James Brown kuoli

Uskomatonta yhteensattuma: en ole ikinä pitänyt James Brownin konservatiivisesta musiikista, mutta hän esiintyi viime yönä unessani, todennäköisesti ensimmäisen kerran elämässäni.
Aamulla luin HS:n verkkosivulta, että hän on kuollut...
11802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eipä koskaan saanut yhtään hyvää biisiä aikaiseksi joten se siitä.

Äänestä
  • j b teki pitkällä urallaan paljon hienoja biisejä.
    ei lisättävää.

    Äänestä

ehkä juuri siksi pidän James Brownista

Äänestä
  • Voiko enää vaikuttavammin laulaa,kuin J B:n laulamana otsikon kappale?

    Tuo kappale johdatti aikoinaan minut J B: muun tuotannon pariin.Hyvän olon musaa :)

    Äänestä

  • Janetska kirjoitti:

    Voiko enää vaikuttavammin laulaa,kuin J B:n laulamana otsikon kappale?

    Tuo kappale johdatti aikoinaan minut J B: muun tuotannon pariin.Hyvän olon musaa :)

    Jouduin kuuntelemaan marketissa Radio Novaa ja huomasin, että James Brownin kuolema on noteerattu sielläkin.
    Kappale, minkä kuulin oli - mikäpä muukaan kuin Living In America eli JB:n tuotannon tunnetuin kaupallinen häpeätahra.
    Mikään muu JB:n kappale ei Radio Novan mielestä ole soittamisen väärti.
    Radio Novan koko tuotantotiimi pitäisi marssittaa hanhenmarssia montun reunalle lopetettavaksi.

    Äänestä

  • Chick & Shack kirjoitti:

    ja joku siellä novassa saa / antaa persettä suurlähettiläiden jussulle, koska päivittäin tulee sen musiikkia. siksipä en viitsi kuunnella novaa. maailmassa on miljoonia biisejä, mutta novassa soi vain suurlähettiläät, j karjalainen ja bon jovi !

    Äänestä

  • jösse kirjoitti:

    Nimim biisi on paras American" ja Sex rytkeen jälkeen

    Äänestä

  • Chick & Shack kirjoitti:

    Jouduin kuuntelemaan marketissa Radio Novaa ja huomasin, että James Brownin kuolema on noteerattu sielläkin.
    Kappale, minkä kuulin oli - mikäpä muukaan kuin Living In America eli JB:n tuotannon tunnetuin kaupallinen häpeätahra.
    Mikään muu JB:n kappale ei Radio Novan mielestä ole soittamisen väärti.
    Radio Novan koko tuotantotiimi pitäisi marssittaa hanhenmarssia montun reunalle lopetettavaksi.

    Hiekkamonttusuunnitelmaa ennen voisi kokeilla tätä:

    MTV3:n puolella työskentelevät soul-veljet käyttävät yön pimeydessä yleisavaintaan ja sujauttavat Radio Novan umpitylsään CD-soittimeen jotakin rautaista musaa (esim. Joe Texiä tai Wilson Pickettiä). Kaupallisen taustansa vuoksi virkaansa valittu formaattiluutnantti joutuu sairaslomalle minä aikana tilalle ujutetaan joku 40 vuotta divareita kiertänyt musiikinystävä.

    Äänestä

  • Chick & Shack kirjoitti:

    Jouduin kuuntelemaan marketissa Radio Novaa ja huomasin, että James Brownin kuolema on noteerattu sielläkin.
    Kappale, minkä kuulin oli - mikäpä muukaan kuin Living In America eli JB:n tuotannon tunnetuin kaupallinen häpeätahra.
    Mikään muu JB:n kappale ei Radio Novan mielestä ole soittamisen väärti.
    Radio Novan koko tuotantotiimi pitäisi marssittaa hanhenmarssia montun reunalle lopetettavaksi.

    Vertailun vuoksi: Kainuun radio muisti 31.12. Brownin kuolemaa biisillä She´s the one.

    Äänestä

  • soul-äijä kirjoitti:

    Vertailun vuoksi: Kainuun radio muisti 31.12. Brownin kuolemaa biisillä She´s the one.

    Tällä palstallahan ei saa mainostaa, mutta pitää tässä aivan muina miehinä kertoa, kuinka karjalanpiirakka putosi kädestäni, kun radiotaajuudelta 105,4 MHz alkoi kuulua soulia pötkössä. Jos teillä on soul-veljiä tällä seudulla tiedossa, laittakaapa sana kiertämään, sillä tästä uudesta asemasta en ole vielä nähnyt mainintaa lehdissä.

    Äänestä

Sinussa on selvää profeetan ainesta. Suosittelen että hakeudut ennustajaeukon ammattiin ja perustat kauppatorille Ennustajan teltan.

Ja äitisi oli tuo konservatiivi, kun sut sai...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uskonto = rikos kirjoitti:

Uskomatonta yhteensattuma: en ole ikinä pitänyt James Brownin konservatiivisesta musiikista, mutta hän esiintyi viime yönä unessani, todennäköisesti ensimmäisen kerran elämässäni.
Aamulla luin HS:n verkkosivulta, että hän on kuollut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu