Suomussalmella otettu yksi laumasta tänään

Tänään on taas raportoitu kiinniotosta Suomussalmella. Ikääntynyt ja ilmeisesti parittelukumppanin puutteessa liian lähelle asutusta tullut metsästäjä on otettu kiinni ja toimitettu asianmukaiseen jatkohoitoon. Paikallisen asukkaan mukaan suu vaahdossa asutusten liepeillä hämärän aikaan pakettiautolla liikkunut metsästäjä on tunnistettu samaksi yksilöksi joka on jo pitkään häirinnyt asukkaita.
"Tämä oli järjen ja EU:n voitto asukkaalle" kommentoi paikallinen asukas tilannetta. "Aivan liian pitkään olemme jo joutuneet sietämään tämän porukan liikkeitä metsissämme. Vahinko että loppu laumasta on edelleen liikkeellä".
Kyseinen kiinniotto aiheutui paikallisen asukkaan riuskasta toiminnasta jolla hän otti lain omiin käsiin. "Kyllä me pidämme huolta siitä loppuporukasta ja pannaan se ojennukseen".
Asia on jo saanut myönteistä suhtautumista paikallisissa asukkaissa.
5580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri saadun tuoreen tiedon mukaan kyseessä oli luonnonsuojelija. Muuten ihan oikein.

Lisättäköön, että nyt kaivataan runsaasti vapaaehtoisia, jotta loputkin luonnonsuojelijat saadaan häädettyä koko Suomen maaperältä tai vähintäänkin kiinniotettua.

Äänestä
  • kyseessä oli todellakin metsästäjä ja vielä niin sanottu häirikkö-yksilö.ilmeisesti joku oli sitä haavoittanut sillä se ontui jalkaansa ja oli ilmeisesti siksi hyvin agressiivinen.rktl:n miehet kävivät tutkimassa ruumiin ja etutassun koko oli 43 ja lesti malliltaan leveä.yksilöllä epäillään myös olleen kapi sillä lähes kaikki karvat olivat tippuneet päälaelta pois.kyllä tälläisille yksilöille pitäisi saaha lissää lupia niin saadaan ne pois toisten mailta ja pihoista.eihän tässä uskalla ennää piästää lapsia koulumatkalle kävellen.odotellaan josko lupia heltiäisi.

    Äänestä

  • tietoa minulla kirjoitti:

    kyseessä oli todellakin metsästäjä ja vielä niin sanottu häirikkö-yksilö.ilmeisesti joku oli sitä haavoittanut sillä se ontui jalkaansa ja oli ilmeisesti siksi hyvin agressiivinen.rktl:n miehet kävivät tutkimassa ruumiin ja etutassun koko oli 43 ja lesti malliltaan leveä.yksilöllä epäillään myös olleen kapi sillä lähes kaikki karvat olivat tippuneet päälaelta pois.kyllä tälläisille yksilöille pitäisi saaha lissää lupia niin saadaan ne pois toisten mailta ja pihoista.eihän tässä uskalla ennää piästää lapsia koulumatkalle kävellen.odotellaan josko lupia heltiäisi.

    eli mistee oli häirikkö tullunna,Venäjältäkö?
    Vai olko kotimaista lajituotantoo?

    Äänestä

  • savotex kirjoitti:

    eli mistee oli häirikkö tullunna,Venäjältäkö?
    Vai olko kotimaista lajituotantoo?

    että kysseessä oli kaavilainen yksilö joka oli vaeltanut etsiessään parittelukumppania.

    Äänestä

  • kuuluu kertovan kirjoitti:

    että kysseessä oli kaavilainen yksilö joka oli vaeltanut etsiessään parittelukumppania.

    häirikköyksilö, saa poistoo iliman viranommaisluppoo ommaisten toivomuksesta, mieluiten joutuin mutta noppeesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


urheuden vertauskuva kirjoitti:

Tänään on taas raportoitu kiinniotosta Suomussalmella. Ikääntynyt ja ilmeisesti parittelukumppanin puutteessa liian lähelle asutusta tullut metsästäjä on otettu kiinni ja toimitettu asianmukaiseen jatkohoitoon. Paikallisen asukkaan mukaan suu vaahdossa asutusten liepeillä hämärän aikaan pakettiautolla liikkunut metsästäjä on tunnistettu samaksi yksilöksi joka on jo pitkään häirinnyt asukkaita.
"Tämä oli järjen ja EU:n voitto asukkaalle" kommentoi paikallinen asukas tilannetta. "Aivan liian pitkään olemme jo joutuneet sietämään tämän porukan liikkeitä metsissämme. Vahinko että loppu laumasta on edelleen liikkeellä".
Kyseinen kiinniotto aiheutui paikallisen asukkaan riuskasta toiminnasta jolla hän otti lain omiin käsiin. "Kyllä me pidämme huolta siitä loppuporukasta ja pannaan se ojennukseen".
Asia on jo saanut myönteistä suhtautumista paikallisissa asukkaissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu