Mikä on paras runoteos?

Tuliko kysymys väärään paikkaan?
Olisko sopinnu paremmin "Kirja-arvostelut"-puolelle tai "Runot"-puolelle?
Toivottavasti ei kauheasti metsään mennyt...

Pentti Saarikosken
Tanssilattia vuorella -trilogia eli Tiarnia-sarja.
Ostin kirjat 1980-luvun alussa. Jokainen nide on oma mestariteoksensa, sarjana erityisen hieno. En tosin ole lukenut Saarikosken runoja yli kymmeneen vuoteen joten en tiedä... Muistikuvani perusteella nostan suomalaisen nykyrunouden ehdottomaan kärkeen kyllä tämän sarjan ja sen jokaisen osan.

Kysymykseen "paras runoteos" on vaikea vastata. En ryhdy edes pohtimaan mikä olisi mielestäni paras, koska sitten joutuisi pohtimaan liikaa, analysoimaan ja ruotimaan, kokonaisuutena, ilmaisuvoimaltaan, tekniikka ja rakenne ym. Ja mikä mielestäni olisi paras ei välttämättä sitten kuitenkaan olisi se mistä henkilökohtaisesti eniten pidän.

Esimerkiksi Olli-Matti Ronimuksen eräistä teoksista olen pitänyt kovasti, mutta en menisi sanomaan että ovat suomalaisen runouden huippua.
Samoin Väinö Kirstinä on ollut suosikkirunoilijoitani, mutta häntäkään en ihan kärkeen nostaisi, vaikka on kyllä joitain teoksia jotka mielestäni toimii kokonaisuutena oikein hyvin.

Yritän jonkinlaista kompromissia tässä tehdä mieltymysteni ja arvostusteni välillä?
:-)

Tiarnia-sarja siis ainakin.
Tanssilattia vuorella. Tanssiinkutsu. Hämärän tanssit.

Jos kokoelman voi valita niin Pentti Saarikosken TÄHÄNASTISET RUNOT. Hieno kuva runoilijan tuotannosta.

Edith SÖDERGRAN. En muista yhtään hänen runokirjaa kokonaisuudessaan lukeneeni? Yksittäisiä runoja jonkin verran. Vaikka kirjoitti ruotsiksi ja en alkukieltä osaa kyllin hyvin eli olen tutustunut yksittäisten runojen kautta ja nekin siis käännettyjä. Mutta pidän yhtenä parhaista suomalaisista runoilijoista. Herkkää ja voimakasta. Joku hänen runokokoelmista voisi olla "paras" suomalainen runoteos?
Ainakin parhaimmistoa.

Jyrki Pellisen omaperäistä runoutta en voi olla arvostamatta. Ei pelkkää kikkailua. Mielenkiintoisia tekstin sisäisiä jännitteitä. Hänen tuotantoa olen lukenut vain osittain ja lähinnä selailemalla joten tämä arvio kovin pintapuolinen. Kuitenkin olen tutustunut kylliksi osatakseni arvostaa. Mitään yksittäistä teosta en osaa sieltä nostaa.

Niin, se Väinö Kirstinä?
Vaikkapa LAKEUS. Hyvä esikoisteos.
HITAAT AURINGOT. Vähäeleisen kaunis.
LUONNOLLINEN TANSSI ja PITKÄN TÄHTÄYKSEN LSD-SUUNNITELMA. Varsinkin edellinen. Luonnollinen tanssi - ensimmäisiä hippikauden avantgardismista vaikutteita saaneita kotimaisia runoteoksia joka toimii ja on kokonaisuutena ehyt. Ei toki lähellekään paras suomalainen runoteos mutta erittäin mielenkiintoinen ja tyylilajissaan onnistunut.

PAAVO HAAVIKKO. En osaa yhtä teosta poimia. Haavikon tuntemukseni rajoittunutta ja lukemisesta vuosia mutta muistan että hänellä on runoteoksia jotka miellyttävästi toimii kokonaisuutena. Pidän yhtenä suomalaisen nykyrunouden kärkinimistä.

ARVI KIVIMAA. Runoilija joka ei yritä olla enempää ja ihmeellisempi kuin on. Ei yllä huipulle mutta joitain varsin kelvollisia, jopa erinomaisia runoteoksia. Kivoja. Ei suosikkirunoilijoitani mutta lähelle, mukavaa luettavaa. Arvostan.

UUNO KAILAS. Omanlainen runomaailma ja siinä mestarillinen kielenkäyttö. Perinteisen ja modernin välissä. Rohkeaa ja viehättävää. Taito shokeeraavia kielikuvia käyttämättä herättää voimakkaita tuntemuksia, siis taitava tekstintekijä, lyyrikko. Ei lempirunoilijoitani mutta henkilökohtaista mieltymystä eli pitämistäni ja kriittistä tarkastelua eli arvostustani yhdistämällä ehdotonta kärkeä. En ole lukenut yhtään hänen teosta kokonaisuutena, vain yksittäisiä runoja.
Tutustu ja tee oma arvio.

EINO LEINON runoihin olen tutustunut Vesa-Matti Loirin mestarillisina tulkintoina lähinnä, hienoa laulettua runoutta, joitain erittäin kauniita ja vahvoja runoja on tekijällä, kokonaisuutena en osaa sanoa enkä teosta nimetä.

HANNU HELIN: Tärisen maailman kyljessä. Kirjassa hyviä yksittäisiä runoja ja kokonaisuutena toimiva. Erittäin kelvollinen esikoisteos.
TÄNÄÄN ON HUOMENNA EILEN. Helinin kolmas runokokoelma. Kivoja runoja, kokonaisuutena toimiva kuten esikoisteoskin, pysyy kasassa.
Helinin järjestyksessä toinen runoteos NIIN PALJON HEIKKOA VOIMAA on mielestäni heikompi kuin nuo kaksi mainitsemaani mutta ei huono.

Kari Aronpurolta
on tullut luettua ainoastaan SELVÄÄ JÄLKEÄ joka on valittujen runojen kokoelma, kokoelman perusteella ajattelen että häneltä voisi löytyä hyviä ehdokkaita lähelle suomalaisen nykyrunouden huipputeoksia, koska tekijällä ilmiselvästi kyky hallita kokonaisuuksia. Omanlainen runoilija. Mielenkiintoinen.

Elvi Valtanen-Nieminen: TULIKASTE. Voimakasta runoutta, etten sanoisi naisrunoutta. Väkeviä runoja, tulee kuva että suoraan sydämestä kumpuavaa tekstiä, kristityn pohdiskelijan ja kokijan voimakkaita, paikoitellen hauraita kuvauksia, tuokioita, kysymyksia rakkauden ja sodan kipeydessä, ilmestynyt joskus 1940-luvun puolivälin paikkeilla.
TULIKASTE on henkilökohtaisia suosikkejani kotimaisessa runoudessa, lempiteoksiani ja kaiken lisäksi mielestäni vielä hyväkin, ei varmasti paras suomalainen runoteos mutta erittäin hyvä.

RAITTILA ANNA-MAIJA: VALITUT RUNOT 1947 - 1974. Kirjayhtymä 1978.
Erittäin hienoja runoja. Pidän Raittilaa yhtenä suomalaisen lyriikan kärkinimistä, tässä vaikuttaa varmaan subjektiivinen mieltymykseni kovastikin, joka tapauksessa erittäin hieno tekijä.
Kyseinen teos oli mulla joitain kuukausia, ikävä kyllä en ehtinyt siihen paneutumaan syvällisesti, joitain runoja lueskelin, sitten laitoin kirjan myyntiin - meni jo.

VILHO RANTANEN. Parhaita suomalaisia hengellisen runon tekijöitä, useat runoista voidaan katsoa julistuksellisiksikin, runoilijana hyvä ja kokonaisuutena toimivia, tasapainoisia kokoelmia.
Vilho Rantanen: SÄVEL VUORITIELTÄ. Hienoimpia suomalaisia hengellisiä runokirjoja, myös yleisesti ottaen, erottelematta hengelliseen (uskonnolliseen) ja maalliseen.
Hieno runoilija ja henkilökohtaisia suosikkejani.

WILLIAM JOKINEN. Kristillisen runouden kentässä oman tiensä kulkija, persoonallinen, syvällinen herätyskristitty ja pohdiskelija. Kokonaisuutena oikein hienoja teoksia.
Esimerkiksi MATKANÄKYJÄ (Wsoy 1932).

JAAKKO HAAVIO: IKIKEVÄT.
Ennen tämän lukemista pidin Haaviota runoilijana jokseenkin toisarvoisena, harrastelijamaisena, mutta tämä kokoelma muutti mielipiteeni. En silti jaksanut lukea koko teosta. Vaikutelmaksi jäi: kokonaisuutena toimiva, todella hieno teos; paljon parempi kuin esimerkiksi kokoelma POSTILLA joka ilmestyi parikymmentä vuotta myöhemmin.
Kotimaisen hengellisen runouden huippua ja hieno runoteos.

TAPIO NOUSIAINEN: LEIPÄÄ JA SUOLAA.
Erikoisia, pitkiä puhuttelevia runoja jotka rytmillisesti pysyy hyvin kasassa, humoristisiakin. Hengellisessä runoudessa tulee suosikeissani jossakin Rantasen ja Jokisen perässä.

Tälläisiä tässä äkkiseltään...
En ole runouden erikoistuntija ja varsinkaan viimeisen 15 vuoden aikana en ole jaksanut runoja lukea kuin muutamia, joten näkemykseni suomalaisen runouden huipusta jää melko suppeaksi otokseksi. Enemmän olenkin runoja kirjoittanut kuin lukenut.

Siltä osin kuin minä kotimaista runoutta tunnen ja arvostan saattaisin äänestää parhaaksi jotain seuraavista:
SAARIKOSKEN Tiarnia-sarja tai jokin sen osista.
UUNO KAILAAN jokin teos.
SÖDERGRANIN jokin teos.

Ja vielä tulee mieleen Eeva-Liisa Manner. Kotimaisen runouden ehdotonta huippua hänkin, mutta Mantereen lukemisesta lienee lähelle 20 vuotta aikaa vierähtänyt, joten en osaa sanoa. Runoilijana pitäisi varmaan Saarikosken, Kailaan ja Södergranin rinnalle nostaa hänetkin. Enpä tiedä. Tutustu itse...

Koulutyötäkö olet tekemässä?

Eeva-Liisa Mannerin Kuolleet vedet on melankolinen, syksyisen tumma kokoelma suomalaisen runouden ehkä merkittävimmältä modernistilta. Hyviä ovat myös hänen kokoelmansa Tämä matka ja Fahrenheit 121 (molemmissa on aivan huikeita yksittäisiä runoja ja sarjoja), mutta kokonaisuutena Kuolleet vedet on ehkä hioituin, kuin musta timantti. Tästä matkasta alkanut länsimaisen kulttuurin harhaanmenon kritiikki päättyy kokoelmassa ekologisiin painotuksiin, mikä tekee siitä edelleen pelottavan ajankohtaisen.

Kaj Kalinin Veressä.

mun elämä