt pyytää lähete paremmalle lekurille.

    Kuitupitoisella ruokavaliolla olen saanut oireet hieman sietävämmäksi.

    Äänestä

  • Pena vaan kirjoitti:

    istumatyö duunissa, ja päivisin on kovin vaikeaa.

    vai viimeaikoina tapahtunut?
    Mullakin oli tässä muutaman viikon sisällä kiristyminen ja haavauma. Aiheuttaako näitä joku viirus? Neoproktia minäkin käytin, mutta tuntuu, että sain sivuvaikutuksia siitä ja lopetin. Sitten käytin vähän aikaa scheriproktia. Kiristys on poissa, mutta jotakin vaivaa on. Ummetusta ei ole koskaan.

    Äänestä

  • juttuu - kirjoitti:

    syksynä "perä" vaivaamaan, ensiksi tuli haavauma ja sitten tämä.

    Ruokavaliolla ulostaminen sujuu toisinaan hyvin, toisinaan ei. Ikäänkuin uloste tippuisi johonkin "kuoppaan".

    Sisäinen pukama poistui jo kertaalleen mutta nyt se vaivailee uudelleen ja ei minullakaan nyt sitten enää tunnu nuo peräpuikot auttavan.

    Toivottavasti pääsen pian "oikealle" lekurille ja varmaan edessä on leikkaushoito.

    Äänestä

En pääse eroon peräaukon kivusta. olen jo vuosia käyttänyt esim. Pregorion ym pehmennysaineita, mutta nyt muutin 2 kk sitten ruokavaliota dramaattisesti koska minulla on laktoosi intoleranssi ollut kauan. Nyt ei mitään missä on laktoosia. Vatsa on pehmeämpi, mutta peräaukon kipu tila jatkuu johon olen käyttänyt Neoproctia, sekään ei enää vie kipua pois. Mikä neuvoksi? 2 kk sitten yhtäkkiä alkoi verenvuoto paakkuina ja lääkäri määräsi tuota Neoproctia. Uusin reseptin ja olen taas käyttänyt, mutta kipu pysyy. Lääkärit ovat sanoneet että sisempi sulkijalihas on tiukka. Mikä eteen.
80 v kuntoilija nainen.

Äänestä

Nitrovoide on ainoa mikä minulla auttaa. Se ei poista kipuja kokonaan, mutta helpottaa. Silkijalihaksen leikkaus poistaisi vaivan mahdollisesti, mutta en halua ottaa riskiä vahinkopieruille, joita anopilla tuli jopa ruokapöydässä tuon leikkauksen jälkeen. Siispä on vain kestettävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pena vaan kirjoitti:

Jos peräaukon sulkijalihas on liian tiukka, onko ainoa keino päästä vaivasta leikata/operoida se?

Tietääkö kukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu