niin siis queeniä on tullut fanitettua ja kuunneltua rankemmanlaisesti mutta silti mietityttää my fairy kingin lauluosuudet. Roger laulaa alun, vai mitä? sitten siitä eteenpäin en enää tunnistakaan onko kyseessä freddie vai roger :D eli siis hjelppivä, te queen,expertit :)
my fairy kingin lauluosuudet?
rendezvous
3403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole varma noista lauluista, kait Freddie kuitenkin eniten lauleskelee.
Mutta jälleen kerran piano-osuudet ovat niin viimeisen päälle. Brian sanoikin, että Freddiellä pianon soitti ikäänkuin kumpusi jostain. Freddie sanoi, että hän ei sitten myöhemmin kunnolla aina muistanut pianon soittojaan, sävellyksiin ne vain tulivat.
Brianillakin oli hetkensä pianon suhteen esim.Save Me kappaleessa..
Freddie laulaa kaikki lead vocalit biisillä.
Levyversiosta on aika vaikea saada selvää laulaako Freddie vai Roger ne korkeat "Aaaah"-osuudet alussa (ja uudelleen "then came man to savage in the night" -kohdassa), mutta BBC versiolla ko. kohdat laulaa selvästi Roger. Joten veikkaisin Rogeria levyversiollakin, vaikka noista falsetoista on joskus aika vaikea saada selvää. Muutenkin Roger lauloi yleensä nuo korkeimmat äänet (esim. Bohemian Rhapsodyn oopperaosio ja In The Lap of The Gods).
Roger poikahan se laulaa ne, ainakin Freddie sanoi joskus ettei hänellä ole mitään jakoja Rogerin laulun korkeuteen pääsemisessä ja nauroi päälle, mitähän tarkoitti :)