Diskomusiikin alkuaika

Lueskelin pienen artikkelin diskomusiikista ja siinä mainittiin että alkuaikojen ensimmäisiä tunnettuja diskomusiikin artisteja ja yhtyeitä olivat mm. Bee Gees, Donna Summer ja Village People. Mietein vain että eikö heitäkin ennen ollut joku joka teki diskomusiikista tunnetun? En vain millään saa päähän kuka hän oli mutta joskus kuulin että hän on se oikea kuka diskomusiikin toi massojen tietoisuuteen.

http://www.kookas.fi/articles/read/7529
2537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voin olla tietysti väärässä, mutta tuskin mitään tiettyä artistia voidaan mainita, joka "keksi" disco-musiikin. Pikemminkin kyseessä on asteittainen kehitys, jossa eri musiikkityyleistä kuten funkista, soulista, latinomusiikista ym. alkoi syntyä uusi tyylilaji, jolla oli omat erityispiirteensä. Joissakin lähteissä olen nähnyt mainittavan jopa vuosiluvun 1973 disco-musiikin syntyhetkenä.

Toiset taas puhuvat disco-musiikin juurien olevan mustien, latinoiden ja seksuaalisten vähemmistöjen kulttuurissa, jotka sekoittuivat keskenään USA:n suurkaupungeissa. Alun perin työväenluokan, mustien ja seksuaalisten vähemmistöjen tapaamispaikoissa alettiin soittamaan tietynlaista musiikkia, josta syntyi ns. disco-musiikki. Myöhemmin tuo tyyli sitten levisi Eurooppaan, missä Giorgio Moroder (Donna Summerin säveltäjä) ja Kraftwerk muokkasivat siitä oman versionsa, jossa syntikoilla oli merkittävä rooli ja musiikista tuli huomattavasti minimalistisempaa, jossa bassolinja korostui ennestään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tanssilattijan kreivi kirjoitti:

Lueskelin pienen artikkelin diskomusiikista ja siinä mainittiin että alkuaikojen ensimmäisiä tunnettuja diskomusiikin artisteja ja yhtyeitä olivat mm. Bee Gees, Donna Summer ja Village People. Mietein vain että eikö heitäkin ennen ollut joku joka teki diskomusiikista tunnetun? En vain millään saa päähän kuka hän oli mutta joskus kuulin että hän on se oikea kuka diskomusiikin toi massojen tietoisuuteen.

http://www.kookas.fi/articles/read/7529

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu